DIY Jäätelökioski – juhlien paras jälkiruoka & ohjelmanumero

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Kietaisin juhlamekon päälle essun ja tartuin jäätelökauhaan. Ranne tiukaksi ja kauha jäätelölaariin. Lihasmuisti tiesi mitä tehdä, ja jäätelö kiertyi kauniisti palloiksi. Jätskikioskin edessä oli jatkuva jono, ihan niin kuin aikoinaan kesätöissä Kuopion torilla. Tällä kioskilla tosin jätskipallojen päälle sai ladata herkkuja mielin määrin: karkkeja, marjoja, strösseleitä, rouheita ja kastikkeita. Paljon helpompaa – ja parempaa – jälkkäriä ei juhlissa olisi voinut olla.


Idea jäätelön tarjoamiseen rippijuhlien jälkkärinä tuli sankarilta itseltään. Kun tarjottavia suunniteltiin kevättalvella, ja makeat tulivat siskon ja sankarin kanssa puheeksi, kuului kuulokkeiden takaan sohvannurkasta vankkumattomasti: Haluan tarjota jäätelöä. Taputin käsiäni ja tuuletin puolivillisti – jätskihirmuja kulkee suvussamme jokaisessa ikäryhmässä (öhöm).

Siskon keskimmäisen pelimiehen rippijuhlat rakentuivat pihajuhliksi kuten isoveljenkin juhlat kolme vuotta sitten. Juhlien tähti halusi näköisensä juhlat: ihan mielettömän hyvää ruokaa, rento fiilis ja pelailua. Sää, se ainoa asia, johon ei voinut vaikuttaa, jännitti loppumetreille saakka, mutta onneksi saimme juhlia ulkona hellesäässä ja ilman ukkosia. Illalla auringon laskiessa ammuttiin viimeiset jouskarikisat ja taisteltiin pokeriherruudesta. Pingiksen vuorotahtinen ääni raikasi pitkälle iltaan.


Pääruokana oli hodaribuffa meksikolaisella twistillä, joka hurmasi vieraat täysin. Yli kahdeksankymppinen isoisoisäkin söi ihastuneena useamman hodarin, vaikka sanoikin sen olevan nuorisoruokaa. Kyllä sitä kaikki nuortuu, kun toisessa kädessä on överisti täytetty hodari ja toisessa kokista. Lautasia ei tarvittu, joten tiskiä tuli vähemmän. Iso osa juomistakin nautittiin suoraan tölkeistä.

Kun sankari heitti idean jäätelöstä, päätettiin sitä tarjota tyylillä. Pian hommaan oli valjastettu melkein koko klaani. Alunperin vuokrattavaksi suunniteltu, liukukansinen pakastin lopulta ostettiin, sillä niin se saatiin kaikkein edullisimmin. Pakastimen ympärille sankarin isä ja veljessarjan nuorimmainen rakensivat kioskin rungon, jonka he maalasivat taloon sopivilla väreillä. Mamma, siis  isoäiti, ompeli katokset ja myyjän essun. Ja sitten homma olikin jo melkein valmis. Jätskit tukusta ja jätskin päälle laitettavat herkut kulhoihin. Helppoa!

Lisäksi makeana tarjottavana oli kahdenlaista kakkua sekä piispattaren medaljongeja, perheemme juhlaklassikkoja, joita tarjottiin ensimmäistä kertaa isosiskoni rippijuhlissa. Ja joita on siitä lähtien tarjottu kaikissa isommissa juhlissa. Vaikka siskoni bravuurikakut oli ihan järjettömän ihania, nousi kesäpäivän hitiksi jätski. Onhan se nyt aika huikeaa käydä jäätelökioskilla ilmaiseksi. Kukaan ei laske palloja eikä käyntikertoja.


Jäätelökioskin voi rakentaa tietysti ilman katostakin. Eikä kukaan välitä, jos kioskissa ei myydä pallojäätelöä. Kioskista voidaan ihan hyvin tarjota vaikka jäätelöpikareita, eskimoita tai mehujäitä. Lopulta hommaan tarvitaan vain pakastin ja ripaus leikkimieltä. Luulen, että iso osa homman hauskuutta oli kaikille meille kioskiin liittyvä, kaikille tuttu leikki. On myyjä ja ostaja, ripaus lapsuutta ja kauppaleikin hauskuutta.


