ARVONTA – voita upea Balmuirin kristallinen kynttilänjalka

tiistai 12. joulukuuta 2017





JOULUKALENTERIN 12. LUUKKU 



On joulukalenterin viimeisen arvonnan vuoro. Arvottavana on kristallinen Verona-kynttilänjalka (koko M). Minulla kynttilänjalka oli kuvauslainassa, ja tänään vein sen takaisin Balmuirin tontuille, jotta se saadaan pian matkaan yhdelle teistä! Lue postauksen lopusta toimintaohjeet.




Kuvasin kynttilänjalan parisen viikkoa sitten, kun juhlimme synttäreitäni pitkän pöydän ääressä. Kuvista puuttuu se olennaisin, ihmiset, vieraat saapuivat vasta illalla, kun oli jo ihan pimeää – kuvassa päivä (ja kameran säädöt) on valoisimmillaan. Hämärän verso ei väisty koko päivänä edes puolessa välissä Suomea.

Ilta oli ihana, ruokaa ja viiniä oli kaiketi riittävästi, ja kaikissa illankähmässä otetuissa kuvissa kaikilla on hymy huulilla. Juhlia pitäisi järjestää paljon enemmän. Lainaan haettu pitkä pöytä mahtui juuri ja juuri olkkariin, kun kaikki muut huonekalut raahattiin pois. Tuoleja haimme naapurista ja haalimme varastoista, pöytäliinaksi silitettiin riittävän monta metriä lakanakangasta, joka repäistiin sopivaan mittaan vasta paikoillaan. En olisi voinut toivoa parempaa synttärilahjaa: parikymmentä rakasta tyyppiä yhden pöydän ympärillä. Yhdessä pitäisi syödä paljon useammin.





ARVONTA

Kerro kommentissa, kenen kanssa sinä haluaisit syödä yhdessä. Muista jättää mukaan myös sähköpostiosoitteesi, jotta sinut saadaan kiinni voiton osuessa kohdalle. Jätä kommenttisi viimeistään 15.12.2017. Voit tuplata voittomahdollisuutesi ja osallistua arvontaan myös Instagramissa (@kokitjapotit). Palkinnon voittajalle lahjoittaa ja lähettää Balmuir.

_____



48 kommenttia

Anonyymi kirjoitti...

Tässä ruuhkavuosien elämänvaiheessa haluaisin koota pöydän ympärille kaikki ne rakkaat ystävät, joiden kanssa enimmäkseen vaihdetaan vain pikaisia viestejä työpäivän ja iltatoimien välissä luvaten palata asiaan kun on sopiva hetki. Joukkoon toivoisin myös ne, jotka asuvat niin kaukana ettei pikainen kahvitteluhetki ole edes mahdollinen.
humppalulla (at) gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin syödä yhdessä perheeni, vanhempieni ja isovanhempieni kanssa. Läheiset siis saman pöydän ääreen <3

piupau84@hotmail.fi

Anonyymi kirjoitti...

Kavereiden kanssa
-minttu47-
minttu47@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Itselläkin syntymäpäivät tulossa alkuvuonna ja nyt on vuorossa pyöreitä vuosia, joten tarkoituksena on koota kaikki lähimmät ihmiset saman pöydän ääreen herkuttelemaan. Kynttilänjalka olisi upea lisä pöytään :-) askelia@hotmail.fi

Anonyymi kirjoitti...

Sukulaisten ja muiden läheisten!
Ajoittain haaveilen myös vaikkapa lukioaikaisten luokkakavereiden kanssa tapaamisesta.
Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin syödä perheeni kanssa saman pöydän äärellä, sillä näen heitä harvoin pitkän välimatkan vuoksi.

Jenna.vuore@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Perheeni kanssa, liian harvoin tulee syötyä kaikki yhdessä.

henna.holappa1@luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Yhdessä kaikkien sisaruksieni kanssa. Siihen on mahdollisuus tosi harvoin, koska pitkät välimatkat.

(anvarp88@gmail.com)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä perheeni kanssa haluaisin syödä kun siihen niin harvoin on mahdollisuus!
petramaria@suomi24.fi

Tuulia kirjoitti...

Haluaisin syödä parhaiden ystävieni kanssa. Meitä on neljän naisen hyvin pitkäaikainen ystäväporukka ja kaikilla on omat menonsa, mutta olisipa kiva istahtaa kerrankin kiireettä hyvän ruuan äärelle. 3rikatms(at)gmail.com

Kaura kirjoitti...

Perheen parissa, usein kynttilät luovat tunnelmaa kattaukseemme. Harvoin pääsemme kokoontumaan yhdessä. lamerinquecit@gmail.com

Mama Lina kirjoitti...

