| | | | | | |

Suklaajäädykekakku eli Nina Lincolnin suklaakakku

Suklaajäädykekakku on vastustamaton yhdistelmä samettisuuttta ja rapeutta. Ota resepti talteen!

Suklaajäädykekakku eli Nina Lincolnin suklaakakku

Nina Lincolnin jäädytetyn suklaakakun resepti on julkaistu Suomessa jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Reseptin on tuonut Suomeen yhden lempikirjoittajani, Hanna Jensenin, käly, joka oli ollut Nina Lincolnin perheessä aupairina. Tarinat vuosikymmeniä kulkeneiden reseptien takaa ovat aina mielenkiintoisia, ja tekevät ohjeesta aivan erityisen.

Jäädytetty suklaajuustokakku eli suklaajäädykekakku on kuin täyteläisen pehmeää jäätelöä tai jäädykettä. Suklaarouheen sijaan koristelin kakun kotimaisilla vadelmilla ja granaattiomenan siemenillä – myös syötävät kukat ovat upeita koristeita.

Marjat tuovat kakkuun sekä maun että ulkonäön puolesta kaipaamaani raikkautta. Vadelmista voisi tehdä myös kastikkeen – toimiva vaihtoehto erityisesti silloin, kun kotimaisia marjoja ei ole tarjolla.

Kuvissa oleva kakku on tehty pieneen irtopohjavuokaan (halkaisija 18 cm). Pienessä vuoassa kakusta tulee näyttävän korkea, kakku, jota tulee otettua vahingossa aivan liian suuri pala. Yhtä hyvin leivonnassa voi käyttää suurempaakin vuokaa. 

Suklaajäädykekakku eli Nina Lincolnin suklaakakku

Kokeile myös näitä herkullisia suklaareseptejä:

Suklaajäädykekakku eli Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku

Suklaajäädykekakku on taivaallinen yhdistelmä jäätelömäistä täytettä ja rapeaa keksipohjaa. Kakun voi tehdä hyvissä ajoin pakastimeen.
Esivalmistelu45 minutes
jäädytys8 hours
Annokset: 8 –10 annosta

Välineet

  • sähkövatkain tai yleiskone

Raaka-aineet

  • 9 suurta grahamkeksiä tai noin 10 Bastogne-keksiä
  • 40 g voita
  • 200 g tummaa suklaata
  • 200 g tuorejuustoa
  • 1 3/4 dl sokeria (150 g)
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 kananmunan valkuaista
  • 2 kananmunan keltuaista
  • 2 1/2 dl kuohu- tai vispikermaa
  • vadelmia ja granaattiomenan siemeniä
  • suklaarouhetta ja pekaanipähkinöitä

Tee näin

  • Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin. Leikkaa ylimääräinen paperi pois.
  • Murusta keksit ja sekoita murun joukkoon sulatettu voi.
  • Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Huom! Jos käytät pientä vuokaa, et tarvitse kaikkea keksipohjaa, noin 2/3 riittää.
  • Sulata suklaa vesihauteessa.
  • Suklaan sulaessa sekoita tuorejuuston joukkoon noin puolet sokerista sekä vaniljasokeri.
  • Lisää seokseen kananmunan keltuaiset sekä jäähtynyt suklaasula.
  • Vatkaa puhtaassa kulhossa kananmunan valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
  • Lisää vaahtoon vähitellen loppu sokeri samalla koko ajan vatkaten.
  • Vatkaa, kunnnes vaahto on kovaa ja kiiltävää.
  • Yhdistä valkuaisvaahto käännellen suklaa-juustomassaan.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se täytteen joukkoon.
  • Kaada massa keksipohjan päälle.
  • Peitä vuoka huolellisesti kelmulla ja/tai foliolla ja jäädytä pakastimessa yön yli.
  • Ota kakku pakastimesta noin puoli tuntia ennen tarjoilua.
  • Lisää marjat tai muut valitsemasi koristeet.

Joko seuraat Kokkipottilaa Instagramissa? Tule mukaan!