4

Antipasti-galette

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Antipasti-galette on mehevän tomaattipiirakan ja perinteisen antipasti-lautasen yhdistelmä. Haalean tai kylmän piirakan päälle ladataan juuri niitä herkkuja, joita tekee mieli: tuoreita tomaatteja ja yrttejä, oliiveja, kapriksia ja artisokansydämiä. Runsas galette on täydellinen kesäpäivän lounas. Tai ajatelkaapa niitä syksyn pimeneviä iltoja, jolloin tekee mieli kaataa lasi punaista ja uppoutua nojatuoliin. Tai no, ei ajatella niitä hetkiä vielä – kesä on vasta puolessa välissä!

Idea perinteisten italialaisten alkuruoka- tai aperitiivi-naposteltavien ja suolaisen galeten yhdistelmästä lähti Perinneruokaa prkl -blogin tomaattigaletesta. Ensin ajattelin, että lisään vain tomaattien päälle oliiveja, sillä uunissa paahtuneet oliivit ovat aivan uskomattoman ihania (suosittelen kokeilemaan niitä esimerkiksi paahdetun kreikkalaisen salaatin yhteydessä). Mutta sitten homma lähti niin sanotusti laukalle. Uuniin laitoinkin galeten päälle vain tomaatteja ja oliiveja. Loput täytteet lisäsin sitten jäähtyneen piirakan päälle.


Galeten teossa parasta on, että mikään ei ole niin tarkkaa. Olen tehnyt pohjan vaikka minkälaisilla jauhoyhdistelmillä, ja aina siitä tulee hyvä. Tässä pohjassa on gluteenitonta jauhoseosta ja tattariajauhoa, mutta vehnä- ja ruisjauhon sekoitus toimii myös erinomaisesti, speltti-tattaripohja on yksi suosikeistani. 

Sama pätee galeten täytteiden kanssa: vain mielikuvitus on rajana. Yksi hyvä vinkki paljon nestettä sisältävien täytteiden kanssa on pellin kuumentaminen: kun pellin kuumentaa uunissa ennen galeten paistoa, kypsyy pohja nopeammin, ja siitä tulee rakenteeltaan parempi. Vinkki toimii mainiosti tomaattigaleten ja esimerkiksi marjagalettejen kanssa. 




Resepti




pohja
1 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta (tai vehnäjauhoja)
1 1/2 dl tattarijauhoja (tai ruisjauhoja)
1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
3 rkl maustamatonta jogurttia tai maitorahkaa
(tarvittaessa tilkka vettä)

täyte
2 rkl pestoa (vihreä tai punainen)
4–5 luumutomaattia
oliiveja
isoja kapriksia
mozzarellaa
artisokansydämiä
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa

Sekoita taikinan kuivat aineet. Nypi joukkoon voi ja lisää lopuksi jogurtti tai rahka sekä tarvittaessa hieman vettä. Työstä nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Anna vetäytyä jääkaapisssa kelmuun käärittynä noin tunnin verran.

Kuumenna uuni 200 asteeseen (180 kiertoilmauunissa), ja anna pellin kuumeta uunissa. Kaulitse pohja noin 30 halkaisijaltaa olevaksi levyksi. Levitä pesto ja lado viipaloidut tomaatit niin, että reunoille jää noin viivi senttiä tilaa. Taita reunat kohti keskustaa. Lisää halutessasi oliiveja tai juustoa ennen paistoa. Paista 20–30 minuuttia eli kunnes reunat ovat saaneet kauniin värin. 

Lisää haalean tai jäähtyneen galeten päälle haluamasi täytteet.

4

Viiden bloggaajan illallinen saaressa

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018


Miettikää näitä tämän kesän säitä! Toinen toisiaan ihanampia kesäpäiviä, pilvipoutaa, silkkaa rävötystä ja pinkkejä pilviä. Yhden upean kesäpäivän vietin kesäkuussa Parkanossa, kun kokoonnuimme bloggaajaporukalla Marian perheen valloittavalle saarimökille. Se oli sellainen täydellinen viiden bloggaajan illallinen. Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hellmann'sin kanssa.





