|

Raparperikakku & seljankukkavaahto

Raparperi on kyllä upea raaka-aine. Osa hehkusta selittynee sillä, että se aloittaa satokauden (tai vuohenputkihan sen oikeastaan aina aloittaa, mutta sitä vihaan niin paljon, etten kykene sitä syömään). Raparperissa on vähän samaa hehkua kuin parsassa, vaikka ne painivatkin ihan eri sarjoissa. Kausi on intensiivinen mutta lyhyt, ja joka vuosi varsia odottaa yhtä innokkaasti. Kevään ja alkukesän sadossa on jotain käsittämättömän maagista, sellaista poikkeuksellista tunnelmaa, jota kesän muussa sadossa ei ole. Pitkän talven ja harmauden jälkeen maa tuottaakin yhtäkkiä syötävää, pursuaa virheyttä ja antaa elinvoimaa. Siinä on aina vähän sellaista taikapölyn tuntua. Luulen, että vain me pohjoisen kummalliset asukkaat voimme sen magiikan täysin ymmärtää.

Raparperin kaveriksi seljankukka sopii upeasti. Olen yhdistänyt näitä kahta sulomuikkusta ennenkin: raparperi-seljankukkamimosa ja seljankukalla maustettu raparperihillo ovat vastustamattoman hyviä. Yhtä hyvin yhdistelmä toimii, kun raparperikakun päälle lusikoidaan pumpulinen pilvi seljankukkaista vaahtoa. Häivähdys seljankukkaa saa raparperikakkuun aivan uutta iloa.

Resepti

Helppo raparperikakku & seljankukkavaahto

8–10 annosta

kakku

100 g voita

2 1/4 dl sokeria

3 kananmunaa

2 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

hieman vaniljajauhetta TAI 1 tl vaniljasokeria

1/4 tl suolaa

noin 500 g raparperia

seljankukkavaahto

250 g mascarponejuustoa

noin 1/2 dl seljankukkamehua (tiiviste)

koristeeksi

syötäviä kukkia tai mantelilastuja

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan samalla sekoittaen.

Kuori raparperit ohuelti tarvittaessa. Usein ohuita varsia ei tarvitse kuoria lainkaan. Leikkaa raparperit mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Sekoita raparperit taikinaan.

Voitele piirakkavuoka tai irtopohjavuoka (halk. noin 23 cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 30–40 minuuttia uunin tehosta riippuen eli kunnes piirakka on kypsä. Anna jäähtyä.

Sekoita mascarponejuustoon seljankukkamehu voimakkaasti esimerkiksi sähkövatkaimella vatkaten. Halutessasi pehmeämpää vaahtoa lisää hieman kermaa. Lusikoi vaahto kakun päälle. Koristele kukilla tai esimerkiksi mantelilastuilla.

_____