|

Suklaa-mansikkakuppikakut & yrttiset patonkiveneet

Kaupallisessa yhteistyössä Hellmann’s

Kesäiset kelit kutsuvat pihalle, mitä sitä vastaan väittämään. Lämmössä pihalle lähteminen on ihanan helppoa, kun ei tarvitse kuin sujauttaa sandaalit jalkaan ja lähteä matkaan. Tein mukaan pari nopeasti valmistuvaa herkkua, suolaista ja makeaa, ja söin herkut varpaat nurmikolla, tuomen tuoksussa. Sellaisia ne parhaat kesähetket ovat: herkullisia ja ihan pihalla. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Hellmann’sin kanssa.

Tuskin kenellekään tulee enää yllätyksenä, että rakastan majoneesia. Käytän sitä paitsi siltään myös kastikkeiden pohjana ja hieman tuunattuna dippinä – esimerkiksi pekonimajoneesi on ihan järjettömän hyvää hampurilaisen tai hodarin välissä. Yhä useammin huomaan käyttäväni majoneesia myös osana ruoanlaittoa. Viime kesänä tein mokkapalakakkua, pieniä broccoliinipiiraita ja sushisalaattia, joissa majoneesi oli raaka-aineena, ei vain lisänä. Näissä suklaa-mansikkakuppikakuissa ja yrttisissä patonkiveneissä, joiden reseptit löydät alta, mennään samalla linjalla. 

Usein majoneesi mielletään suorastaan syntiseksi tuotteeksi. Onhan aidossa majoneesissa tietysti paljon rasvaa, mutta kyse on kuitenkin vain rypsiöljyn ja kananmunan ihanasta liitosta, jota on hieman maustettu. Ei kuulosta enää yhtään niin syntiseltä. Ja koska pääraaka-aineet ovat rypsiöljy ja kananmuna, sisältävät Hellmann’sin majoneesit paljon tyydyttymättömiä rasvahappoja. Majoneesit on valmistettu myös aina vapaiden kanojen munista. Lisää majoneesi-inspiraatiota ja reseptejä löytyy muuten Hellmann’sin nettisivuilta.

Suklaa-mansikkakuppikakuissa majoneesi tuo taikinaan sekä kananmunat että rasvan – superkätevää! Esimerkiksi mökkireissulle pakatessa tämä kikka on hyvä muistaa, sillä mitä vähemmän on kannettavaa sitä helpompaa siirtyminen on. Kuppikakkutaikinan ainekset vain sekoitetaan yhteen ja kumotaan vuokiin. Mistään ihan tavallisista kuppikakuista ei kuitenkaan ole kyse – kakkuset piilottavat sisäänsä tuoreen mansikan, joka laitetaan jäähtyneeseen kuppikakkuun koverrettuun koloon. Oi kyllä, mansikan ja suklaan yhdistelmä toimii aina vaan!

Patonkiveneet ovat myös helppoa kesäistä kokkailua: patonki halkaistaan ja pehmeää sisusta koverretaan hieman pois (siitä voi paistaa vaikka krutonkeja salaattiin). Tilalle laitetaan raikas ja runsaasti yrttejä sisältävä kaalisalaatti. Sama salaatti sopii myös hampurilaisten kaveriksi tai vaikka kesän juhlien hodaribaariin.

Reseptit

Suklaa-mansikkakuppikakut

noin 6 kpl

taikina

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 1/4 dl sokeria

3 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 tl soodaa

hyppysellinen suolaa

1 1/4 dl vettä

1 1/2 dl Hellmann’sin majoneesia

lisäksi

tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita

noin 50 g tuorejuustoa

tilkka sitruunamehua

1–2 rkl tomusokeria

(minttua koristeluun)

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja majoneesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada muffinsivuokiin ja paista noin 15 minuuttia. Jäähdytä, koverra hieman keskustaa ja laita kuppikakun sisään mansikka. Sekoita kuorrute ja levitä ohuelti kuppikakkujen päälle. Viimeistele tuoreilla marjoilla ja mintulla.

_____

Yrttiset patonkiveneet

4–6 annosta

1 lyhyehkö patonki

1/2 varhaiskaali

1 pieni porkkana

1 dl tuoretta korianteria silputtuna

1/2 dl tuoretta minttua silputtuna

1 dl Hellmann’sin majoneesia

2–3 tl valkoviinietikkaa

ripaus sokeria

suolaa maun mukaan

lisäksi 

tuoreita yrttejä koristeluun

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Raasta porkkana tai käytä julienne-rautaa. Hienonna yrtit. Sekoita majoneesin joukkoon etikka ja mausteet. Sekoita kaikki salaatin ainekset yhteen. Halkaise patonki ja koverra hieman pois pehmeää sisusta. Täytä yrttisellä kaalisalaatilla. Viimeistele tuoreilla yrteillä.

Kaupallisessa yhteistyössä Hellmann’s