Tintoretto – kauden paras kuohuva drinkki

maanantai 5. helmikuuta 2018


Olen aina rakastanut belliniä, rossinia ja mimosaa. Nyt listaan voi lisätä myös tintoretton. Kaikki ovat kuohuviini-drinkkejä, joiden toisena osana on hedelmä tai marja. Tintorettossa hedelmänä on suosikkini, granaattiomena.




Granaattiomenasta surautetaan mehu – se käy ihan tehosekoittimen tai sauvasekoittimen ja siivilän yhdistelmällä – ja mehun päälle kaadetaan kuohuviiniä.  Koristelin drinkit veriappelsiinin viipaleilla, jotka eivät tosin olleet kovin verisiä, ihania kuitenkin.

Vielä joskus aion toteuttaa brunssilla tai juhlissa kuoharibaarin, jossa tarjolla on erilaisia hedelmäsoseita tai vastapuristettuja mehuja. Jokainen voi itse sekoittaa itselleen tintoretton tai bellinin, jälkkäriksi ehkä rossinin. Tosin parhaimmillaan juoma tietysti on, kun kuohuviinin sekaan laittaa sesongissa olevia hedelmiä tai marjoja. Mansikoita ei tähän aikaan vuodesta oikein ehkä kannata rossiniksi tehdä. Onneksi kuohari on kuitenkin aina sesongissa.






Resepti






Tintoretto – granaattiomena-drinkki

2–4 annosta


1 granaattiomena
kuohuviiniä (esim. prosecco)
veriappelsiinin viipaleita koristeeksi


Irroittele granaattiomenasta siemenet. Surauta siemenet tehosekoittimessa ja siivilöi mehu talteen. Kaada mehu laseihin (1/3 tai 1/2) ja kaada päälle kuohuviiniä (2/3 tai 1/2). Koristele halutessasi veriappelsiinin viipaleilla. Tarjoile heti.

_____




2 kommenttia

miiahoo kirjoitti...

Ihanaa! Mää tuon kuoharit ❤️

Hannele kirjoitti...

D E A L.
Ihan millon vaan.

Sisällön tarjoaa Blogger.