Saaripäivän aikana tuli taas todistettua se, mitä aina ihastelen: bloggaamisessa on ylivoimaisesti parasta ihmiset, joihin olen matkan varrella saanut tutustua. Mitä upeita tyyppejä blogien takana onkaan! Tietysti veitsi kädessä keittiössä häärääminen on mahtavaa ja reseptien kehittely ehkä valokuvauksen ohella vielä mahtavampaa. Ja välillä on ihana tehdä hommia ihan yksin. Mutta silti: kyllä jaettu ruoka hyvässä seurassa on aina elämän tähtihetkiä.




Pöytä notkui herkkuja, ja vaikka ruokia ei oltukaan soviteltu etukäteen yhteen, oli kaikkea tarjolla: alkuruokaa, pääruokaa ja jälkkäriä. Kaikissa ruoissa oli majoneesia, mikä kuulostaa äkkipäätä melko tuhdilta, mutta maut olivat raikkaita ja kokonaisuus tosi hyvä. Ruoat olivat hyvä osoitus majoneesin monikäyttöisyydestä – se sopii sekä suolaiseen että makeaan ruoanlaittoon tutuimman dippailun lisäksi.



Maria oli valmistanut supersuloisia pieniä suupaloja erilaisilla täytteillä sekä kahdenlaista ruokaista salaattia.  Heidi kantoi pöytään kokonaisena paistettuja kaloja tillimajoneesilla – ahventen puuttuessa kalana oli siikaa. Tällä reseptillä aion kyllä tehdä ahvenia (siis ainoaa kalaa, jota kroppani ottaa vastaan) pian. Minun piti viedä mukanani raikkaalla kaalisalaatilla täytettyjä patonkiveneitä, mutta ehkä ihan kaikki ainekset eivät tarttuneet kaupassa mukaan. Kaalisalaatti tarjoiltiin siis ilman veneitä. Kaalisalaatti sopii, näin ajattelisin, erinomaisesti myös kalan kanssa tai vaikka hampurilaisen lisäkkeenä tai täytteenä. Lisäksi tein mansikkaisia kuppikakkuja. Jos et ole vielä tehnyt näitä kuppikakkuja, tartu toimeen pian, kun mansikka-aika on nyt parhaimmillaan!

Emilia toi mukanaan todella maukkaan feta-oliivipiirakan. Aion kopsata idean täytteestä heti kunhan illat taas pimenevät ja suolainen piirakka ja punaviini houkuttelevat. Illallisen päätti kuppikakkujen lisäksi Kimmon aivan jumalainen passion-suklaakakku. Raikkaalla passionmoussella täytetty suklaakakku sai päälleen vielä kuorrutetta ja suoraan kuorista valutettua passionhedelmää. Olisinpa pystynyt syömään kakkua isomman palan!



Voi että meillä oli mukavaa – sanonta siitä ajan lentämisestä on niin totta. Eihän tuollaisesta suloisesta saari-idyllistä olisi malttanut lähteä lainkaan pois. Seuraavalla kerralla aion ottaa salaa makuupussin mukaan ja mennä puun taakse piiloon, kun vene starttaa laiturista.

Kiitos kaikki ihanat upeasta päivästä! Alimpana olevan ryhmäkuvan sain Emilialta, kiitos.




2

Fenkoli-pinaattisalaatti – täydellinen grilliruokien kaveri

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Keli on kuuma, mutta niin on tämä reseptikin. Sillä tavalla erilailla kuuma. Fenkoli-pinaattisalaatti on raikas, hieman rouskuva ja aivan jumalaisen ihana. Tein salaattia ensimmäistä kertaa muutama viikko sitten Muhun saarella, jossa Samassa liemessä -taiturit pitivät kokkauskurssia. Salaatti hurmasi jo silloin siinä upeassa illallisen makukimarassa, ja se on hurmannut kotona jo pari kertaa sen jälkeen.


