| |

Mehujäät nektariinijääteestä

Nektariinijäätee on raikasta ja hedelmäistä, täydellistä valoisina kesäiltoina nautittavaksi. Jäätee on ihanaa juomanakin, mutta astetta hehkuvammaksi se tulee mehujäänä.

Kun jääteen jäädyttää, kannattaa se makeuttaa hieman juomaa tuhdimmin, sillä pakastin syö osan makeudesta. Luulen, että meidän pakastin syö myös osan esimerkiksi sinne laitetuista jäätelöistä, sillä purkit ovat liki aina tyhjiä.

Resepti

Mehujäät nektariinijääteestä

noin 8 kpl

5 dl mustaa teetä tai earl grey -teetä 

noin 1 dl sokerisiirappia (ohje alla)

2 nektariinia

(hieman sitruunamehua)

sokerisiirappi (1 1/2 dl)

1 dl sokeria

1 dl vettä

Hauduta tee vahvaksi ja jäähdytä. Keitä sokerisiirappi ja jäähdytä. Sekä teen että siirapin voi tehdä edellisenä päivänä jääkaappiin.

Soseuta 2 nektariinin hedelmäliha. Paseeraa tarvittaessa, jotta saat kuoret pois. Sekoita huolellisesti tee ja nektariinipyre. Makeuta sokerisiirapilla ja mausta halutessasi sitruunamehulla.

Juo tai jäädytä muoteissa mehujäiksi. Jos jääteetä jää yli, tee lopusta jääpaloja.

_____