Paahdettu kreikkalainen salaatti

torstai 1. maaliskuuta 2018



Kalenteri näyttää kevättä! Lautaselle lastasin kalenterin antaman kevätinnostuksen huumassa värejä ja raikkautta – ainakin jälkimmäistä onkin ulkona nyt riittänyt. 




Pakkaskelit pakottivat kreikkalaisen salaatin uuniin lämmittelemään. Olisi itse tehnyt mieli mennä perässä, enkä usko että olen ainoa. Eilinen kolmenkympin pakkanen sentään lauhtui tänään viiteentoista asteeseen. Huoltoasemalla kokousta pitäneet varttuneemmat kulkijat vitsailivat, että alkaa olla teepaitakelit. Kaikki on suhteellista.


Paahdettu kreikkalainen salaatti on aivan tajuttoman hyvää. Olen paahtanut tomaatteja ja fetaa salaattiin ennenkin, eikä mitään ole muuttunut: paahtaminen tekee yksinkertaisesti melkein kaikesta parempaa. Myös oliivit tykkäävät paahtamisesta, sillä ne nahistuvat hieman ja saavat rakenteeseensa sopivasti napakkuutta. Kastikkeeksi riittää hyvä oliiviöljy ja salaatin päälle pirskoteltu balsamico, tietysti myös tsatziki sopii tähän erinomaisesti.






Resepti







Paahdettu kreikkainen salaatti

2–4 annosta


1 pkt aitoa fetaa 
noin 200 g kirsikkatomaatteja
kourallinen oliiveja
2 rkl oliiviöljyä
rouhaisu mustapippuria
(tuoretta oreganoa)
vihreää salaattia
kurkkua

kastikkeeksi 
balsamicoa ja oliiviöljyä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Öljyä uunivuoka ja laita vuokaan tomaatit, feta ja oliivit. Lorauta fetan ja tomaattien päälle myös hieman öljyä ja rouhaise mustapippuria mausteeksi. Paahda noin 15 minuuttia eli kunnes feta on saanut hieman väriä.

Kokoa salaatti. Nosta lämmin feta, tomaatit ja oliivit vihreän salaattipedin päälle. Lisää kurkkua ja tuoretta oreganoa. Tarjoa salaatti balsamicon ja oliiviöljyn tai tsatzikin kanssa.

_____






4 kommenttia

Janne Halonen kirjoitti...

Kiva idea, täytynee testata. 😊

Hannele kirjoitti...

Suosittelen testaamaan! Erityisen ihanaa näin talvella, mutta toimii kesälläkin (grillissä tehtynä) mainiosti.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Jälleen, ihan rautainen idea!

Hannele kirjoitti...

Oot ihana, kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.