Vaikka fenkoli on ehkä suomalaisille vähän oudompi kasvis – ei se varmasti ainakaan kymmeneen käytetyimpään kasvikseen mahtu –, kannattaa työhtöhyyppään todellakin tarttua. Siinä on upea, hieman anikseen vivahtava maku, joka tässä salaatissa saa rinnalleen vahvan vinaigrette-kastikkeen. Fenkoli marinoidaan kastikkeessa: fenkoli imee itseensä ihanaa etikkalientä ja aniksisuus pehmenee.

Pinaatit sekoitetaan marinoituneen fenkolin joukkoon, ja siinä koko homma sitten onkin. Tai oikeasti salaattiin kuuluisivat vielä herneet tai sokeriherneet siivutettuna, mutta niitä minulla ei  nyt ollut – ainoastaan versoja ja kukkia löytyi harvakseltaan itäneestä hernerivistöstä. Salaatin valmistusta voi muuten hyvin rytmittää siten, että marinoi fenkolin jo aamulla tai vaikka edellisenä iltana. Pinaatti kannattaa kuitenkin lisätä vasta hetki ennen ruokailua, ettei se pehmene liikaa (pinaattilajikkeissa on tosin eroa, tuossa kasvimaalla kasvava pinaatti on napakkaa, ja se kesti hyvänä myös yön yli).

NamiNamasten kokkauskurssilla söimme salaattia runsaan illallisen osana. Pöydässä oli grillattua munakoisoa, dukkah-kukkakaalia, tomaattisalsaa, tyrmäävän hyviä litistettyjä perunoita ruskistetulla voilla (söin ehkä puolet kaikista perunoista, erinomaisesti valittu istumapaikka) sekä grillattua kanaa. Tykkään Meri-Tuulin ja Pipsan kokkaustyylistä: Se on rentoa ja ronskia, luovaa ja arkeen sopivaa. Ruokaa laitetaan maku edellä ja reseptejä liikaa tuijottamatta. Ihana kaksikko, jonka ruokatyylistä saa kiinni paitsi Samassa liemessä -ohjelmasta myös saman nimisestä kirjasta. Vahva suositus molemmille!

Palaan muuten vielä kokkauskurssiin myöhemmin. Sitä tunnelmaa on pakko yrittää jakaa muillekin.




Resepti



Fenkoli-pinaattisalaatti

kuudelle lisäkkeeksi

noin 300 g fenkolia (1 iso tai 2 pientä)
noin 100 g tuoretta pinaattia
(tuoreita herneitä tai sokeriherneitä siivutettuna)

kastike
2 rkl dijon-kokojyväsinappia
3 rkl väkiviinaetikkaa
3/4 dl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
2 tl fenkolin siemeniä
1 tl sokeria
suolaa 
mustapippuria myllystä

Leikkaa fenkoli mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi veitsellä tai mandoliinilla (voit säästää tupsut koristeeksi). Tee kastike: rouhi fenkolin siemeniä hieman veitsellä, hienonna myös valkosipulinkynsi. Sekoita kastikeainekset kulhossa ja laita fenkoli marinoitumaan vähintään tunniksi.

Huuhdo pinaatti tarvittaessa, ja jos lehdet ovat isoja, revi niitä hieman pienemmäksi. Sekoita pinaatti fenkolin ja kastikkeen kanssa yhteen. Käsin suoriudut hommasta helpoiten. Tarkista maku. Koristele fenkolin tupsuilla ja/tai herneenversoilla.
0

Korvia ja saparonpäitä

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kaupallisessa yhteistyössä Atria


Pihalla tuoksuu raikas lepän savu, joka kielii savustusuunien usvansinisistä hetkistä. Seison Atrian Nurmon tehtaan pihalla, tuoksun ehkä himppusen sikalalta, enkä osaa odottaa pian alkavalta tehdaskierrokselta mitään. Edessä on vielä ilta kiinalaisen kotiruoan parissa – siltä odotan paljonkin. Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Atrian kanssa.


Olen matkannut lakeuksille Atrian kutsumana tutustumaan sikalaan, kuulemaan porsaan lihan viennistä Kiinaan sekä kokkaamaan kiinalaista kotiruokaa. Sikalavierailun jälkeen vedämme valkoiset kokovartalosuojapuvut päällemme ja kuljemme desinfiointilaitteiden läpi kohti lihaleikkaamoa.

