5 vinkkiä: näin otat parempia ruokakuvia

Kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen kanssa

Sosiaalinen media pursuaa ruokakuvia. Mutta miten kuvista saadaan houkuttelevia ja inspiroivia? Tässä viisi vinkkiä parempiin ruokakuviin.

Saan teiltä säännöllisin väliajoin kysymyksiä ruokakuvauksesta ja kuvausvinkeistä, kommentteja kuviin tai kuvaamiseen liittyen. Kiitos jokaisesta kommentista ja kysymyksestä, ne paitsi ilahduttavat myös auttavat minua tarkastelemaan kuviani uudella kulmalla. Ja vaikka vastaan aina kaikkiin viesteihin, on toiveenne kuultu – nyt niitä vastauksia tulee tänne blogiinkin! Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen kanssa.

Aloitin ruoan kuvaamisen aloittaessani blogin vuonna 2010. Ruoasta ja ruoanlaitosta olen ollut innostunut aina, mutta ruokakuvaus tuli matkaan vasta blogin myötä. Ihan aluksi en pitänyt kuvaamisesta lainkaan. Tai pidin kyllä ajatuksen tasolla kuvaamisesta jo silloin, mutta koska lopputulos ei vastannut koskaan mielikuvaa, tuntui homma vähän puisevalta. Olin kuitenkin niin innostunut ruoasta ja bloggaamisesta, että painoin toistuvasti laukaisinta. Ihan hemmetin monta kertaa.

Yli kahdeksan blogivuoden aikana olen painanut kameran laukaisinta varmasti miljoonia kertoja. Voi pojat, että olen kuvannut! Olen kuvannut valmista ruokaa, puolivalmista ruokaa, kuumaa ruokaa, kylmää ruokaa (voi kyllä), raaka-aineita, kattauksia ja ruoan valmistusta – sekä kasvimaalla että keittiössä. Olen myös hypännyt mukavuusalueen ulkopuolelle ja kuvannut maisemia, kiviä, muotia ja matkoja. Matka on ollut pitkä ja mielenkiintoinen, antoisa ja raivostuttava, opettavainen ja innostava. Aika monta kehitysloikkaa olen matkan varrella ottanut. Ja mikä parasta, matka on ollut iso nautinto!

Tällä hetkellä osa yritykseni tuloista, ja sitä myötä palkastani, tulee valokuvaamisesta – asia, jota en oikein vieläkään käsitä. Tuotan sisältöä yrityksien nettisivuille, sosiaaliseen mediaan ja esimerkiksi uutiskirjeisiin. Ja sitten on tietysti tämä armahainen lempilapseni, Kokkipottila, joka on iloinen sekamelska rakasta harrastusta ja inspiroivaa, ihan mahtavaa työtä.

Mutta mennäänpä asiaan. Miten parempia ruokakuvia otetaan? Miten ruokakuvasta saadaan herkullinen, ehkä myös muita innostava. Tässä viisi vinkkiäni!

KUVAA, KUVAA & KYTTÄÄ

Jokaisen taidon takana on valtava määrä toistoja. Samalla tavalla kuin pieni lapsi oppii kävelemään tekemällä treenaamalla tasapainoa, kehonhallintaa ja rohkeutta joka päivä, oppii taitavaksi kuvaajaksi harjoittelemalla kuvaamista. Eli: kuvaa ja kuvaa. Kokeile, säädä ja kuvaa lisää. Kanna kameraa mukanasi ja anna filmin palaa. Ah, onneksi sen loppumisesta ei tarvitse huolehtia.

Kuvaamisen lisäksi kyttää muita. Seuraa sosiaalisessa mediassa feedejä, jotka innostavat sinua ja inspiroidu näkemästäsi. Kurkkaa, jos mahdollista, mitä feedejä tykkäämäsi kuvaaja seuraa ja löydät lisää innostavaa seurattavaa. Ota oppia kuvista, joista pidät. Missä niistä pidät? Onko se pehmeä valo, raikkaat värit, hyvä tunnelma vai jumalaisen näköinen makaronilaatikko?

Ja jos kameran hankinta on ollut mielessä, kannattaa tarttua Olympuksen tarjoukseen. E-PL9-kameran ostaja saa 31.12.2018 saakka 30mm makro-objektiivin kaupan päälle (edun arvo 300 €). E-PL9-kamera on ihan käsittämättömän vaikuttava pikkujättiläinen. Se on helppokäyttöinen ja kevyt, ja kuvat siirtyvät helposti suoraan kamerasta kännykkään wifin tai bluetoothin avulla – ominaisuus, jota rakastan! Toinen ominaisuus, josta tykkään aivan erityisesti on kameran puhelinohjaus. Ominaisuus, jonka avulla vaikkapa omien käsien saaminen kuviin onnistuu helposti.

