Taittinger – kuplia luostarin kellarissa

perjantai 23. syyskuuta 2016
 


Neljätoista kilometriä sampanjakellareita, noin viisi miljoonaa myytyä pulloa kuohuvaa vuodessa. Taittinger kuuluu sampanjatalojen jättiläisiin, mutta se onnistui hurmaamaan meidät kotoisuudellaan.

Pääsimme vierailemaan kesällä Taittingerin sampanjatilan pääkonttorilla, joka sijaitsee historiallisessa Reimsissa, Champagne-Ardennen alueella. Viehättävä Sophie kierrätti neljän hengen seuruettamme kellareissa, kertoi sampanjan valmistamisesta, talon tavoista, rypäleviljelmistä ja maaperästä. Hän vastasi kärsivällisesti kaikkiin kysymyksiimme, kuvaili historian käänteitä ja nykyhetkeä, ja tarjosi lopuksi kolmen sampanjatastingin. Ehkä yksi hurmaavimmista tavoista viettää iltapäivä.



 

 

Kuplia Unescon maailmanperintökohteessa


Sampanjatalon päämaja on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen, mutta samalla paikalla on kuohunut, muutakin kuin sampanjaa, jo satoja vuosia. Taittingerin kellareiden vanhimmat osat ovat peräisin 300-luvulta – siis noin 1700 vuoden takaa – jolloin pyramidin muotoisista luolista louhittiin kalkkikiveä rakennusmateriaaliksi. Osa käytävistä on puolestaan louhittu 1200-luvulla, jolloin Saint Nicaisen luostari rakennettiin nykyisen sampanjatalon paikalle.

Luostarin maanpäälliset osat tuhoutuivat Ranskan vallankumouksessa, mutta maan alla olleet osat säilyivät historian hirmumyrskyissä hyvin. Nyt Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvissa luostarin vanhoissa kellareissa kypsyy Taittingerin lippulaivatuote, Comtes de Champagne, jonka pullon muoto on peräisin benediktiinimunkeilta. Comtesin lisäksi myös suuret pullokoot kypsytetään neljän kilometrin mittaisissa kellareissa päämajan alla.  

Parisenkymmen metriä maan alla historia näkyi ja tuntui, kellarit olivat monella tapaa hyvin vaikuttavia. Yksi vaikuttui satoja vuosia vanhasta rakennustekniikasta, toinen mystisyydestä ja kolmas holveista, joissa on kussakin liki satatuhatta sampanjapulloa. Me kaikki vaikutuimme käsityön määrästä sekä tarinoista. Kellarin viileä kosteus, joka sai oppaamme kietoutumaan villaviittaansa entistä tiukemmin, oli meille suomalaisille miellyttävää ja vähän kotoistakin. Isäni kulki kellareissa t-paitasillaan.

Kymmenen kilometriä lisää kellareita on Reimsin kaupungin alla, jossa kypsyvät reserve champagnet eli "perussampanjat". Comtesit ja suuret pullokoot käännetään asteittain sekä akselinsa ympäri että ylösalaisin käsityönä kellarityöntekijöiden toimesta, mutta kaupungin alla olevissa luolissa työn tekee automatiikka. Reimsin ja läheisen Epernayn kaupunkien alla taitaa olla satoja kellarikilometrejä ja satoja miljoonia sampanjapulloja, kun kymmenet ja kymmenet sampanjatalot säilövät kalkkisen maan uumenissa aarteitaan. Aika hauska olisi olla myyrä tai muu maan alla kulkeva eläin juuri sampanja-alueella.



Ensimmäisessä maailmansodassa kellarit toimivat väestönsuojina.

Kaikki kolme maistamaamme sampanjaa olivat erinomaisia. Réserve Champagne Brut sekä
Prestige Rosé Champagne Brut ovat Taittingerin myydyimpiä tuotteita, jotka tehdään vuodesta toiseen samanlaisiksi. Asiakas tietää mitä saa poksauttaessaan pullon auki. Sampanjat ovat sekoituksia eri vuosien tuotannoista, jotta laatu saadaan pidettyä yllä vuodesta toiseen, vaikka satokaudet vaihtelevatkin.