Kolmituntiseksi venynyt kierros tehtaalla yllätti minut täysin. Vaikka en osannut odottaa vierailulta oikein mitään, ajattelin pääsevämme ehkä kurkkaamaan tehtaan toimintaa pintapuolisesti. Mitä vielä! Bloggaajaporukkamme sai valtavan tietopaketin sekä yrityksen toiminnasta, puhtaan ja antibioottivapaan lihan viennistä Kiinaan, kiersimme leikkaamosta pakkaamoon ja pakkaamosta logistiikkakeskukseen.

Eniten yllätyin leikkaamon käsityöhenkisyydestä. Vaikka tehdas on todella moderni ja robotit korvaavat osan leikkaustyöstä – ja säätelevät esimerkiksi lihanleikkaajien leikkausrytmiä –, leikataan valtaosa lihanpaloista ruhosta irti käsin. Kuljimme leikkaajien työtä seuraten: veitsi löysi kalvot ja muut sopivat leikkauskohdat, jo homma eteni riavaksti. Yhdessä työpisteessä työskennellään tunti, ja tauon jälkeen vaihdetaan toiseen paikkaan. Näin lihanleikkaajien kroppa tietysti kestää rasitusta paremmin. Työn raskaudesta kertoo muuten siihen vaadittavat kuntotestit. Ilman tiukkojen kuntotestien läpäisemistä ei lihanleikkaajaksi ole asiaa.



Porsaanlihan ja muiden muassa sorkkien, saparoiden ja mahalaukkujen vieminen Kiinaan onkin ihan huippujuttu. Pääasiassa matkaan pakataan ne osat porsaasta, joita me emme täällä osaa arvostaa. Samalla kun meitä vähän puistattaa ajatus ruoaksi nautittavasta porsaan saparosta, on täysimittainen saparo, joita ei muuten maailmalta juuri muualta edes saa, kiinalaisille arvokas raaka-aine. Atria vie porsaanlihaa myös esimerkiksi Hongkongiin, Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltoihin.


Kierroksen jälkeen siirryimme kokkaamaan kiinalaista kotiruokaa paikallisen metsästysseuran majalle. Tai "majalle", melko hulppea lukaali se oli. Raaka-aineet odottivat kaapissa. Ensimmäisessä pussissa oli kokonaisia possunkorvia. Perus. Toisessa pussissa oli mahalaukkuja, jotka tosin oli pakattu matkaan vahingossa. Loput raaka-aineet olivat tutumpia: ribsejä, kylkeä, jauhelihaa, viiriäisen munia ja iso kasa kasviksia.

Keittiössä meitä ohjeisti Jing Liu, Helsingissä asuva intohimoinen kotikokki, jonka juuret ovat Kiinassa. Jingtsu oli loihtinut meille huikean menun, jota Nanna täydensi googlettamalla mahalaukuille sopivan nopean reseptiikan.

Lopputulos oli upea: heittämällä parasta kiinalaista ruokaa, jota olen syönyt. Suosikkejani olivat ehdottomasti dumplingit – mitä muuta suupalamuijalta tosin voi odottaakaan. Mutta kaikki oli ihan mielettömän hyvää. Possunkylkeä ja viiriäisenmunia, meheviä ribsejä ja ihan todella maukas  mahalaukkuannos, jonka Jingtsu nettireseptin jäljiltä viimeisteli. Myös pitkään haudutetut korvat olivat ihania. Rakenne oli jännä, ihan kuin kahden lihasuikaleen välissä olisi ollut ohut ja rapea porkkanaviipale. Tykkäsin!



Kiitos tuhannesti Atrialle mielenkiitoisesta päivästä. Kiitos myös bloggaajakollegoille loistoseurasta. Muiden kirjoittamia juttuja päivästä voitte lukea alla olevista linkeistä:

Hellan ja viinilasin välissä

Kaupallinen yhteistyö: Atria

0

Viidakkotarinoita eli kuulumisia keittiötarhasta

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Tarhurin ajatukset eivät meinaa pysyä kasvuvauhdin mukana. Vastahan ne lumet suli ja siemenet piilotettiin taikasanojen saattelemana maahan. Nyt keittiötarhasta on tullut viidakko.


