Punajuuri-perunagalette paahdetuilla cocktailkurkuilla

keskiviikko 28. marraskuuta 2018
Kaupallinen yhteistyö K-supermarketin kanssa

Tein rosollia. Tavallaan. Peruna-punajuuri galette nimittäin lainasi klassikolta raaka-aineita. 

Punajuuri-perunagalette paahdetuilla cocktailkurkuilla

Pari viikkoa sitten kyselin Instagramissa, söisitkö mielummin rosollin salaattina vai galettena. Molemmille löytyi kannattajansa. Osalle juuri perinteinen rosolli on se ruoka, joka tuo joulun. Toiset taas vannoivat vähän villin rosolliversion, punajuuri-perunagaleten, nimeen. Tämä resepti on kieltämättä niin herkku, että uskon rosollifanienkin siitä pitävän.

Punajuuri-perunagalette paahdetuilla cocktailkurkuilla

Suomalainen joulupöytä on varsin perinteinen. Se on juhlista oikeastaan ainoa, jolloin liki kaikissa kodeissa syödään suurilta linjoiltaan samankaltaisesti. On laatikot, kinkut ja kalat. Piparit, tortut ja riisipuuro mantelilla. Joulun ruokapöytä on aivan mahtava sukupolvelta toiselle siirtyvä perinne – osa suomalaista kulttuuriperinnettä, jossa juuret ovat syvät ja hyvät. Mutta voisihan sitä nyt vähän ravistella.

Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan perinteitä ja aivan erityisesti ruokaperinteitä. En ihan helpolla vaihtaisi joulupöydän lanttulaatikkoa tai sienisalaattia mihinkään muuhun. Ne on minulle joulun makuja, vahvoja makumuistoja lapsuudesta samassa haarukallisessa itse tehdyn sinapin kanssa. Mutta aika monen muun ruoan kohdalla voin rikkoa rajoja.

Porkkanalaatikon syön mielellään porkkanarisottona, jos makean porkkanan parina on riittävästi hapokkuutta. Kinkkua en välttämättä joulupöytään kaipaa lainkaan, mutta lämminsavuporoa tai -hirveä syön tosi mielellään. Kalattomana kaipaan – ja ehkä tänä vuonna teenkin – joulupöytään jotain äyriäisiä, vaikka ne eivät perinteiseen suomalaiseen jouluun kuulukaan. En oikein tiedä, miksi en ole aiemmin äyriäisiä joulupöytään ajatellut.

Punajuuri-perunagalette paahdetuilla cocktailkurkuilla

Juuri tällaista ravistelua tarkoitan. Rohkeutta tarkastella tuttua juttua, muuttaa niitä asioita, jotka eivät ole itselle niin tärkeitä. Kokeilla uutta, laajentaa hieman reviiriä, ehkä joku vuosi mahdollisesti palata taas vanhaan. Perinteet ovat upeita, mutta pelkästään perinteen vuoksi ei mitään ruokaa joulunakaan tarvitse tehdä. Rosollin voi aivan hyvin tarjota galettena, jos se ei omalle ruokakunnalle ole se rakkain jouluruoka.

Samasta ruokareviirin laajentamisesta puhuu K-supermarketitkin, jonka kanssa kaupallisessa yhteistyössä tämä postaus onkin toteutettu. K-supermarketit ovat sellaisia arjen aarreaittoja. Viimeksi eilen kuljeskelin lähikaupassa inspiroitumassa (joulukalenterista puuttui vielä pari ideaa, mutta eipä puutu enää). Samalla kuuntelin, kun palvelutiskillä keskusteltiin fileoinnin lomassa kalan paistamisesta ja reseptivinkeistä. Reseptejä muuten löytyy valtavasti esimerkiksi K-ruoka sovelluksesta. Sivukorvalla kuulin, että osa kalamyyjän ideoista oli asiakkaalle uusia. Siellä oltiin siis reviirin laajentamishommissa.

Punajuuri-perunagalette paahdetuilla cocktailkurkuilla

Resepti



Punajuuri-perunagalette paahderuilla cocktailkurkuilla

noin kuudelle

pohja
  • 3 dl jauhoja (esim. ruis- ja vehnäjauhoja tai tattarijauhoja ja gluteenitonta jauhoseosta)
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 100 g voita
  • 2–3 rkl vettä

täyte
  • 3–4 keskikokoista perunaa
  • 3 keskikokoista punajuurta
  • 1 rkl öljyä
  • suolaa
  • 100 g ranskankermaa
  • 1 tl dijon-sinappia
  • kourallinen cocktailkurkkuja
  • tuoreita yrttejä (esim. rosmariini)

kastike
  • 100 g ranskankermaa
  • loraus cocktailkurkkujen lientä

  1. Valmista ensin taikina. Sekoita kuivat aineet ja nypi voi joukkoon. Lisää vesi ja työstä taikinaksi. Laita jääkaappin tekeytymään muiden valmistelujen ajaksi.
  2. Kuori punajuuret, pese perunat. Viipaloi ne aivan ohuiksi lanteiksi. Jos haluat, voit pitää perunat ja punajuuret hieman erillään, jotta perunoista ei tule punaisia. Sekoita viipaleiden sekaan öljy sekä hieman suolaa.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja esipaista noin 15 minuuttia eli kunnes juureslantit ovat liki kypsiä.
  4. Kaulitse taikina noin 30 cm ympyräksi. 
  5. Sekoita ranskankermaan sinappia ja levitä seos pohjan päälle.
  6. Levitä pohjalle myös esipaistetut punajuuri- ja perunalantit. 
  7. Käännä reunat kohti keskustaa.
  8. Lisää cocktailkurkut. Voit halutessasi halkaista ne pituussuunnassa. 
  9. Paista noin 25 minuuttia eli kunnes reunat ovat saaneet kauniin värin.
  10. Sekoita kastike ja tarjoa se galeten kanssa.
0

3 ravintolasuositusta Etelä-Toscanaan

tiistai 27. marraskuuta 2018
Toscanan kumpuileva viini- ja oliivitarhojen vuorotahtisuus ja upea italialainen ruoka on vain parin tunnin päässä Rooman lentokentältä. Eteläinen Toscana on helmi, johon kannattaa tutustua!

