| |

Mustikkapaistos eli mustikkamukava

Mustikkapaistos on maukas ja helppo jälkiruoka tai kahvipöydän herkku. Sellainen mustikkakukon kauraisa serkku.

Pyöreässä uunivuoassa on kauraisella murulla päällystettyä mustikkapaistosta.

Metsien sininen superfood, mustikka, on sellainen suut värjäävä aarre, jota ei toista maailmasta löydy. Varvut ovat kauniita vuoden ympäri – ihailen niiden hienoja muotoja ilman lehtiäkin –, marjoja tulee paljon liki joka vuosi ja marjojen maku on upea myös paistettuna. Ja kaiken lisäksi marjoja on suhteellisen helppo kerätä, sillä maasto on usein mukavaa kulkea.

Olen tosin ollut niin onnekas, että viime vuosina vanhempani, himopoimijat, ovat tuoneet minulle marjat valmiiksi poimittuina pihaan saakka. Tänä vuonna suunnitelmissa on kyllä lähteä mukaan metsäretkelle, sillä rakastan metsiä. Metsät, vuoret ja järvet, oijoi.

Mustikkapaistos eli mustikkahyve on hieno osoitus paistetun marjan makeudesta. Uunissa rapean kaurakannen alla muhivat mustikat ovat ihan superihania. Noin puolessa tunnissa valmistuva paistos on sitä paitsi todella helppo tehdä: mustikat vuokaan, kauramurun ainekset nopeasti kattilassa sekaisin ja mustikoiden päälle ja koko komeus uuniin. Valmisteluun menee aikaa viitisen minuuttia, ja herkku on valmiina jo puolen tunnin kuluttua.

Ei ihme, että Nakit ja mutsi -poppoossa paistosta kutsutaan nimellä mustikkamukava. Miten mahtava nimi! Onhan se nyt ihan mielettömän mukavaa istua pöydän ympärille syömään tällaista herkkua. 

Reseptiin tein hienoisia muutoksia, sillä pidän siitä, että mustikkaa on rapeaa murua enemmän – tuplasin siis mustikoiden määrän. Muutoin resepti mukailee Päivin reseptiä.

Muistathan myös nämä mustikkaiset reseptit:

Mustikkapaistos eli mustikkamukava

Mustikkapaistos on maukas ja helppo jälkiruoka tai kahvipöydän herkku.
Esivalmistelu15 minutes
Kypsennys25 minutes
Valmistusaika40 minutes
Annokset: 6

Raaka-aineet

  • 1 litra mustikoita
  • 1 –2 rkl perunajauhoja (jos käytät pakastemustikoita)
  • 5 dl kaurahiutaleita
  • 175 g voita
  • 1 1/2 dl intiaanisokeria
  • 1 tl vaniljasokeria ja/tai 1/2 tl kardemummaa (voi jättää pois)
  • vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä

Tee näin

  • Kuumenna uuni 200 asteeseen (kiertoilmauunissa riittää 180 astetta).
  • Kaada mustikat voideltuun uunivuokaan. Jos käytät pakastemustikoita, sekoita perunajauhot mustikoiden joukkoon.
  • Sulata voi kattilassa. Lisää sokeri ja kaurahiutaleet sekä halutessasi vaniljasokeri ja/tai kardemumma.
  • Levitä seos mustikoiden päälle.
  • Paista noin 25 minuuttia tai kunnes kauramuru on saanut kauniin värin ja hyvän rapeuden.
  • Tarjoa mustikkapaistos vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Vinkit!

Voit käyttää intiaanisokerin sijasta tavallista valkoista sokeria tai valkoisen sokerin ja tummemman sokerin sekoitusta.

 

Muistathan seurata Kokkipottin ruokaseikkailuja myös Pinterestissä!