Kasvuvauhdin huomaa, kun sitä ei ole koko ajan katsomassa – hyvässä ja pahassa. Parin viikon reissun aikana kaikki kasvit olivat vähintään tuplanneet mittansa ja pörhelöisyytensä. Ja kun sanon vähintäänkin, tarkoitan tietysti, että rikkakasvit ovat noin kymmenkertaistaneet sekä mittansa että tilavuutensa. Syötäväksi tarkoitetut kasvit olivat kasvaneet selvästi hillitymmin. Hoen kitkiessäni itselleni lohdutukseksi sellaisia mukatotuuksia, että vuohenputki kasvaa vain hyvässä maassa, vaikka tiedän, että se kasvaa ihan kaikkialla. Ja että vesiheinä kasvaa vain, jos on saanut riittävästi vettä. Nokkonen saakin kasvaa kasvulaatikoiden vieressä, siitä kerään talteen sekä lehtiä että siemeniä.

Lehtikaalit näyttivät lähtiessä vielä taimilta, nyt ne muistuttavat enemmänkin pieniä puita. Toista kesää putkeen kaalit ovat säästyneet pörriäisten tuhoilta. Tähän kohtaan villejä tuuletuksia. En yhtään kaipaa lehtien alapinnoilla lymyileviä toukkia ja valkoisena pilvenä ilakoivia pikkuperhosia. Ja vaikka pitsistä pidänkin, on upeita ja reiättömiä lehtiä aika paljon mukavampi syödä kuin vihreää reikäpaitaa proteiinilisällä.



Salaatit ja yrtit ovat hyvinkin sadonkorjuukunnossa – seuraavan kerran niitä kannetaan kaupasta ehkä syys-lokakuussa. Salaattia kylvin jo lisää, sillä pienet lehdet ovat tietysti parhaita lehtiä. Punajuuretkin kasvattavat näyttävän näköisiä lehtiä. Onneksi nekin ovat syötäviä, jos juurikas ei halua syksyn tullessa pullistella. Pinaattia pursuaa kolmessa laarissa, vaikka vain yhteen sitä olen kylvänyt. Edellisvuosien pinaattipaikat ovat intoutuneet tuottamaan myöskin satoa, vaikka maata on myllätty ja siemenet ovat taatusti saaneet kyytiä.

Sipulit ovat kasvaneet tänä vuonna poikkeuksellisen hienosti. Luulen, että syynä on viime vuonna testattu, perinteistä hieman poikkeava kasvatus- tai enneminkin istutustapa. Usein nimittäin sipulit neuvotaan istuttamaan "noin puoliksi maahan", tai siten että "kolmannes sipulista jää näkyviin". Viime vuonna piilotin puolet istukassipuleista kokonaan maahan aivan pientä hiippalakkia lukuun ottamatta, koska halusin tietysti ravistella rajoja. Empiirisen kokeen nimissä laitoin puolet sipuleista maahan kahden kolmanneksen verran, kuten oli aiemminkin tehnyt. Ainakin tässä hiekkapitoisessa maassa kokonaan piilotetut sipulit kasvoivat isoimmiksi, ja varret olivat selvästi napakammat. Nyt tietysti laitoin kaikki sipulit kokonaan maahan. Jos joku tietää, miksi näin ei voisi tehdä, otan tiedon ilolla vastaan!

Itäneillä pavuilla on tilaa kasvaa, sillä vain kolmannes siemenistä iti. Samaa vaivaa oli porkkanoilla, ja porkkanapenkki näyttää lähinnä kuppikunnittain supattelevilta töyhtöpäiltä – ryhmittymien välissä ei kasva mitään. Hernekään ei varsinaisesti kukoista, se luultavasti sai kevätkesän kuivuudessa aivan liian vähän vettä.