3 ravintolasuositusta Etelä-Toscanaan

Toscana on kiehtovaa Keski-Italiaa parhaimmillaan. Maan viljavuuden huomaa maakunnassa ajaessa: viininviljelyksiä seuraa oliivilehdot ja oliivilehtoja valtavat kasvimaat. Erityisesti oliivitarhat kiinnittivät huomioni, sillä niiden perässä olin alueelle tullut.

Tutustuin Toscanan aivan eteläisimpään osaan loka-marraskuun vaihteessa, kun sain mahdollisuuden päästä paikalliselle oliivitilalle keräämään oliiveja. Ehkä jokaisen foodien unelmaloma! Palaan oliivibisneksiin myöhemmin, mutta nyt paljastan kolme upeaa ravintolaa, joita ei kannata missata. 

3 ravintolasuositusta Etelä-Toscanaan

Kun puhutaan Toscanasta, tulee mieleen Chiantin viinialue, Firenze ja ehkä Siena. Upeita paikkoja kaikki. Luulin, että "olen nähnyt Toscanan", kun olen lomaillut edellä mainituilla alueilla. Mutta nyt löysin sellaisen jalokiven, josta en aiemmin tiennyt mitään.

Keskiaikainen Pitigliano sekä lähikylät Sovana ja Sorano ovat aivan käsittämättömän upeita ilmestyksiä. En varmasti koskaan unohda sitä näkyä, kun jyrkkää ja mutkaista mäkeä kohti laaksoa ajaessamme tiukan ja pilkkopimeän mutkan kohdalla aukesi Pitiglianon henkeäsalpaava siluetti. Ja kun sanon henkeäsalpaava, tarkoitan todella sitä. 

Olin auton ratissa, kartturina kaksi rakasta ystävääni, ja minun keskittyessä sateen liukastamaan mutkaan ystävät näkivät sen ensin. Luulin sitä ensin villisiaksi – mokoma oli testannut jarrutusreaktioitani hetkeä aiemmin –, mutta kiljunnansekaisen huokailun aiheutti kaupungin valaistu, suoraan kalliosta kohoava julkisivu. Sellainen kulissimainen näky, jota ei voinut uskoa todeksi. Ja siihen ikiaikaiseen kaupunkiin me hetken kuluttua majoituimme (jos kaipaat Pitiglianosta loistavaa AirBnb-suositusta, laita viestiä).

3 ravintolasuositusta Etelä-Toscanaan

3 ravintolasuositusta Etelä-Toscanaan

Aivan Pitiglianon keskustassa sijaitseva Il Grillo on ravintola, jonka ohi olisimme luultavasti kävelleet, elleivät vierailumme kohteena olleen oliivitilan isäntäpari olisi varannut sieltä meille pöytää. Il Grillo on vanhassa kaupungissa, muutama askel portilta ja Piazza della Rebublicalta. Ruoka oli yksinkertaista mutta nautinnollisen maukasta, täydellistä italialaista ruokaa. Hauska kuulemamme ravintolaan liittyvä yksityiskohta koski Grillon tarjoilijaa: Hän on Pitiglianon kaupunginjohtaja. Melkoinen monitoiminainen!

3 ravintolasuositusta Etelä-Toscanaan

Rapeapohjaisista kiviuunipizzoista pitävän kannattaa suunnata Sovanassa sijaitsevaan Pizzeria Il Silenoon. Perheen pyörittämässä pizzeriassa on hauska tunnelma, vaikka kaikkein viehättävin tai tunnelmallisin paikka ei sisustukseltaan olekaan. Ohutpohjaiset pizzat olivat valtavan maukkaita ja niissä maistui ihanasti puu-uuni. Pitiglianosta Sovanoon on alle kymmenen kilometrin matka. 

Ylipäätään alueelle kannattaa muuten mennä autolla. Helpointa on lentää Roomaan, josta eteläiseen Toscanaan on noin 150 kilometrin matka. Kun auton vuokraa suoraan lentokentältä, pääsee moottoritietä suoraan rantaa pitkin pohjoiseen, eikä Rooman ruuhkissa tarvitse kurvailla lainkaan. Kentältä lähteminen ja kentälle saapuminen on autolla pohjoisen suunnasta aivan todella helppoa. Auton kanssa viinitilat, viereisten kylien ravintolat ja maatilamajoitukset saavuttaa helposti, ja googlemapsin kanssa löytää varmasti perille.


Kolmas ravintolasuositus onkin maatilamajoituksen yhteydessä oleva, keväällä 2018 avattu pikkuruinen ravintola. Perheen ylläpitämä ravintola on kotoisa ja kiva. Ruoka on italialaisille hieman epätyypillisesti rajoja ravistelevaa – tarjolla on muutakin kuin bruschettaa ja pastaa. Ravintoloitsijat ovat valinneet raaka-aineet tarkkaan ja tuntevat lähialueen tuottajat. Ravintolan maut ovat raikkaita selkeitä.  L'Altro Sapore sijaitsee muutaman kilometrin päässä Pitiglianosta. L'Altro Saporessa pääsee maistamaan myös heidän itse tuottamiaan oliiviöljyjä.