Comtes de Champagne on vuosikertasampanja, jota tuotetaan vain parhaimpina satokausina. Me maistoimme tänä vuonna lanseerattua 2006 vuosikertaa, joka oli mykistävän hyvä. Vaikka yllä mainaitut kuohuvat olivat erinomaisia, nousi Comtes aivan omalle tasolleen – toki hintakin on melko huima. Tänä vuonna Comtesia ei tuoteta lainkaan, sillä jo kesällä tiedettiin, että satokaudesta tulee huono alkukesän viileyden ja sateisuuden vuoksi. Vuoden 2015 vuosikerrasta odotetaan loistavaa, mutta se tulee myyntiin vasta vuonna 2025 – ensin sitä täytyy hieman kypsytellä kalkkikiviluolissa. 

 

Jos reissaat Koillis-Ranskassa, on Champagne-Ardennen alue ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde – luotijuna tuo alueelle Pariisin lentokentältä (CDG) nopeimmillaan puolessa tunnissa. Reims ja Epernay ovat sampanjatuotannon keskuksia, joissa on lukuisia suurten ja pienten kuplajuomatalojen koteja, joihin voi tehdä vierailukäyntejä. Taittingerilla kierroksia järjestetään sekä englanniksi että ranskaksi, hintahaarukka on noin 17–50 euroa riippuen kierroksen sisällöstä.




Kierroksen kellareissa ja sampanjatastingin tarjosi meille Taittinger – Merci!



29 kommenttia

Elina/Chocochili.net kirjoitti...

Näyttääpä kiinnostavalta retkikohteelta! Mulla on Euroopan maista Ranska vielä kokonaan käymättä, ehkäpä shampanja olisi hyvä tekosyy? :)

Sari kirjoitti...

Ranskaan on tehnyt mieli tehdä road trip jo pidemmän aikaa. Meidän tuttuja on käynyt myös tuolla alueella ja suositellut hekin reissua sinne.

Hannele kirjoitti...

Se mikään tekosyy ole :) Ihan niillä töin mekin sinne kurvailtiin!

Hannele kirjoitti...

Se oli ihanaa seutua. Visuaalisesti vielä viehättävämpää oli kyllä Alsace, mutta myönnän olevani sellainen kukkamummo, että ne saa minut aina vähän katsomaan asioita vaalenpunaisten lasien läpi :) Välimatkaa (Alsace-Champagne) ei ole kuin joku 300 km, joten ne menevät kyllä samalla road tripillä, jos aikaa on.

Veera R. kirjoitti...

Ihana reissu! Rakastan matka- ja retkikohteita, joissa tuntuu historia. Ja rakastan mä vähän shampanjaakin, toki. :)

Juulia / Vaimomatskuu kirjoitti...

Vau, kerran elämässä kun pääsisi samantapaiselle visiitille itsekin :)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Joskus vielä...

Helinä kirjoitti...

Monenlaisia viinitiloja on tullut kierrettyä, mutta sampanjatila on vielä kokematta. Toivottavasti joku päivä sekin tulee koettua. :) Ihania kuvia!

Hannele kirjoitti...

Kesän reissu oli kyllä ihan mielettömän onnistunut kaikilla tavoin. Vierailu Taittingerilla oli yksi ikimuistoisimpia lomapäiviä ehkä juuri vahvana tuntuneen – ja näkyneen – historian vuoksi.

Hannele kirjoitti...

Visiitti kannattaa pitää kyllä "bucketlistillä". Se oli vau!

Hannele kirjoitti...

"If you can dream it, you can do it!", sanoi viisaasti joskus W. Disney.

Hannele kirjoitti...

