| | |

Stifado eli kreikkalainen lihapata

Pitkään uunissa hautuvat padat ovat parasta kevättalven ruokaa. Ja melkein parasta ruokaa milloin vain, koska ruoka laittaa käytännössä itse itsensä. Esivalmisteluihin menee alle vartti, eikä stifado eli kreikkalaistyylinen lihapata säikähdä, jos se odottelee uunissa hieman aiottua pidempään.

Rakastan stifadon tuoksua. Uunista leviää kotiin kanelinen tuoksu – ihan kuin olisi pullapäivä. Se tietysti saattaa aiheuttaa myrtyneitä ilmeitä, kun pullan sijasta uunista löytyy lihapata, mutta ilmeet kirkastuvat varmasti, kun on ruoka-aika. Stifado on nimittäin  i h a n a a!

Ajatus tomaattisesta lihapadasta lähti avatusta punaviinistä, jota ei tullut juotua. Viini lihojen päälle pataan, sekaan tomaattia, sipulia ja mausteita, ja koko komeus uuniin moneksi tunniksi hautumaan. Täydellistä! Tätähän voisi tehdä vaikka pääsiäisenä lampaan lihasta. Stifadon kanssa sopii riisi tai paahdetut perunalohkot. Salaatiksi käy täydellisesti uunissa paahdettu kreikkalainen salaatti.

Resepti

Stifado eli kreikkalainen lihapata

4–6 annosta

1 kg naudan paistia (sisä- tai kulmapaisti)
3 rkl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
2 sipulia
4–6 valkosipulinkynttä
3 rkl tomaattipyrettä
400 g (1 prk) tomaattimurskaa
noin 5 dl punaviiniä
2 tl suolaa
2–4 laakerinlehteä
2 kanelitankoa

Leikkaa paisti 2–3 cm:n kuutioiksi. Kuori ja lohko sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuumenna uuninkestävässä padassa öljy ja ota lihapaloihin pinta kiinni pienissä erissä. Kun kaikki lihapalat on esipaistettu, laita kaikki ainekset pataan.

Kypsennä lihapataa 120 asteessa vähintään kolme tuntia eli kunnes liha on hyvin mureaa. Tarjoa lihapata riisin tai perunoiden kanssa.

_____