Kuva: Johanna Myllymäki

0

Maailman parhaat mokkapalat

maanantai 26. marraskuuta 2018
Kaupallisessa yhteistyössä Flora

Maailman parhaat mokkapalat syntyvät kahden kulhon taktiikalla: Toisessa sekoitetaan taikina, toisessa päällinen. Tämä on täydellinen mokkapala-resepti.

Maailman parhaat mokkapalat

Maailman parhaat mokkapalat -nimi ei ole minun keksintöni. Se on teidän keksintö. Vuosia sitten julkaisin reseptin, jossa yhdistin uuden, siskoni kautta saamani mehevän pohjan reseptin vuosikymmeniä mukanamme kulkeneeseen päällisen reseptiin. Olen saanut reseptistä valtavasti viestejä, joiden viesti on aina sama: reseptillä tulee ihan parhaat mokkapalat. Nyt hioin reseptiä hieman edelleen, parempaan suuntaan tietenkin. Ja nyt, saanen esitellä, tässä ovat maailman parhaat mokkapalat. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Floran kanssa.

Maailman parhaat mokkapalat

Mokkapalat on kyllä ihan täydellinen leivonnainen. Ne on ihan todella helppo tehdä – onnistuu siis hyvin myös pienemmiltä kokeilta – ja maistuvat aina kaikille. Sellaiset reseptit ovat arvokkaita.

Rakastan mokkapalojen arkisuutta ja tavallisuutta. Koulujen myyjäiset tai junnupelikentän laidalla olevat kahvilat eivät olisi mitään ilman mokkapaloja. Juuri tällaisten reseptien täytyy olla helppoja ja aivan todella toimivia, sillä siihen arjen ahtaassa leivontaraossa ei ole aikaa eikä jaksamista testailla tai säätää. Siksi halusin kehittää reseptiä vielä helpommaksi. Maailman parhaat mokkapalat syntyvät kahden kulhot taktiikalla. Toisessa sekoitetaan pohjan taikina, toisessa jumalainen, koko homman kruunu eli päällinen. Vatkainta ei tarvita leivonnassa lainkaan. Melko iisiä.

Maailman parhaat mokkapalat

Käytin leivonnassa Floran Kokin salaisuus -öljyseosta, joka sopii myös leivontaan aivan todella hyvin. Juokseva öljyseos on oivallinen tuote, sillä sen paisto-ominaisuudet ovat mahtavat: laktoositon Kokin salaisuus kestää kovaa paistolämpötilaa ja on maultaan aromikas. Leivonnassa öljyseos on ihan mahtava, sillä se tuo taikinaan ekstramehevyyttä. Leivonnainen säilyy kasviöljyjen ansiosta pehmeänä, vaikka sitä säilyttäisi jääkaapissa. 

Juoksevan tuotteen etuna on myös, että silloin taikinan voi todella vain sekoittaa yhdessä kulhossa – asia, jota arvostan leivonnassa ja ruoanlaitossa aivan valtavasti. 

Maailman parhaat mokkapalat



Resepti


Maailman parhaat mokkapalat

pellillinen

pohja
  • 2 dl Flora Kokin salaisuus 
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • 2 kananmunaa
  • 2 1/2 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • 4 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 4 dl sokeria 
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 4 1/2 dl vehnäjauhoja (ta gluteenitonta jauhoseosta)
  • 1 1/2 tl soodaa
päällinen
  1. Sekoita kulhossa öljyseos, vesi, jogurtti, suola ja kananmunat. Lisää kuivat aineet. Pyöräytä sooda vehnäjauhojen joukkoon ennen taikinaan lisäämistä, jotta se sekoittuu kunnolla. Sekoita tasaiseksi.
  2. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
  3. Sekoita päällisen ainekset ja sekoita voimaakkaasti samettisen tasaiseksi.
  4. Lisää jäähtyneen pohjan päälle.
  5. Anna jähmettyä ja leikkaa annospaloiksi.
0

5 vinkkiä: näin otat parempia ruokakuvia

torstai 22. marraskuuta 2018

Sosiaalinen media pursuaa ruokakuvia. Mutta miten kuvista saadaan houkuttelevia ja inspiroivia? Tässä viisi vinkkiä parempiin ruokakuviin.


Saan teiltä säännöllisin väliajoin kysymyksiä ruokakuvauksesta ja kuvausvinkeistä, kommentteja kuviin tai kuvaamiseen liittyen. Kiitos jokaisesta kommentista ja kysymyksestä, ne paitsi ilahduttavat myös auttavat minua tarkastelemaan kuviani uudella kulmalla. Ja vaikka vastaan aina kaikkiin viesteihin, on toiveenne kuultu – nyt niitä vastauksia tulee tänne blogiinkin! Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen kanssa.

Aloitin ruoan kuvaamisen aloittaessani blogin vuonna 2010. Ruoasta ja ruoanlaitosta olen ollut innostunut aina, mutta ruokakuvaus tuli matkaan vasta blogin myötä. Ihan aluksi en pitänyt kuvaamisesta lainkaan. Tai pidin kyllä ajatuksen tasolla kuvaamisesta jo silloin, mutta koska lopputulos ei vastannut koskaan mielikuvaa, tuntui homma vähän puisevalta. Olin kuitenkin niin innostunut ruoasta ja bloggaamisesta, että painoin toistuvasti laukaisinta. Ihan hemmetin monta kertaa.


