| | |

Ful medames – härkäpapuja Lähi-idän tyyliin

 

Arabiemiraateissa yksi monista hyvälle mielelle saavista asioista oli hotellin aamupala – monipuolinen ja laadukas valikoima ilahdutti jokaisena loma-aamuna. Erityisesti meitä miellytti paikallisten tuotteiden esilläolo. Yksi Lähi-idän perinneaamiainen taipui nyt kotikeittiössä lounaaksi.

Ful medames on kaikessa yksinkertaisuudessaan annos härkäpapuja, joka viimeistellään tomaatti- ja sipulisilpulla, jeeralla, valkosipuliöljyllä ja tuoreella persiljalla. Hämmentävän yksinkertaista. Järkyttävän hyvää. Ruoka pitää hyvin nälkää, ja se syntyy härkäpapujen keittämisen jälkeen nopeasti. 

Härkäpapuja en ole Suomessa nähnyt valmiiksi keitettyinä säilykkeinä musta-, kidney- ja valkopapujen tai kikherneiden tapaan. Pakko tunnustaa, että käyttäisin kotimaisia härkäpapuja enemmän, jos voisin oikaista – edellä mainittuja purkkipapuja meillä syödään valtavia määriä. Vaikeaa papujen keittäminen ei toden totta ole, mutta liottaminen ja keittäminen vaativat ennakointia ja aikaa, eikä varsinkaan ensimmäistä ole aina näköpiirissä. Papuja kannattaa ehdottomasti keittää koko pussillinen kerralla ja pakastaa sopivissa erissä.

Keitin pavut miedossa kasvisliemessä ja maustoin kypsät pavut suolalla ja mustapippurilla. Lopuksi kaadoin valkosipulista öljyä papujen joukkoon, ja sitten ruoka olikin jo melkein valmis. Määriä ei tarvitse antaa, jokainen löytää kyllä itselleen sopivat ainesosien suhteet.

Resepti

Ful medames – härkäpapuja Lähi-idän tyyliin

keitettyjä härkäpapuja

suolaa

mustapippuria

oliiviöljyä

valkosipulia

kypsiä tomaatteja

salottisipulia

jeeraa eli juustokuminaa 

tuoretta lehtipersiljaa

Liota ja keitä härkäpavut pakkauksen ohjeen mukaan. Voit keittää pavut laimeassa kasvisliemessä tai kevyesti suolatussa vedessä. Valuta kypsät pavut, mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita öljyyn hienonnettua valkosipulia. Anna tekeytyä vähintään puoli tuntia. Voit sekoittaa valkosipuliöljyn papujen joukkoon tai tarjota pöytämausteena.

Kuutioi tomaatit ja hienonna salottisipulia, laita tarjolle tai papujen päälle. Mausta jeeralla ja tuoreella lehtipersiljalla tai tarjoa ne mausteena.

_____