Perheen kanssa <3 harvemmin arkisin ollaan samaan aikaan ruokapöydän äärellä...

liina.mamma(a)gmail.com

klaara kirjoitti...

Äidin ja sisarusten sekä oman perheen kanssa.
klaara49@luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Ystävien kanssa:)
mannanpostiatluukkupistecom

Sanna kirjoitti...

Mieheni kanssa :)
Ellijapii@gmail.com

Maija kirjoitti...

Koko perheen kanssa<3 osa sisaruksistani asuu ulkomailla joten hetket jolloin koko perhe on yhdessä pöydän ääressä ovat kultaakin kalliimmat.
Teidän kattaus näyttää ihanalle!
maija.eronen (at) gmail.com

Teija Hämäläinen kirjoitti...

Yhteinen hetki miehen kanssa tulisi tarpeeseen.
hamalainentm@gmail.com

Tiia kirjoitti...

Yhdessä vanhempien kanssa, kun ei usein ehditä saman pöydän ääreen:)
Tiia96@luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Sisarusteni kanssa. Me kaikki olemme levinneet ympäri Suomea, ja yhteiset tapaamiset ovat aina yhtä juhlaa. - Mervi JFA -

Anonyymi kirjoitti...

Miehen pija@luukku.com

Tua Backman kirjoitti...

Avopuolisoni kanssa. tua.backman@gmail.com

Nanna kirjoitti...

Avopuolison kanssa <3
nannaliini10@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Poikaystäväni kanssa♡
Suni0023@student.umu.se

Anonyymi kirjoitti...

Miehen kanssa! sari.lamminpaa (a) gmail.com

Elmeri kirjoitti...

Haluaisin syödä yhdessä isoäitini kanssa :). ellurej(a)hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

sisareni kanssa kahdestaan; molemmilla omat perheet, työt yms. nähdään todella harvoin ja tapaamiset liittyneet juhliin.
hippu(at)outlook.com

minde kirjoitti...

perheen kanssa :)
minttu.rantahalvari@gmail.com

Marja-Liisa kirjoitti...

Perheen kanssa, silleen extended family. Harvoin kun nähdään, niin on suuri ilo saada sisaruksia ja muuta sukua samaan pöytään.
postin.tuomaa@gmail.com

Juulia M kirjoitti...

Rakkaan ystäväporukan kanssa - ehkä pari kertaa vuodessa päästään kokoontumaan yhteen ja ne hetket ovat kyllä niin mahtavia <3
juulia.myllykangas@outlook.com

anna kirjoitti...

perheen :-) ansode@gmail.com

sikurina kirjoitti...

Perheeni kanssa.
s.kansakoski(at)luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Perheen kanssa seijake@hotmail.com

Pirjo S kirjoitti...

Koko perheeni.
pirjo.seppala52 at gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Oman perheen kanssa!
sini.svanberg@hotmail.com

Nenna kirjoitti...

Maailman rakkaimman mummini kanssa <3
minuhno@gmail.com

anna s. kirjoitti...

Oman mieheni kanssa :)
anna_88@luukku.com

Hilda Hissu kirjoitti...

Perheen kanssa :)
hilsan@luukku.com

Maria Heinonen kirjoitti...

perheen :)
mariaheinonen1@hotmail.com

Sunday kirjoitti...

Perheen kanssa.

sannamaria77 at gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

*kirsikka*
Koko lähisuvun kanssa :)

k_ahonen@hotmail.com

Salli M kirjoitti...

Mieheni ja tyttäreni kanssa . Salli.moilanen35@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

perheen ja ystävien kanssa :)
tiia.turkka@gmail.com

jossukka kirjoitti...

siskoni kanssa :)
misulijossu@suomi24.fi

Anonyymi kirjoitti...

Tänä jouluna olemme päättäneet olla mieheni kanssa kahden kotona, joten tuo ihanuus koristaisi meidän aattoateriaa.
Pirjo.viinikainen@me.com

Anonyymi kirjoitti...

Tänä jouluna olemme päättäneet olla mieheni kanssa kahden kotona, joten tuo ihanuus koristaisi meidän aattoateriaa.
Pirjo.viinikainen@me.com

Anonyymi kirjoitti...

Saman pöydän ääressä olisi mukava kokoontua perheen kesken. Harvoin kaikki saa samaan pöytään, kun asuvat pidemmän etäisyyden päässä.

jonvuo@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Perheen kanssa. :)

ninamarika@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Rakkaani kanssa.

kirsi.partanen@jarvenpaa.fi

Sisällön tarjoaa Blogger.