| |

Appelsiini-rosmariinigraavattu lohi

JOULUKALENTERIN 13. LUUKKU 

Tiptap vaan tänne Kokkipottilaan, täällä tonttuilee Hannansoppa -blogin Hanna eli Soppahanna! 

Teimme Hannelen kanssa tällaisen hauskan vaihtokaupan ja emännöimme toistemme blogeja yhden päivän ajan. On huippua olla täällä, olen kuitenkin seurannut ihanan Hannelen blogia jo vuosien ajan, ja on ihan kreisiä ajatella, että nyt täällä inspiroivien reseptien ja hurjan kauniiden kuvien seassa on myös jotain minun tuottamaa.

Kokit & Potit ei ole kuitenkaan blogin pitäjän allergian takia tunnettu kalaresepteistä. Niinpä päätin tuoda tänne tuulahduksen tulevan joulun kalapöydästä ehkäpä maailman parhaan graavilohen muodossa. Tänä jouluna graavikala saa viimeisen silauksen appelsiinin kuoresta ja tuoreesta rosmariinista. Jos et ole ennen graavannut lohta, niin nyt viimeistään kannattaa ottaa se omaan bravuurirepertuaariin – se ei ole vaikeaa, mutta tekee taatusti vaikutuksen. Tarvitset vain kalaa ja suolaa (ja tässä tapauksessa appelsiinin ja rosmariinipuskan) ja hieman aikaa. Valmiin kalan leikkaamisessa tärkeintä on terävä fileerausveitsi, tekemällä oppii!

ARVONTA

 

Haluaisitko omaksesi kirjoittamani Sesonkireseptit-kirjasen? Satokausikalenterin kanssa yhteistyössä syntynyt opus pitää sisällään melkein 200 reseptiä sesongin raaka-aineista ja mukana on yli 50 vihannesta, joiden ympärille reseptit rakentuu. Osallistut arvontaan kommentoimalla, suositko itse sesonkivihanneksia ja mikä on talviajan lempparikasviksesi. Osallistumisaikaa on tämän viikon loppuun, eli sunnuntaihin 18.12.16 asti. Onnea arvontaan! Ja hei, Hannan sopassa on myös käynnissä arvonta.

Mikäli et luota arpaonneesi, niin klikkailehan itsesi Satokausikalenterin sivuille, siellä on vielä parin päivän ajan pakettitarjouksena ensi vuoden Satokausikalenteri ja Sesonkireseptit-kirjanen. Ehtii vielä joulupakettiinkin, kun tilaa viimeistään 15.12.

Oikein rauhaisaa ja tunnelmallista joulua teille kaikille! Tervetuloa myös Hannan soppaanpiipahtamaan!

Resepti 

Appelsiini-rosmariinigraavattu lohi

500 g (kirjo)lohifilettä

1 rkl rosmariinia hienonnettuna

1 rkl appelsiinin kuorta raastettuna

1 ½ rkl suolaa

Nypi lohesta tarpeen mukaan ruodot. Sekoita rosmariini, appelsiinin raastettu kuori ja suola keskenään. Levitä mausteseos lohifileelle ja kääri filee voipaperiin. Laita jääkaappiin graavautumaan vuorokaudeksi. Viipaloi lohi ohuelti ja tarjoile sellaisenaan tai vaikkapa saaristolaisleivän päällä.

_____