Naanleivät pannulla

torstai 13. lokakuuta 2016

Naanleipä on herkullisimmillaan vastapaistettua, sopivan sitkeää ja pinnalta paahtunutta. Uunia ei leipien valmistuksessa tarvita lainkaan, sillä parhaat naanleivät paistuvat kotioloissa kuumalla pannulla.



Kaikkein perinteisimmin naanleivät paistetaan tandoori-uunin reunoilla, mutta kuumalla ja kuivalla pannulla – esimerkiksi valurautapannulla – pääsee riittävän lähelle autentisuutta. Paistamiseen käy myös muurikka tai grilli.

Itse tehdyt naanleivät ovat helppoja tehdä, mutta taikinan kohottamiseen on hyvä varata aikaa. Minä teen naanleivät usein viileään veteen, ja annan taikinan kohota jääkaapissa noin kahdeksan tuntia tai huoneenlämmössä noin puolet vähemmän hieman lämpötilasta riippuen. Jos taikinassa käyttää lämmintä vettä, nopeutuu taikinan kohoaminen huoneenlämmössä.

Naanleipä mielletään liki yksinomaan intialaisen ruoan pariksi, ja sillä nimellä kutsuttuna kai se niille maailmankolkille asettuukin. Mutta sama leipä toimii aivan yhtä hyvin Lähi-idän ruokien kaverina. Se on täydellinen leipä myös trendikkääseen flatbread-ruokaan, jossa ohuen leivän päälle kasataan esimerkiksi jotain tahnaa ja kasviksia tai muita herkkuja.








Resepti





Naanleipä pannulla

noin 8 kpl


taikina
1 1/2 dl vettä
1 tl kuivahiivaa
3/4 tl suolaa
1 dl turkkilaista jogurttia
noin 4 1/2–5 dl vehnäjauhoja
25 g voita sulatettuna


päälle
noin 25 g sulatettua voita
ripaus suolaa
(sarviapilanlehtiä tai esim. seesaminsiemeniä)


Sekoita vesi, hiiva, suola ja jogurtti kulhossa. Anna tekeytyä viitisen minuuttia. Lisää vehnäjauhoja vähitellen, lisää myös sulatettu voi. ja vaivaa taikinaa, kunnes se on kimmoisaa. Taikina saa jäädä hieman tarttuvaksi.

Kohota taikinaa 3–4 tuntia huoneenlämmössä tai kaksinkertainen aika jääkaapissa. Taikina saa kohota kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina noin kahdeksaan osaan halutusta naanleivän koosta riippuen. Taputtele ja venyttele tai kaulitse leivät noin puolen sentin paksuisiksi.

Kuumenna pannu kuumaksi ja paista naanleivät yksi kerrallaan pannulla molemmin puolin (noin kolme minuuttia per puoli).

Voitele valmiit naanleivät voilla ja ripottele päälle hieman suolaa sekä halutessasi esimerkiksi sarviapilanlehtiä tai esimerkiksi seesaminsiemeniä.

_____




23 kommenttia

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Naan <3 ghee = siinä on sellainen pari että! Huomasin muuten, että kotimaista gheetä saa kaupoista nyt, joku pieni valmistaja, nimeä en muista. :)

Hannele kirjoitti...

Mahtavaa! Minä en ole gheetä tavallisissa kaupoissa vielä nähnyt. Tähänkin käytin ihan vaan tavallista suomalaista voita :)

Anne / 52 weeks of deliciousness kirjoitti...

Mmmmm!!! nämä sopisivatkin loistavasti täällä vallitsevan leivontahulluuden seuraavaksi kokeiluksi :D

Hannele kirjoitti...

Sinun leivontahulluus on kestänyt jo hyvän tovin :) Naanleivät on kyllä ihania!

Mallaspulla kirjoitti...

Kiva idea tämä pannullapaisto! Tuore, rapea leipä on vaan niin hyvää!

Sari kirjoitti...