Yli kahdeksan blogivuoden aikana olen painanut kameran laukaisinta varmasti miljoonia kertoja. Voi pojat, että olen kuvannut! Olen kuvannut valmista ruokaa, puolivalmista ruokaa, kuumaa ruokaa, kylmää ruokaa (voi kyllä), raaka-aineita, kattauksia ja ruoan valmistusta – sekä kasvimaalla että keittiössä. Olen myös hypännyt mukavuusalueen ulkopuolelle ja kuvannut maisemia, kiviä, muotia ja matkoja. Matka on ollut pitkä ja mielenkiintoinen, antoisa ja raivostuttava, opettavainen ja innostava. Aika monta kehitysloikkaa olen matkan varrella ottanut. Ja mikä parasta, matka on ollut iso nautinto!


Tällä hetkellä osa yritykseni tuloista, ja sitä myötä palkastani, tulee valokuvaamisesta – asia, jota en oikein vieläkään käsitä. Tuotan sisältöä yrityksien nettisivuille, sosiaaliseen mediaan ja esimerkiksi uutiskirjeisiin. Ja sitten on tietysti tämä armahainen lempilapseni, Kokkipottila, joka on iloinen sekamelska rakasta harrastusta ja inspiroivaa, ihan mahtavaa työtä.

Mutta mennäänpä asiaan. Miten parempia ruokakuvia otetaan? Miten ruokakuvasta saadaan herkullinen, ehkä myös muita innostava. Tässä viisi vinkkiäni!

KUVAA, KUVAA & KYTTÄÄ

Jokaisen taidon takana on valtava määrä toistoja. Samalla tavalla kuin pieni lapsi oppii kävelemään tekemällä treenaamalla tasapainoa, kehonhallintaa ja rohkeutta joka päivä, oppii taitavaksi kuvaajaksi harjoittelemalla kuvaamista. Eli: kuvaa ja kuvaa. Kokeile, säädä ja kuvaa lisää. Kanna kameraa mukanasi ja anna filmin palaa. Ah, onneksi sen loppumisesta ei tarvitse huolehtia.

Kuvaamisen lisäksi kyttää muita. Seuraa sosiaalisessa mediassa feedejä, jotka innostavat sinua ja inspiroidu näkemästäsi. Kurkkaa, jos mahdollista, mitä feedejä tykkäämäsi kuvaaja seuraa ja löydät lisää innostavaa seurattavaa. Ota oppia kuvista, joista pidät. Missä niistä pidät? Onko se pehmeä valo, raikkaat värit, hyvä tunnelma vai jumalaisen näköinen makaronilaatikko?

Ja jos kameran hankinta on ollut mielessä, kannattaa tarttua Olympuksen tarjoukseen. E-PL9-kameran ostaja saa 31.12.2018 saakka 30mm makro-objektiivin kaupan päälle (edun arvo 300 €). E-PL9-kamera on ihan käsittämättömän vaikuttava pikkujättiläinen. Se on helppokäyttöinen ja kevyt, ja kuvat siirtyvät helposti suoraan kamerasta kännykkään wifin tai bluetoothin avulla – ominaisuus, jota rakastan! Toinen ominaisuus, josta tykkään aivan erityisesti on kameran puhelinohjaus. Ominaisuus, jonka avulla vaikkapa omien käsien saaminen kuviin onnistuu helposti.


VANGITSE VALO

Pimeään aikaan vuodesta taas muistaa, miksi hommaa kutsutaan valokuvaukseksi. Valon vangitseminen on kuvauksen ytimessä. Minä kuvaan pääsääntöisesti, ehkä 98 prosenttisesti, luonnonvalolla. Marras-tammikuussa se on hippusen hankalaa, mutta valovoimaisella kalustolla pärjää aika pitkälle. Usein käytän kotona kuvatessa jalustaa Jos valotusaika on kahvitauon mittainen, otan ilon siitä irti, ja istun ihmettelemään kameran tekemään valon ihmettä. Kesällä kaunein valo on aamupäivällä ja illalla, kun valo on keskipäivää armollisempi.

Etsi mielestäsi kaunis valo – kahvilassakin pöytä kannattaa valita valon mukaan. Katso mistä valo tulee ja miten se osuu ruokaan. Käännä ja siirrä ruokaa tai kahvikuppia rohkeasti. Jos kuvan haluaa ottaa, kannattaa siihen käyttää hetki aikaa, jotta lopputuloksesta tulee hyvä. Varjoisan puolen vieressä voi pitää pystyssä vaikka valkoista nenäliinaa; valkoinen heijastaa ikkunasta tulevaa valoa takaisin.

TUTUSTU TEKNIIKKAAN

Vaikka kameran tekniikkaan ja säätöihin tutustuminen saattaa olla vähän ärsyttävää hommaa, kannattaa se vaiva nähdä. Pienikin tutustuminen tekniikkaan nimittäin kantaa pitkälle. Edellä mainitsemani Olympus Pen E-PL9-kamera on aidosti helppo ja kätevä. Kameralle ei ole turhaan annettu lempinimeä blogikamera. Se on monen vaikuttajan luottoratsu, joka on helppo käyttää mutta jälki on todella huikea.

ENEMMÄN ON VÄHEMMÄN – VAI ONKO?

Mieti millaisiin kuviin some-fiidissäsi pysähdyt. Ovatko ne pakattu täyteen vai onko niissä tilaan hengittää? Minä rakastan selkeyttä ja yksinkertaisia asioita. Tykkään ilmavuudesta ja raikkaudesta, vaikka usein huomaankin näin syksyllä kuvien tulevan vaikka keväisiä kuvia runsaammiksi. Ehkä  villakerrosten määrä päällä näkyy kuvissakin runsautena. Ikään kuin talven varalle.