Kiitos, Helinä! Kellarissa kuvaaminen oli ihan hassua, kun valoa oli niin vähän. Minusta Taittingerin kellareista spesiaalin teki juuri tuo historia (ja tietysti tarinat yrityksen ympärillä), muutenhan se on "vain" pulloja kellarissa :D

Hanna kirjoitti...

Bucket listille menee täälläkin. Ehkäpä me tehdään sitten Ranskan viinikierros, kun skidit on teinejä eivätkä enää TOSIAANKAAN lähde vanhempien kanssa yhtään minnekään reissuun..
Ah sampanjaa.. Skool, Hannele <3

Merituuli kirjoitti...

Osaat kirjoittaa tosi hienosti kietoen faktat ja omat kokemuksenne yhteen. Kiitos miellyttävästä lukukokemuksesta!

Anne / 52 weeks of deliciousness kirjoitti...

On kyllä tosi ihania kuvia, noissa mustavalkoisissa on sitä jotain! ja aikamoinen vierailukohde, voisin lähteä itsekin :)

Hannele kirjoitti...

Oi, kiitos, Merituuli <3
Kirjoittamisesta saa todella harvoin palautetta. Ihana, ihana kuulla, että lukukokemus oli kiva!

Hannele kirjoitti...

Kiitos! Välillä mustavalkoiset vaan toimivat paremmin :)

Vierailukohde oli kyllä upea, koko sakki oli ihan hiljaa automatkan takaisin Epernay kaupunkiin, jossa majailimme.

Hannele kirjoitti...

Skool, Hanna <3

Tuo on just hyvä idea. Muikkujen teini-ikä on lähempänä kuin arvaammekaan. Hiivatti tämä aika juoksee!

Anonyymi kirjoitti...

Nuo sampanjakellarit saivat mielikuvitukseni laukkaamaan! Ja ajattele, millaista olisi asua niin, että jalkojen alla olisi sadoittain, tuhansittain sampanjapulloja :-) Upea historia tilalla. Sanomattakin selvää, että jollekin sampanjatilalla on vielä joskus päästävä!

Hannele kirjoitti...

Niinpä! Ja luultavasti koko sampanja-alue on niin täynnä pulloja jalkojen alla, että ei mitään järkee :D Aikamoista.

minni / kokeileva keittiöni kirjoitti...

Wau. Mielenkiintoinen historia sekä sampanjan että säilytyspaikkojen osalta.

Hannele kirjoitti...

Olen samaa mieltä, Minni!

Hellan ja viinilasin välissä -blogi kirjoitti...

Taittingerin samppanjat ovat IHANIA! Oli teillä varmaan huippu reissu.

Hannele kirjoitti...

Reissu oli kyllä ihana. Olen samaa mieltä, Taittingerit ovat takuuvarmoja tapauksia. Tuo Comtes oli ihan mieletön. Sitä ostimme pullon isälleni tasavuosilahjaksi – toivottavasti olemme paikalla, kun se joskus raatsitaan avata :)

Lotta / Syötävän hyvä kirjoitti...

Samppanjareissu on ollut myös mun ämpärilistalla jo jonkin aikaa. Ja myöskin Alsace. Rhônen ja Provencen alueella olenkin jo käynyt, olivat ihania!

Hannele kirjoitti...

Lista on minullakin niin pitkä, että kiirettä melkein pitää :)
Alsacea ja kuplia suosittelen vahvasti!

Peggyn pieni punainen keittiö kirjoitti...

Ihanan viehättävä reissu taatusti ja kauniin tunnelmalliset kivat. Itse olin Cava-kierroksella espanjassa ja täytyyy sanoa, että kokemus oli todella hieno ja mieleen painuva. Ehkä lisää kuplivaa lähivuosina ei olisi pahitteeksi :)

Nanna kirjoitti...

Taittinger - my favourite!

Jenni kirjoitti...

Alcohol - my favourite! ;) Upea reissu varmasti. Odotan myös lasten kasvamista niin päästään taas paremmin tilavierailuille.

Sisällön tarjoaa Blogger.