Kasvihuoneessa tomaatit ovat tehneet jo muhkeita raakileita ja kohta, tai ehkä parin viikon päästä) alkaa olla jo latvonnan aika. Paprikat ovat tehneet aivan valtavasti pieniä ja sieviä raakileita, mutta punastumista saa vielä odotella. Kurkkukin on ymmärtänyt alkaa kasvaa, vaikka taimet jurottivat alkukesästä, vaikka puhuin niille pehmeitä ja hoivasin hellästi. Ensimmäiset kurkut saa kerätä ehkä ensi viikon lopulla.

Viiniköynnös jurotti myöskin alkukesän, koska leikkasin sen alas liian myöhään, nestevirtausten jo alettua (leikkaan viinin alas joka vuosi, muuten se valtaisi koko kasvihuoneen). Lehtiä täytyy kerätä talteen jo alkavalla viikolla. Lehdet onkin viiniköynnöksen tärkein sato, rypäleitä kyllä aina tulee, mutta varsinaisesta sadosta ei ehkä voi puhua.

Viidakossa ja valtakunnassa on siis kaikki hyvin.



0

Linssisalaatti vesimelonilla ja vadelmilla

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Muistatteko, kun tein kesäkuussa sitä käsittämättömän hyvää ranskalaista linssisalaattia. Nyt tein salaatista superkesäisen version, kun lisäsin linssien ja yrttien joukkoon kahta punaista lemppariani: vesimelonia ja vadelmia. Täydellistä!

Linssisalaatti on kyllä yksi parhaista kesäruoista. Tai no, parhaiden kesäruokien lista on kyllä tosi pitkä – paljon pidempi kuin Suomen kesä konsanaan. Listalla on ribsit, grillatut ahvenet ja uudet perunat, mansikka-vaahtokarkkivartaat, grillissä paahdettu kreikkalainen salaatti ja korealainen kaalisalaatti. Ja jos junioriosastolta kysytään, myös oreojäätelö löytyy kesän parhaiden ruokien listalta. Mutta kyllä sillä listalla ehdottomasti raikas linssisalaattikin on. 

Vesimeloni ja vadelmat tuovat ruokaan makeutta ja upeita suven sävyjä – ja nyt puhun sekä makusävyistä että värisävyistä. Katsokaa nyt, miten kaunis salaattiannos on. Ja miten upealta salaatti näyttää vaikka buffetpöydässä tai piknikviltin kulmalla. 


Tarjosin salaattia vihersalaatin parina suoraan grillin kuumuudesta pöytään nostettujen kasvisten ja broilerin kanssa. Linssisalaatti on niin täyttävää, että perunoita tai muuta kokonaisuutta tukevoittavaa ruokaa ei enää tarvita. Lounaaksi salaatti sopii siltäänkin (t. nimim. kokemusta riittää). 

Salaattiin sekoitettavana kastikkeena voi käyttää samaa ranskankermasta tehtyä kastiketta, jota ranskalaisen linssisalaatin sekaankin laitoin. Tai sitten salaatin voin maustaa perinteisemmällä, öljypohjaisella vinaigretella, jolloin salaatista tulee vegaaninen – toki vegaanisen version saa myös vaihtamalla ranskankerman kaurafraicheen.



Resepti



Linssisalaatti vesimelonilla ja vadelmilla

4–6 annosta

2 1/2 dl belugalinssejä
5 dl vettä
1/2 tl suolaa
2 sellerinvartta
1 porkkana
1 pieni sipuli
noin 500 g vesimelonia
200 g kotimaisia vadelmia
reilu kourallinen tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna

3 rkl ranskankermaa
1–2 rkl majoneesia
1 rkl kokojyväsinappia (Dijon)
3 rkl sitruunamehua
suolaa
hieman mustapippuria.

Huuhtele linssit ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä noin kymmenen minuuttia. Hienonna selleri, porkkana ja sipuli. Lisää kasvikset ja keitä vielä toiset kymmenen minuuttia eli kunnes linssit ovat kypsiä. Jäähdytä linssit. 

Kuutioi vesimeloni. Valmista kastike. Sekoita kastike linssien joukkoon ja lisää vadelmat ja vesimeloni salaattiin. Koristele lehtipersiljalla.

0
Sisällön tarjoaa Blogger.