|

Ahvenanmaa – ruokamatkailua ja saariston rauhaa

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Ålandin kanssa

Ahvenanmaa on aarre, joka lumoaa. Samoin tekee saariryhmän vahva ruokakulttuuri – paikalliset maut ovat huumaavan hyviä.


Saaristossa puhaltava tuuli kuivaa hiukset hetkessä, kun saaristo-opas painaa veneeseen lisää vauhtia. Ahvenanmaan Itäsatamasta startannut vene vie meitä kohti ulkosaaristoa, maaruskassa hehkuvaa Rödhamnin saarta. Saaristoretki on upea tapa startata Ahvenanmaan miniloma – muutaman tunnin päästä Maarianhaminaan palatessa tuntuu kuin olisi ollut lomalla jo pitkään. Saaristoon ei arki ylety. Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Visit Ålandin kanssa.



Edellisen kerran olin Ahvenanmaalla teininä parina kesänä. Ensin tutustuin pääsaareen ruotsin kielen intensiivikurssilla, sitten ystävien kanssa pyöräretkellä. Molemmista reissuista muistot ovat niin hulvattomat, että jo sana Ahvenanmaa saa aikaan onnenhyrähdyksiä. Eikä ne tunnelmat tästä reissusta ainakaan laimentuneet – Ahvenanmaa on aivan timanttinen lomakohde.

Maarianhamina on leppoisa pieni kaupunki, jossa kaikki luontopoluista museoihin ja ravintoloista kauppoihin on kävelymatkan päässä, helposti tavoitettavissa. Laivarantaankin kävelee aivan ydinkeskustasta vain hetken. Mutta on Ahvenanmaa muutakin kuin pääkaupunki: Pääsaaren lisäksi maakuntaan kuuluu noin 6700 nimettyä saarta ja tuhansia pikkuruisia saaria tai luotoja. Että on kuulkaa saaria missä hypellä! 


 

Ahvenanmaan ruokakulttuuri

Ahvenanmaalaisten ruokapuheesta kuultaa sama paikallisylpeys kuin eteläisessä Euroopassa. Oman maakunnan tuotteista ja tuottajista puhutaan paljon, ja niitä esitellään ilolla. Paikalliset tuotteet ovat näkyvästi esillä ravintoloissa, kaupoissa ja hotellien aamupalapöydissä. Esimerkiksi Hotelli Arkipelagin aamiainen on koostettu ainoastaan ahvenanmaalaisista tuotteista.

Merellisyys ja kala, aivan erityisesti silakka, näkyvät Ahvenanmaan ruokakulttuurissa luonnollisesti vahvasti. Ruokakulttuuriin kuuluu kalan lisäksi upeita paikallistuotteita – kaikki kai tuntevat maakunnan kuuluisimman ruokatuotteen eli pannukakun, Taffelin sipsit, Micke Björklundin Smakbyn ja Ahvenanmaan omenat. Satojen tuhansien omenapuiden maakunta tuottaakin 70% suomalaisista omenoista. Saaristossa on valtavasti pientuottajia, jotka tekevät kaikkea limpparista juustoihin ja oluesta makkaroihin. Huolella ja rakkaudella tehtyä paikallista ruokaa, tykkään!

Ruokakulttuurin upea poikkileikkaus oli tarjolla Maarianhaminan torilla, jossa oli lokakuisena lauantaina viehättävät saaristolaismarkkinat. En meinannut malttaa lähteä torilta pois, kun ihastelin kauniisti viimeistelyjä purkkeja ja purnukoita, inspiroiduin uusista ideoista ja kekrin valtavasta tarjonnasta. Ruokatuotteiden lisäksi tarjolla oli paikallista käsityötä  – jälleen asia, jota tuodaan esiin ihailtavan vahvasti. 

3 ravintolavinkkiä Ahvenanmaalle

Miniloman aikana ehdin syödä kolmessa ravintolassa hotellin aamupalan ja saaressa syötyjen piknikeväiden lisäksi. Kaikki kolme ravintolaa ansaitsevat ehdottomasti suositukseni. Ruoka on erinomainen syy mennä Ahvenanmaalle.

Maarianhaminasta 18 km pohjoiseen sijaitseva Stallhagen on panimo, jonka yhteydessä on kiva ravintola, Pub Stallhagen, sekä myymälä, jossa myydään oluen lisäksi lähituottajien tuotteita. Panimolla järjestetään tutustumiskierroksia ja pubissa saa rentoa ruokaa saatavilla olevista kauden raaka-aineista. Oluttasting oli mainio tapa tutustua panimon tuotteisiin. Minun suosikiksi nousi Stallhagenin hunajaolut. Enkä ole ainoa mieltymykseni kanssa: paikallisella hunajalla maustettu olut on panimon suosituin juoma.

Aivan Maarianhaminen keskustassa sijaitseva Sittkoffska Gården on niin ikään ravintolan ja putiikin yhdistelmä. Ravintola on kivan tunnelmainen, vaikka se sijaitseekin pienessä ostoskeskuksessa. Paikallisia makuja täynnä ollut tapastyyppinen lautanen sisälsi ihania juustoja, minisalamia, siemennäkkäriä ja marmeladia. Ja ihanaa pannukakkua, tietenkin. Juomana oli aivan loistavaa paikallista limpparia. Siikoffska Gården on kiva paikka pysähtyä hetkeksi kaupunkikierroksen lomassa tai keskustan tuntumassa tehtyjen luontopolkukävelyiden päätteeksi.

Ilmastoystävällinen Emmaus returcafé tarjosi lauantaina brunssia. Ravintolan konsepti on ihan mahtava. Emmauksessa hyödynnetään ruokakauppojen ja tuottajien hävikkiä. Esimerkiksi syyskuussa ravintola oli taikonut 634 kg kasviksia ja hedelmiä ruoaksi. Leivät ovat myös joko hävikkiä tai paikanpäällä leivottuja. Erityisesti ihastuin brunssin salaattipöytään, jossa oli tarjolla monenlaista versoa, papua ja vihreää sekä ihan todella maukkaita tahnoja. 

Paikallisen yrittäjäpariskunnan mukaan hävikkiravintolassa on kuulemma Maarianhaminan paras ruoka – takuuseen en tosin uskalla mennä, vaikka ruoka olikin ihanaa. Emmaus tekee hyvän ruoan lisäksi muutakin hyvää: Ravintola työllistää pitkäaikaistyöttömiä ja viljelee kaupunkipuutarhaa pihalla.

Ahvenanmaa on monella tapaa täydellinen lomakohde. Se on lähellä mutta kuitenkin vähän enemmän irti arjesta kuin manner-Suomen kohteet. Saaristo luo maakunnalle ainutlaatuiset puitteet ja ruokakulttuuri tarjoaa tuttuja suomalaisia makuja saaristolaisella kierteellä.

Näihin linkkeihin kannattaa tutustua, kun suunnittelet reissua Ahvenanmaalle:

  • Visit Åland – kaikki Ahvenanmaasta
  • Stallhagen – paikallinen panimo ja ravintola
  • Smakbyn – Ahvenanmaan gastronominen helmi
  • Shipland – veneretkiä ja saarihyppelyitä
  • Sjökvarteret – korttelillinen elävää merellistä historiaa ja paikallisia käsitöitä
  • Viking Line– se paikallinen laivayhtiö

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Ålandin kanssa