Kuvat, joissa on kukkia tai marjoja, saavat aina aikaan ihastusta. Helppoa! Onneksi rakastan molempia. Sekä kukilla että marjoilla saa muuten hämättyä aina: jos kakku lässähtää, halkeilee tai on muuten vain ruma (minulla aika usein on), ei muuta kuin kukkia tai marjoja kehiin. Se on sellainen tumpeloleipurin trikkikortti numero yksi!



LEIKITTELE YKSITYISKOHDILLA

Usein ruokakuvat otetaan sellaiselta etäisyydeltä, että lautanen tai pata näkyy kokonaan. Että ruoka pääsee oikeuksiinsa. Ja sellaisia kuviahan minunkin kamerasta useimmiten tulee. Viime aikoinen olen tosin innostunut yksityiskohdista. Ihailin muutaman lifestyle-vaikuttajan upeita kuvia, kuvien vaihtelevuutta ja sitä myötä tarinallisuutta. Eli kyttäsin ja otin opiksi. Vielä lähikuvia, yksityiskohdilla leikittelyä blogissa kovin paljon näy, mutta ehkä jatkossa näkyy enemmän.

Innoistuin nimittäin tosissaan, kun sain käyttööni Olympuksen 30mm makro-objektiivin, jolla saa aivan ihania lähikuvia (se on siis se objektiivi, jonka saa vuoden 2018 loppuun saakka kaupanpäälle ostaessa Pen E-PL9-kameran). Tämänkin postauksen lähikuvat on otettu juuri tuolla objektiivilla.

Yksityiskohdilla leikittely on ruoan kohdalla helppoa, sillä raaka-aineethan ovat upeita. Kasviksen leikkauspinta, hedelmälihasta tihkuva neste, pähkinöiden muotokieli ja yrttien pikkuruiset lehdet ansaitsevat tulla nähdyksi. Ja ne kukat ja marjat. Ei unohdeta kukkien ja marjojen voimaa!

_____
2

Marinoitu lehtikaalisalaatti

keskiviikko 21. marraskuuta 2018
Lehtikaali kaipaa rutistelua ja nesteytystä – pienillä kikoilla sen rakenne saa lempeyttä ja maku intensiivisyyttä.

Marinoitu lehtikaalisalaatti

Aina välillä jään jumiin raaka-aineisiin. Nyt on lehtikaalin vuoro. Osasyy lehtikaalimaniaan on tosin lehtikaalisato, joka on, miten sen nyt sanoisi, riittävän suuri ja täydellisen reiätön. Lehtikaalipestoa ja syksyn ihaninta salaattia olen tehnyt tänäkin syksynä jo monesti.

Marinoitu lehtikaalisalaatti sai innoituksensa usein sushiravintoloissa tarjottavasta merileväsalaatista, josta pidän aivan valtavasti (merilevä on muuten raaka-aine, johon jään koukutun myöskin aivan tavattoman helposti). No eihän lehtikaalista tietenkään aivan samanlaista tule, mutta samankaltaisiin ruokiin marinoitu lehtikaali kyllä sopii.

Hieman aasialaisvivahteisesti marinoitu lehtikaali on erinomainen lisäke susheille ja sushisalaattiin myös erilaisiin riisi- tai nuudelipohjaisiin ruokiin. Trendikkäät kulhoruoat ovat kuin tehtyjä marinoidulle lehtikaalisalaatille. Kokeile vaikka Annen nuudelikulhoa tai Hannan lohi-nuudelibowlia. Julkaisen muuten pian reseptin, johon lehtikaalisalaatti sopii kuin nenä päähän. Toisaalta tämän lisäkesalaatin aasialaiset maut eivät ole niin selkeitä, etteikö salaatti sopisi melkein minkä tahansa arkiruoan lisäksi. Testasin makaronilaation kyljessä. Toimii.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten lehtikaali tykkää rutistelusta, suolasta ja nesteytyksestä. NO KUKAPA EI, kysyn vaan! Näillä kolmella kikalla lehtikaali antautuu kunnolla. Kun lehtikaalin silppuaa pieneksi, maustaa salaatin pienellä määrällä suolaa ja mielellään nestettä hapanta nestettä (vaikka etikkaa tai sitruunamehua) ja sitten puristelee seosta hetket, on suutuntumaltaan hieman napakan ruohomainen rakenne saanut paljon pehmeyttä ja lempeyttä. Samalla lehtikaali imee itseensä kastikkeen makuja. Tai ei kai se varsinaisesti mitään ime, mutta kastikkeen maut kietoutuvat kuitenkin lehtikaaliin tiukasti.



Resepti



Marinoitu lehtikaalisalaatti

4 annosta

100 g lehtikaalia
2 rkl soijakastiketta
1–2 rkl riisietikkaa
1 rkl öljyä (esim. rypsiöljy)
1 tl hunajaa tai agavesiirappia
1–2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
hieman chilihiutaleita

Poista huuhdelluista lehtikaaleista paksut lehtiruodit ja hienonna lehdet pieneksi silpuksi. Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada salaatin joukkoon. Rutistele käsin salaattia hetki, kunnes lehtikaalin rakenne hieman pehmenee. Anna marinoitua vähintään puoli tuntia. Salaatin voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Raikas väri hieman tummuu, mutta mausta tulee intensiivisempi.

