|

Kukkakaalisalaatti

Kukkakaali on yksi kasvissuosikeistani. Se hurmaa monipuolisuudellaan, kuulaan vaalealla värillään ja hennolla maullaan.

Me syömme useimmiten kukkakaalia raakana: siltään, salaatissa tai dipin kanssa. Tässä salaatissa kukkakaali saa ylleen Lähi-itään nojailevia mausteita, jeeraa ja savupaprikaa, mutta yhtä lailla vinaigrettemaisen kastikkeen voi pitää simppelinä – valkosipulia en kuitenkaan jättäisi pois.

Kukkakaalisalaatti sopii erinomaisesti kesäiseen kattaukseen joko muiden salaattien rinnalle tai grilliruokien lisäkkeeksi. Myös uusien perunoiden kanssa samalla lautasella salaatti viihtyy hyvin.

Resepti

Kukkakaalisalaatti

6–8 annosta

2 keskikokoista kukkakaalia (valkoisia ja/tai värillisiä)

3 rkl sitruunamehua

3 rkl oliiviöljyä

1–2 tl hunajaa tai sokeria

noin 1/2 tl suolaa (lisää tarvittaessa)

1–2 valkosipulinkynttä

1/2–1 tl jeeraa eli juustokuminaa

1/2–1 tl savupaprikajauhetta

kourallinen tuoretta lehtipersiljaa silppuna

Pieni kukkakaalin kukinnot sekä mehevä varsi pieniksi paloiksi. Purista sitruunasta mehu, sekoita joukkoon öljy, hunaja ja suola sekä hienonnetut valkosipulinkynnet ja mausteet. Sekoita kastike ja kaada kukkakaalien päälle. Hienonna lehtipersilja ja sekoita salaatti huolella. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Maista ja säädä tarvittaessa makuja.

_____