| |

Paras parsarisotto

Parsarisoton salaisuus on parsapyre, joka tekee taikojaan paitsi risoton maulle myös rakenteelle.

Keväässä parasta on ensin kauppoihin ja sitten luontoon pursuileva vehreys. Vihreys, joka on yhtä aikaa tyrmäävä ja lempeä. Toiseksi parasta on tietenkin parsa, tuo kevään odotetuin herkku, jota on satokauden aikaan liki koko ajan jääkaapissa.

Useimmiten, siis melkein joka päivä, syön parsaa uunissa paahdettuna joko lisäkkeenä tai siltään, sillä siten parsa pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Välillä mausteena on vain suolaa, joskus vinaigrettea, välillä taas tuhtia majoneesi-kananmunakastiketta (ihan mieletöntä, muuten). Mutta on parsa kotonaan myös risotossa.

Paras toistaiseksi tekemäni risotto on tässä. Pääpiirteittäin resepti noudattelee Kiran aikoinaan Hesarissa julkaistua reseptiä, josta myös ainakin Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna on tehnyt oman versionsa. Tavoilleni uskollisena oikaisin hieman reseptiikkaa.

Ensimmäisellä kerralla oikaisin itse asiassa vahingossa, kun teinkin koko parsapuntista pyrettä – Kiran reseptissä osa parsoista grillataan risoton päälle. Seuraavilla kerroilla, joita on ollut enemmän kuin kahdessa kädessä sormia, olen tehnyt samalla tavalla tarkoituksella. Vain parsojen nuput, ne kaikkein kauneimmat palat vihreyttä, olen jättänyt risoton päälle koristeeksi. Noin kolmanneksen pyreestä jätän usein lisäkkeeksi, ikään kuin viimeistelemään vihreyden.

Kurkkaa myös nämä herkulliset risotto-reseptini:

Parsarisotto

Tällä reseptillä saat maailman parasta parsarisottoa
Esivalmistelu15 minutes
Kypsennys35 minutes
Valmistusaika50 minutes
Annokset: 4

Välineet

  • sauvasekoitin tai blenderi

Raaka-aineet

parsapyre

  • 500 g tuoretta parsaa
  • 5 dl vettä parsan keittämiseen josta vajaa 1 dl pyreeseen
  • tilkka sitruunamehua
  • 1 rkl voita
  • hieman suolaa

risotto

  • 1 pieni sipuli
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 3 dl risottoriisiä (esim. arbori
  • 1 1/2 dl valkoviiniä
  • noin 1 litra kuumaa kasvislientä (huom. voit hyödyntää parsan keitinveden)
  • 1-2 rlö raastettua sitruunankuorta
  • parsapyrettä (ohje yllä)
  • kourallinen parmesaania
  • suolaa
  • mustapippuria
  • tuoretta basilikaa ja/tai minttua

Tee näin

  • Valmista ensi parsapyre.
  • Leikkaa tai katkaise parsoista pois puumaiset tyvet.
  • Ota parsan nuput talteen ja leikkaa varret muutamaan osaan.
  • Keitä kiehuvassa vedessä noin 4–6 minuuttia eli kunnes parsat ovat kypsiä.
  • Nosta parsat tehosekoittimeen ja laita sekaan noin 1 dl keitinlientä (säästä loppu liemi esim. kasvisliemen pohjaksi), hieman sitruunamehua ja nokare voita. Aja tasaiseksi pyreeksi.
  • Jätä odottamaan risoton valmistumista.
  • Kuumenna kasvisliemi valmiiksi ja pidä se kiehuvan kuumana. Muista hyödyntää kasvisliemeen aromikas parsojen keitinvesi.
  • Hienonna sipuli.
  • Raasta sitruunankuori ohuelti.
  • Raasta myös parmesan ja hienonna yrtit.
  • Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulisilppua muutama minuutti keskilämmöllä.
  • Lisää riisit ja kuullota, kunnes riisit ovat läpikuultavia.
  • Lisää valkoviini ja sekoita voimakkaasti kunnes valkoviini on imeytynyt.
  • Lisää kasvislientä 1–2 kauhallista kerrallaan. Sekoita välillä voimakkaasti, jotta risotosta tulee kermaista.
  • Kun riisi on liki kypsää, lisää noin 2/3 parsapyreestä, sitruunankuori ja parmesan. Sekoita. Muista, että risotto on parhaimmillaan puuromaisen löysänä.
  • Maista suola ja viimeistele tuoreilla yrteillä.
  • Voit lisätä myös hieman sitruunamehua, mikäli risotto kaipaa happoa.
  • Heitä parsan nuput kuuman risoton päälle, sen kummempaa kypsennystä ne eivät kaipaa (voit toki paistaa niitä hetken pannulla, jos halua).
  • Tarjoa risotto heti.
  • Tarjoa loppu parsapyre lisäkkeenä. Mausta pyrettä tarvittaessa vielä suolalla ja sitruunamehulla.
  • Risoton päälle voi ripotella vielä parmesaaniraastetta.