_____
0

Paistettu camembert – hurmaavan juustotarjottimen kuuma sydän

sunnuntai 18. marraskuuta 2018
Kaupallisessa yhteistyössä Carr'sin kanssa

Liki syntisen ihanasti valuva kuuma juusto, hedelmiä ja rapeita keksejä. Syksyn upein juustotarjotin on tässä.  

Paistettu camembert – hurmaavan juustotarjottimen kuuma sydän

Uunissa paistettu camembert on yksi upeimmista – ja helpoimmista – tavoista saada aikaan wow-efekti. Olen tutkinut asiaa empiirisesti ja tulos on selvä: Paistetun juuston kannen avaaminen ja kuumaa juustoon dippaaminen aiheuttaa joka kerta onnenääniä. Ehkä osa onnenäänistä aiheutuu myös siitä tunnelmasta, kun ystävät tai perhe on koossa saman pöydän ääressä ja kurkottaa lähemmäs toisiaan, keskellä kattausta olevan kekseillä ja hedelmillä viimeistellyn juustolautasen äärelle.

Paistettu camembert – hurmaavan juustotarjottimen kuuma sydän
Paistettu camembert – hurmaavan juustotarjottimen kuuma sydän

Koska vastakohdat täydentävät toisiaan, on rapeiden asioiden kastaminen juustoon suositeltavinta. Rapeat omppulohkot, viinirypäleet tai keksit suorastaan hullaantuvat kuumasta juustosta. Mutta kyllä pehmeämmätkin hedelmät kuten persimonit tai klementiinit juustokylvystä nauttivat. 

Kekseillä saa kahmaistua juustoa eniten kyytiin, ja suosikkiyhdistelmäni onkin Carr's original, voileipäkeksien kunkku, jonka päällä on paljon keksinkyljellä kahmaistua, kuumaa camembert-juustoa ja viipale persimonia tai kotimaista omenaa. Myös viinirypäleitä kannattaa dipata valuvaan juustoon. Samalla tulee ihan vahingossa uitettua helposti myös sormia.

Camembert-juuston kanssa samaan aikaan paahdoin myös viinirypäleitä. Paahdetut viinirypäleet on aivan superihania! Tykkään tarjota kuumat ja hieman jo poksahtaneetkin viinirypäleet paitsi juuston ja keksien myös tuoreiden viinirypäleiden kanssa. Rakastan sitä tekstuurien vaihtelua, joka paahdetuissa ja tuoreissa viinirypäleissä on. Ja miten molemmat voivatkin olla niin herkullisia mutta täysin erilaisia. 

Paistettu camembert – hurmaavan juustotarjottimen kuuma sydän





Ohuet ja rouskuvat Carr's original -keksit ovat ikisuosikkejani. Ne ovat maukkaita siltään tai suolaisella voilla siveltynä. Tykkään siitä, ettei kekseissä ole liikaa suolaa. Se lisää niiden monikäyttöisyyttä ja antaa tilaa täytteiden mauille. Keksit toimivat mainiosti alustana vaikkapa hummus-keolle, muhammara-vuorelle tai antipasti-annokselle. Ja tietysti: juustotarjottimelle keksit kuuluvat ilman muuta. 

Paistettu camembert – hurmaavan juustotarjottimen kuuma sydän

KILPAILU – VOITA HERKKUKORI

Haluaisitko kotiisi ihanan herkkukorin piristämään vuoden pimeintä aikaa? Kommentoi tätä blogipostausta viimeistään 25.11.2018 ja olet mukana arvonnassa. Kerro, mitä sinun juustotarjottimellasi aina on. Tutustu kilpailun sääntöihin TÄÄLLÄ.



Resepti



Paistettu camembert & viinirypäleet kahdella tapaa

2–4 annosta

1 camembert-juustokiekko
rouhaisu mustapippuria
loraus oliiviöljyä
terttu viinirypäleitä

lisäksi
Carr's original -keksejä
tuoreita viinirypäleitä
persimoneja
klementiinejä
kotimaisia omenoita.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Poista juustosta muovikääre. Jos olet ostanut juuston puulaatikossa, voin laittaa sen laatikkoon takaisin paahtamisen ajaksi. Aseta juusto uuninkestävään vuokaan tai esimerkiksi valurautapannuun.

Pese viinirypäleet ja laita ne uuninkestävään vuokaan. Paista juustoa ja viinirypäleitä 15 minuuttia. Valmistele sillä aikaa muut tarjottavat: viipaloi persimonit, kuori klementiinit ja lohko omenat. Asettele keksit ja hedelmät tarjolle. Nosta kuuma juusto keskelle ja tarjoa heti.

15

Lehtikaalipesto

perjantai 16. marraskuuta 2018
Lehtikaali on vähän haastava raaka-aine, mutta kun siitä tekee pestoa, tykkäävät yhtäkkiä kaalista kaikki.


Lehtikaalipesto on väriltään upea ja maultaan ehkä vielä upeampi. Kun kaalin surruuttelee tahnaksi öljyn, suolan, valkosipulin, siemenien ja juustoraasteen kanssa, ei sellaisesta ruohomaisesta, mielipiteitä jakavasta mausta ole tietoakaan. 

Loppusyksyllä lehtikaali on minusta parhaimmillaan, kun syksyn ensimmäiset pakkaset, myrskytuulet ja sateet ovat vähän antaneet liki palmun kokoisiksi kasvaneille kasveille tuta. Maku on lempeämpi ja rakenne pehmeämpi kuin kesällä. Ja lehtikaalia voi vallan hyvin vielä poimia, kun talvi antaa odottaa itseään. Se meinaa, että tuoretta kotimaista lehtikaalia, sitä lempeämpää laatua, on tarjolla kaupoissakin.

