Luonnosta lumoutunut

lauantai 26. elokuuta 2017


Vuosituhansien ajan ovat ihmiset olleet keräilijöitä ja metsästäjiä. Pääsääntöisesti kai niin, että nopeimmat tyypit juoksivat eläinten perässä, ehkä pitkäjänteisemmät tyypit poimivat ruokaa maasta ja puista. Ei ole epäilystäkään, kumpaan joukkoon meidän sukumme kuuluu. Koko suku on täynnä tyyppejä, jotka aina ihan pikkusen hullaantuvat marja- ja sieniaikaan – metsästäjät on pitänyt kai sitten hakea sukuun toisesta jengistä. Meille kymmenen mutkan takaiset sieniapajat, mustikkarinteet, ison kiven kanttarellipaikat ja taikametsät ovat kaikki paikkoja, joissa maailman murheet lakkaavat hetkeksi olemasta.





Pari viikkoa sitten vanhempani soittivat Pudasjärven takamailta. Tilanne oli siinä määrin vakava, että tytär oli saatava pikaisesti paikalle. Oli suorastaan hätätilanne: lakkoja oli ihan hillittömän paljon. Pakkasin kumpparit takakonttiin ja lähdin matkaan. Kun kaarroin mökin pihaan, oli eväät jo pakattu reppuun, sellaiseen Nuuskamuikkusen reppuun, jossa nokinen kahvipannu oli omassa pussissaan. Eväät ja kahvipannu – eihän päivästä voisi tulla kuin upea.

Muutama kilometri metsäautotietä ja nelisen kilometriä metsätaivalta veivät meidät suurelle suolle, jossa riitti sekä taivallettavaa että marjaa. Vanhempani ovat käyneet lakassa samoilla soilla vuosikymmenet, ja vain kerran aiemmin soiden kultaa on ollut näin paljon. Monena vuonna on ollut "hyvä lakkavuosi selkävaivaiselle", kuten vanhempieni ystävä oli päiväkirjaan kirjoittanut. Nyt ei ollut selkävaivaisten vuosi. Aina kun toiseen otti katsekontaktin, riitti yhteiselle ymmärrykselle pelkkä epäuskoinen ja ihmettelevä päänpyöritys. Ai siinäkin kohdassa on palojon oransseja täpliä? Niin tässäkin.





Vaikka marjastaminen hyvässä säässä on kivaa, ei evästaukoa voita mikään. Tulet läheiselle nuotiopaikalle, kahvivedet vaaralta tulevasta purosta ja eväsleivät  ja -makkarat repusta. Nuotiosta nouseva savu hätisti ne vähäiset öittiäiset ja ilma oli kuulas mutta lämmin ja aurinkoinen. Nuotiokahvi, ruisleipä ja huolella paistettu makkara olivat täydellinen lounas. Miten ne simppelit asiatkin maistuvat viiden tähden illalliselta, kun ne syö nuotion ääressä keskellä metsää. Ja onhan se ihan hirmuisen onnekasta, että tällaisia retkiä saa tehdä aikuisenakin vanhempiensa kanssa.

Kahdeksan tunnin suojuoksun ja metsäpolkujen jälkeen kaarroimme takaisin mökin pihaan. Sankot olivat täynnä – yhtään enempää emme olisi jaksaneet kantaa marjaa autolle – ja mieli väsynyt mutta luonnosta lumoutunut. 





Tänään lauantaina 26.8. on Suomen luonnon päivä. Suomi on ensimmäinen maa, joka juhlii luontoa liputtamalla. Hurraa sille!

_____






12 kommenttia

Sini kirjoitti...

Tässä oli kyllä täydellisesti kiteytettynä soiden ihanuus! Myös täällä etelämmässä eli mökillä Pirkanmaalla oli kiitettävästi lakkoja ja mieli lepäsi suon hiljaisuudessa. Harmittelin, kun ei tullut kameraa mukaan.

Sini kirjoitti...

Niin ja tunnustaudun tässä kuuluvani samaan heimoon, keräilijöihin. Pääsisipä sienimetsään!

Hannele kirjoitti...

Lakkoja taisi olla tänä vuonna mukavasti joka puolella. Aika monta reissua olisi saanut käydä, että tuokin suo olisi tyhjentynyt :D

(Kameraa en minäkään jaksanut kantaa, mutta puhelimella pärjäsi näihin tarpeisiin vallan mainiosti.)

Hannele kirjoitti...

Sienimetsät <3

Hanna / Hannan soppa kirjoitti...

Voi itku miten ihana ja upea postaus! Hyvää Suomen luonnon päivää rakas Hannele!

Viikonloppukokki kirjoitti...

Ihania kuvia! Teen juuri lähtöä sienimetsään viettämään Suomen luonnon päivää, hurraa!

sauvajyvänen kirjoitti...

Jes, juuri näin <3 Ihana postaus!

ps. Kyllä ne metsästäjät olivat aina siinä samassa yhteisössä, yks teki yhtä, toinen toista ja yhdessä oli kaikkea :)

Hannele kirjoitti...

Oi, kiitos rakas Hanna <3

Hannele kirjoitti...

Kiitos!
Minä teen pian lähtöä lentokentälle viettämään Suomen luonnon päivää, apua :/ Mutta yksi on varmaa: ihastelen Suomen luontoa (tai pilviä) yläilmoista.

Hannele kirjoitti...

Kiitos, sauvajyvänen!

(joo, tiedän. vähän odotinkin tätä kommenttia :)

Nanna kirjoitti...

Oi valokki sentään!

Hannele kirjoitti...

No se! Ilman asiayhteyttä en ehkä olisi muistanut, mitä tuo sana tarkoittaa :) Mutta oi, se on ihana!

Sisällön tarjoaa Blogger.