VANGITSE VALO

Pimeään aikaan vuodesta taas muistaa, miksi hommaa kutsutaan valokuvaukseksi. Valon vangitseminen on kuvauksen ytimessä. Minä kuvaan pääsääntöisesti, ehkä 98 prosenttisesti, luonnonvalolla. Marras-tammikuussa se on hippusen hankalaa, mutta valovoimaisella kalustolla pärjää aika pitkälle. Usein käytän kotona kuvatessa jalustaa Jos valotusaika on kahvitauon mittainen, otan ilon siitä irti, ja istun ihmettelemään kameran tekemään valon ihmettä. Kesällä kaunein valo on aamupäivällä ja illalla, kun valo on keskipäivää armollisempi.

Etsi mielestäsi kaunis valo – kahvilassakin pöytä kannattaa valita valon mukaan. Katso mistä valo tulee ja miten se osuu ruokaan. Käännä ja siirrä ruokaa tai kahvikuppia rohkeasti. Jos kuvan haluaa ottaa, kannattaa siihen käyttää hetki aikaa, jotta lopputuloksesta tulee hyvä. Varjoisan puolen vieressä voi pitää pystyssä vaikka valkoista nenäliinaa; valkoinen heijastaa ikkunasta tulevaa valoa takaisin.

TUTUSTU TEKNIIKKAAN

Vaikka kameran tekniikkaan ja säätöihin tutustuminen saattaa olla vähän ärsyttävää hommaa, kannattaa se vaiva nähdä. Pienikin tutustuminen tekniikkaan nimittäin kantaa pitkälle. Edellä mainitsemani Olympus Pen E-PL9-kamera on aidosti helppo ja kätevä. Kameralle ei ole turhaan annettu lempinimeä blogikamera. Se on monen vaikuttajan luottoratsu, joka on helppo käyttää mutta jälki on todella huikea.

ENEMMÄN ON VÄHEMMÄN – VAI ONKO?

Mieti millaisiin kuviin some-fiidissäsi pysähdyt. Ovatko ne pakattu täyteen vai onko niissä tilaan hengittää? Minä rakastan selkeyttä ja yksinkertaisia asioita. Tykkään ilmavuudesta ja raikkaudesta, vaikka usein huomaankin näin syksyllä kuvien tulevan vaikka keväisiä kuvia runsaammiksi. Ehkä  villakerrosten määrä päällä näkyy kuvissakin runsautena. Ikään kuin talven varalle.

Kuvat, joissa on kukkia tai marjoja, saavat aina aikaan ihastusta. Helppoa! Onneksi rakastan molempia. Sekä kukilla että marjoilla saa muuten hämättyä aina: jos kakku lässähtää, halkeilee tai on muuten vain ruma (minulla aika usein on), ei muuta kuin kukkia tai marjoja kehiin. Se on sellainen tumpeloleipurin trikkikortti numero yksi!

LEIKITTELE YKSITYISKOHDILLA

Usein ruokakuvat otetaan sellaiselta etäisyydeltä, että lautanen tai pata näkyy kokonaan. Että ruoka pääsee oikeuksiinsa. Ja sellaisia kuviahan minunkin kamerasta useimmiten tulee. Viime aikoinen olen tosin innostunut yksityiskohdista. Ihailin muutaman lifestyle-vaikuttajan upeita kuvia, kuvien vaihtelevuutta ja sitä myötä tarinallisuutta. Eli kyttäsin ja otin opiksi. Vielä lähikuvia, yksityiskohdilla leikittelyä blogissa kovin paljon näy, mutta ehkä jatkossa näkyy enemmän.

Innoistuin nimittäin tosissaan, kun sain käyttööni Olympuksen 30mm makro-objektiivin, jolla saa aivan ihania lähikuvia (se on siis se objektiivi, jonka saa vuoden 2018 loppuun saakka kaupanpäälle ostaessa Pen E-PL9-kameran). Tämänkin postauksen lähikuvat on otettu juuri tuolla objektiivilla.

Yksityiskohdilla leikittely on ruoan kohdalla helppoa, sillä raaka-aineethan ovat upeita. Kasviksen leikkauspinta, hedelmälihasta tihkuva neste, pähkinöiden muotokieli ja yrttien pikkuruiset lehdet ansaitsevat tulla nähdyksi. Ja ne kukat ja marjat. Ei unohdeta kukkien ja marjojen voimaa!

_____