Paitsi pestona, on lehtikaali aivan ihanaa myös salaatin pohjana. Kaalille pitää vaan tehdä pari helppoa temppua, jotta se antautuu rakenteeltaan mukavammaksi. Yksi suosikkisalaattini syksyisin on kvinoaa, punajuurta sekä fetaa sisältävä salaatti, jonka viimeistelee klassinen vinaigrette-kastike. Tämä neljä vuotta sitten julkaistu ohje on erityisesti tänä syksynä innostanut monia – kiitos ihan superisti ihanista palauteviesteistä. 

Yksi ihanimmista lehtikaalimuistoista sijoittuu Porvooseen, jossa söimme viime syksynä Hannan kanssa ihan mieletöntä sienipuuroa karamellisoiduilla lehtikaalisipseillä. Huh, miten ihanaa! Karamellisoidut lehtikaalisipsit aion nyt viimein laittaa kyllä tulille. Ne sopisivat varmasti hyvin myös punajuuririsoton kanssa.



Resepti



Lehtikaalipesto

neljälle

100 g lehtikaalia
1 1/2 dl oliiviöljyä (tai oliiviöljyn ja rypsiöljyn sekoitusta)
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
1 dl parmesaania tai pecorinoa raastettuna
2 tl valkoviinietikkaa
vajaa 1 tl suolaa

Revi tai leikkaa lehtikaalista paksut lehtiruodit pois. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi tahnaksi. Tarjoa pastan kanssa tai vaikka leivän päällä levitteenä.

0

Pienet antipasti-piiraat

maanantai 12. marraskuuta 2018
Kaupallinen yhteistyö: Atlântico

Hetkessä valmistuvat antipasti-piiraat ovat pelastus, kun kotiin ehtii vartti ennen vieraita. 

Pienet antipasti-piiraat

Melkein mikään ei ole niin ihanaa kuin ystävien kanssa vietetty aika. Niitä hurmaavia hetkiä ei ole koskaan liikaa – luulen, etten ole ajatuksen kanssa yksin. Tämän vuoden alussa päätin, että syön jatkossa enemmän yhteisessä pöydässä ystävien, tuon ihanan laajennetun perheen kanssa. Olen sopinut lounastreffejä ja kutsunut kylään sekä itseni muille että muut meille. Ja joka kerta kaikki on aina yhtä innoissaan. Viimeksi eilen sovimme ystäväporukan kanssa matalankynnyksen arki-illan treffit, koska viikonloppuna on kaikilla aina kamalasti kaikkea. 

Yhdessä asiassa olen vähän antanut periksi: tarjottavien ei todellakaan tarvitse olla mitään vaikeaa, uutta tai hienoa. Toisen laittama helppo ruoka tai avaama sipsipussi – ja viinipullo – on aina odotettua ja ihanaa. Nämä pienet antipasti-piiraat ovat melkein yhtä helppoja kuin sipsipussin avaaminen. Ainekset voivat olla kaapissa odottamassa sopivaa hetkeä, ja ne on myös helppo pakata mukaan vaikka mökkireissulle. Puolessa tunnissa rapeapohjaiset antipasteilla täytetyt piiraat ovatkin sitten jo valmiina.

Pienet antipasti-piiraat

Ja jos tarjottavien valmistaminen on helppoa, teen teille viininvalinnankin helpoksi. Antipasti-piiraiden kanssa sopii nimittäin mainiosti portugalilainen, Casa Relvas -perhetilan tuottama, maultaan täyteläinen ja väriltään tummanpuhuva Atlântico. Monen ruoan kanssa erinomaisesti mätsäävässä viinissä on tanniinisuutta, mutta se ei ole läpitunkevaa tai tyrmäävää. 

Viini sopii hyvin buffet-pöydän viiniksi tai ruokajuomaksi pastalle, kanaruoille tai muille kevyille liharuoille. Atlântico myydään kevyessä muovipullossa, joka menee antipasti-piiraiden ainesten kanssa kätevästi samassa kassissa kylään tai viikonloppureissuun. Eikä viini lopu ihan heti kesken: portugalilainen punaposki myydään litraisissa pulloissa. Saatavana on myös kolmen litran hanapakkaus. Hanapakkaus on kuuluu verkkokaupan tilausvalikoimaan, mutta sitä saattaa löytyä myös hyllystä.

Casa Relvas on muuten kiinnostava viinitalo siinäkin mielessä, että heille kestävän kehityksen arvot ovat tärkeitä. Viinitila muiden muassa panostaa työntekijöidensä työolosuhteisiin ja koulutukseen, vaalii pitkiä yhteistyösuhteita muiden paikallisten yritysten kanssa ja kantaa vastuunsa myös ympäristöasioissa esimerkiksi hyödyntämällä tilalla käytetyn veden sataprosenttisesti kasteluvetenä. 

Pienet antipasti-piiraat

Näissä viinin kanssa tarjotuissa antipasti-piiraissa on samaa henkeä kuin aiemmin syksyllä tekemässäni antipasti-galetessa. Sekin sopii mainiosti Atlântico-viinin kanssa samaan suulliseen. Ja sekin on hyvä vaihtoehto, että tekee pienten piiraiden sijaan yhden ison ja muhkean piiraan – taikinalevyjä on helppo nipistellä yhteen tarvittava määrä. Silloin kirsikkatomaattien sijaan voi käyttää galetessakin olevia tomaattiviipaleita. 