Naanleipä menee vaikka minkä kanssa :) Ja jos vertaa oma tekemiä naanleipiä niihin kaupan kumiläpysköihin, niin ero on kuin yöllä ja päivällä.

Anne / 52 weeks of deliciousness kirjoitti...

No se on kyllä lähtenyt aivan käsistä. Haha, taisinpa tehdä näitä naanleipiä tänään, vaikka googletin eri leipää ja olin tekevinäni myös eri leipää :D

Anne / 52 weeks of deliciousness kirjoitti...

Eiku... oli resepteissä hieman eroa, tein enemmän flatbread-tyylisiä leipäsiä :)

Dinner4u2 Mirka & Pauliina kirjoitti...

Naan-leipä on niin herkkua! Nyt ei sovi ruokavalioon, mutta voihan sitä herkutella näin virtuaalisestikin!

Hannele kirjoitti...

Tuoretta leipää ei juuri mikään voita. Varsinkin kun päällä on voita :D

Hannele kirjoitti...

Niinpä se on. Kotitekoinen on aina kotitekoinen.

Hannele kirjoitti...

Virtuaaliherkuttelu on vähän niinku näyteikkunaostokset. Joskus todella viihdyttävää :)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Ja täälläkin naan-leipiä. Ihan pakko sitä kai on kohta tehdä noita itsekin!

Aila kirjoitti...

Naan-leivät on ihania! En ole kotona päässyt lähellekään intialaisen tai nepalilaisen ravintolan leipiä, lieneekö heillä vielä erilainen vehnäjauhokin, tiedä häntä. Nämä näyttävät kyllä herkullisilta!
Mulla on tandooriuunioptio, kunhan joskus päästäisiin piharemppaan ja pation rakentamiseen. Ehkä kokeilu-uuni tehdään ensin ruukuista :)

Peggyn pieni punainen keittiö kirjoitti...

Itse tehty naan-leipä <3, mutta pannulla. Ihan taatusti herkullista! Ensi kerralla laitan omatkin leipäni pannun lämpöön.

Pullahiiri/Taru kirjoitti...

Oi, naan-leipä on vaan niin herkullista. Minäkin epäilen, että ravintoloissa käytetään jotain hieman erilaista jauhoa, koska minunkaan omat tekeleet eivät ole yltäneet monen ravintolan tasoon. Näitä pitäisi muistaa kokeilla.

Hannele kirjoitti...

Ryhmäpaineella on ihmeellinen voima :)

Hannele kirjoitti...

Tandooriuuni olisi kyllä aika upea.

Varmasti ravintolat käyttävät jotain superjauhoa, ainakin niissä on ihan mieletön sitko. Minä käytin nyt manitoba-jauhoja, koska vain niitä oli kaapissa.

Hannele kirjoitti...

Suosittelen, Peggy! Pannulla tulee (minun mielestä) parempi rakenne ja kauniimpi ulkonäkö.

Hannele kirjoitti...

Joo, olen samaa mieltä jauhoista. Olisipa kiinnostava tietää, mitä jauhoja ravintolat käyttävät naanleivässä.

Rakenne on monesti todella hyvä ravintoloiden naanissa, mutta harmittavan usein saa hiivaisen makuista leipää.

Hellan ja viinilasin välissä -blogi kirjoitti...

Ihania kuvia ja herkkua leipää, en edes yritä gluteenittomana...

Hannele kirjoitti...

Siinä olisi vähän haastetta. Aion kyllä joskus koittaa, kun siskon porukka on käymässä, jolloin tarvetta gluteenittomuudelle on.

Anonyymi kirjoitti...

Törmäsin sattumalta blogiisi ja miten hyvältä nämä näyttävätkään! Olisin kiinnostunut tietämään mitä vehnäjauhoja käytät naanleivissä? Olen itse jämähätänyt sunnuntai-jauhoihin ja sen ominainen maku paistaa läpi kaikista leipomuksistani...

Ps. Ihana blogi!

Sisällön tarjoaa Blogger.