Teriyakilla maustettu nyhtökaurasalaatti

En ehtinyt ensimmäiseen enkä toiseenkaan nyhtökaurahuuman aaltoon. Viime vuoden hypetetyin tuote pääsi pannulleni vasta nyt, kun suurimmat aallot ovat jo laantuneet. Niin tyypillistä, olen aina vähän jäljessä kaikkein kuumimmista trendeistä.

Mietin pitkään, mitä nyhtökaurasta tekisin. Tiesin kaipaavani siihen tuhdisti makua; pelkkänä proteiininlähteenä nyhtökaura ei minua kiinnostanut. Päädyin lainaamaan reseptiä Viimeistä murua myöten -blogista, jossa reseptivelho Saara teki alkuvuodesta banh mi -tortilloja teriyakilla maustetulla nyhtökauralla. Osui ja upposi. Tahmainen teriyakikastike toi nyhtökauralle kaipaamaani vahvaa makumaailmaa. Patongin ja tortillan välissä mausteinen nyhtökaura toimii varmasti, sillä se oli erinomaista salaatissakin. Pikapikkelöidyt porkkanat ovat must-lisäke, älä siis oikaise siinä kohdassa. Makea teriyakikastike kaipaa rinnalle hapokkuutta ja raikkautta.

Resepti

 

 

 

 

Teriyakilla maustettu nyhtökaurasalaatti

2–4 annosta

nyhtökaura 

1 pkt (250 g) maustamatonta nyhtökauraa

tilkka öljyä

1/2 dl vettä

3/4 dl sokeria

3 rkl miriniä
1 dl soijakastiketta
1 tl raastettua inkivääriä

1 valkosipulinkynsi 

pikkelöity porkkana

2 porkkanaa

1/2 dl riisietikkaa
1/2 dl vettä
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa

lisäksi

salaattia 

avokadoa 

kurkkua

tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa

limetinlohkoja

Valmista ensin pikkelöidyt porkkanat. Suikaloi kuoritut porkkanat tai leikkaa ne ohuiksi tikuiksi. Mittaa kattilaan etikka, vesi, sokeri ja suola. Kiehauta, jotta sokeri ja suola liukenee nesteeseen. Kaada liemi porkkanasuikaleiden päälle. Anna maustua vähintään 15 minuuttia.

Kuori ja hienonna pala inkivääriä ja valkosipulinkynsi. Mittaa marinadin ainekset kattilaan, anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia eli kunnes kastike paksunee hieman. Kuumenna öljy pannulla, lisää nyhtökaura ja kuumenna. Kaada joukkoon puolet tai 2/3 osaa kastikkeesta ja sekoita kunnes nyhtis ja kastike ovat ihanan tahmaisia. Maista ja lisää tarvittaessa kastiketta. 

Kokoa salaatti. Kastikkeeksi sopii limetin mehun lisäksi porkkanoiden pikkelöintiliemi.

_____