Pienet antipasti-piiraat
Pienet antipasti-piiraat


Resepti


Pienet antipasti-piiraat

32 kpl
  • 4 pientä torttutaikinalevyä
  • 2–3 rkl pestoa (vihreä tai punainen)
  • 1–2 raakamakkaraa (esim. chorizo)
  • kirsikkatomaatteja oliiveja
  • artisokansydämiä
  • tuoretta basilikaa
  1. Sulata taikinalevyt huoneenlämmössä.
  2. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  3. Leikkaa taikinalevyt kahdeksaan osaan.
  4. Viillä jokaisen neliön reunoille (noin 1/2 cm reunasta) veitsellä viilto, jotta taikinan reunat pääsevät kohoamaan, mutta täytetty keskiosa pysyy paremmin alhaalla. 
  5. Sipaise neliöille pestoa.
  6. Leikkaa kirsikkatomaatit ja oliivit puoliksi, valutetut artisokansydämet viipaleiksi. Puristele raakamakkarasta pieniä palloja.
  7. Täytä neliöt mielesi mukaan. Voit tehdä vegepiiraita ja lihavaihtoehtoja.
  8. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes reunat ovat saaneet kullankeltaisen värin.
_____

Kommentit tähänkin postaukseen ovat enemmän kuin tervetulleita. Huomioithan kuitenkin, että säädökset kieltävät alkoholiin liittyvän kommentoinnin. 

0

Ruusukaali-caesar

lauantai 10. marraskuuta 2018
Valloittava ruusukaali ja yksi ihanimmista salaatinkastikkeista, caesar-kastike, sopivat yhteen taivaallisen hyvin. Ruusukaali-caesar on klassikko syntyessään!

Ruusukaali-caesar

Ruusukaaleista en vaan saa tarpeekseni. Viime viikkoina olen paahtanut pieniä kaaleja monta rasiallista, koukuttunut ruusukaalikimchiin ja näprännyt ruusukaaliburgereita. Vaimomatskuu-blogin Juulia on muuten tehnyt hampurilaisista delux-version raakamakkaralla, cheddarilla ja tryffeliöljyllä maustetulla majoneesilla – kuulostaa aivan taivaalliselta. Sama reseptinikkari kutsui minua taannoin ruusukaalikuiskaajaksi. Siitä en tiedä, mutta ruusukaali, tällä kertaa caesar-salaatin pohjana, on ihanaa!

Olen tehnyt ruusukaali-caesaria sekä uunissa paahdetuista ruusukaaleista, pannulla pyöräytetyistä kaalinpäistä että raaoista ruusukaaleista. Rakenne on valmistustavasta riippuen tietysti aina hieman erilainen mutta maku, se on aina yhtä ihana. Raa'asta ruusukaalista tehty caesar on rouskuvuudessaan upeaa. Se kestää hyvin säilytystä ja itse asiassa vain paranee hieman odottaessaan, kun kastikkeen etikka raakakypsyttää kaalia hieman. Kastiketta kannattaa raakaan kaaliin caesar-salaattia tehdessä valmistaa hieman enemmän, etenkin jos salaatin antaa tekeytyä, sillä kaali syö kastiketta. Miten muka muuten olisi selitettävissä se, että kastike hupenee salaatin tekeytyessä. Niinpä, ei mitenkään! Aivan samanlaisena syömis-ilmiö ei toistu paahdetuista kaaleista salaattia valmistettaessa.

Ruusukaali-caesar

Tykkään tehdä ruusukaali-caesarin siten, että irrottelen lehtiä kaaleista sen verran kuin niitä kohtuudella suostuu lähtemään. Loppuosan sitten aina hakkaan pieneksi silpuksi. Näin salaatissa on kaalin tavallaan kahdessa muodossa: isoina ja näyttävinä lehtinä ja pienenä sipellyksenä. Jos muistan, sekoitan kastikkeen erikseen pieneen silppuun, laitan sen tarjoiluastian pohjalle, ja kokonaiset lehdet asettelen kastikkeessa pyörittämisen jälkeen päälle. Kuvassa kaikki on tosin sopivasti sekaisin. Ei ole aivan niin nättiä mutta ihan yhtä herkkua.

Jos haluat tehdä caesar-kastikkeen kananmunattomana, kokeile viime syksynä tekemääni kastiketta tai käytä vegaanista majoneesia. Jos parmesaanin sijaan käyttää ravintohiivahiutaleita tai vegaanista parmesaanivalmistetta, saa salaatinkastikkeesta myös maidottoman.


Resepti



Ruusukaali-caesar

neljälle

  • 400 g ruusukaaleja 
  • (tilkka öljyä paahtamiseen)
  • 1 1/2 dl majoneesia
  • 2 tl dijon-sinappia
  • noin 2 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 1/2 dl hienoksi raastettua parmesaania
  • (ripaus suolaa)
  • parmesaanilastuja
  1. Leikkaa ruusukaaleista pois kannat ja poista huonot lehdet.
  2. Irrottele ruusukaalin lehtiä. Nipsaise tarvittaessa hieman pois kantaa, jota lehdet lähtevät irti helpommin.
  3. Silppua loput ruusukaalista pieneksi. Voit myös viipaloida kokonaiset ruusukaalit lehtien irroittamisen ja silppuamisen sijaan.
  4. Paahda ruusukaaleja halutessasi noin 10 minuuttia uunissa (200 astetta) tai hetki kuumalla pannulla.
  5. Valmista kastike ja sekoita se ruusukaaleihin. Maista ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa tai hapokkuutta.
  6. Vuole päälle parmesaanilastuja.

0
Sisällön tarjoaa Blogger.