Tim Clinchin Keep it simple -ruokakuvauskurssi

Kuvittele mielessäsi viikonloppu omien intohimojesi äärellä, inspiroivassa miljöössä. Uskoisin, että viihtyisit. Niin minäkin tein – kesäkuinen viikonloppu ruokakuvauskurssilla täytti kaikki odotukset.

Olin ehtinyt kerätä odotuksia workshopille puolisentoista vuotta, sillä olin menossa jo viime kesänä samankaltaisella teemoituksella järjestetylle kurssille, mutta aikataulusekoiluni estivät suunnitelmat. Onneksi Jotain maukasta -blogista ja esimerkiksi Iltalehden ruokajutuista tuttu, ruokatoimittaja ja -bloggaaja Mari Moilanen kutsui valokuvaaja Tim Clinchin Suomeen tänäkin kesänä. Kesäkuussa ja elokuussa Keep it simple -ruokakuvauskurssit kokoavat yhteen valokuvauksesta innostuneita ihmisiä hyvän ruoan ja ruokakuvauksen ääreen.

Mari ja Tim (keskellä) sekä illallisesta vastannut Chef Santeri

Tim Clinch on katsonut maailmaa kameran etsimen läpi neljäkymmentä vuotta, joten kokemusta ja vinkkejä on jaettavaksi asti. Myös Mari, supertaitava ruokakuvaaja, veti workshopissa stailaus-, kuvaus- ja kuvakäsittelysessioita. Kokonaisuus oli erinomainen, ja jokainen sai oppia ja inspiraatiota itselleen tärkeisiin asioihin. Ruoka ja viinit olivat loistavia – eikä niitä pelkästään kuvattu. Aika mainio tapa viettää viikonloppu.

Kuvaa, kuvaa ja kuvaa

 

Valokuvauksessa pätee sama totuus kuin monessa muussakin lajissa. Tulet sitä onnekkaammaksi, mitä enemmän harjoittelet. Ja mitä onnekkaampi olet, sitä useammin saat vangittua keskinkertaisten otosten sijaan ainakin melkein upeita kuvia. Yksi Timin ohjeista olikin: kuvaa, kuvaa ja kuvaa.

Kehittymisen kannalta on tärkeä kuvata myös asioita, joita ei yleensä kuvaa. Mukavuusalueen ulkopuolella on ärsyttävää, työlästä ja haastavaa, mutta vain rajoja rikkomalla oppii uusia kujeita. Viinin kuvaaminen oli viikonlopun minulle epämukavuusloikka. Tuskailin, sillä mikään ruokakuvauksesta tuttu lainalaisuus ei yhtäkkiä toiminutkaan. Otin ehkä sata ruutua saadakseni edes kohtuullisen otoksen, kun ruokakuvissa selvisin kymmenellä. Isäni olisi jo kysynyt virnistäen: Onko filmiä riittävästi mukana?

Ja lopulta juuri ne hetket ja ruudut kehittivät minua varmasti viikonlopun aikana eniten. Raivostuttavan ihanaa.

Timin tapa tehdä asioita oli amatöörille vapauttava, sillä hän ei verhoutunut suuren linssiarsenaalin, teknisen taituruuden tai histogrammihienouksien taakse. Tim esitti asiat yksinkertaisesti ja konstailematta sekä kameran – joka voi yhtä hyvin olla myös kännykkä – että tietokoneen ääressä jälkikäsittelytyössä. Tärkeintä ei ole tekniikka, tärkeintä on, että kuva näyttää ihan pirun hyvälle (I wish…).

Kurssilla oli mukana valloittavan kirjava joukko valokuvauksesta kiinnostuneita ihmisiä: ammattivalokuvaaja, toimittajia ja bloggaajia, perhokuvausharrastaja ja korutaitelija. Vaikka kurssilla kuvattiin vain ruokaa ja viiniä, saivat taatusti kaikki reppuunsa vinkkejä, kuvausintoa ja rohkeutta.

Kiinnostuitko kurssista?

20.–21.8.2016 järjestettävällä kurssilla on vielä pari paikkaa vapaana. Vahva suositus!

_____