Sitruunarisotto

keskiviikko 27. helmikuuta 2019
Sitruunarisotto on kevään raikkain risotto. Upea yhdistelmä kermaisuutta ja raikkautta, keveyttä ja talvelle huutia antavaa voimaruokaa.


Olen ennenkin todennut, että risotot kuuluvat niiden ruokien joukkoon, jotka päätyvät lautaselle usein silloin, kun en keksi mitään muuta kokattavaa. Kaikkein useimmiten teen suppilovahverorisottoa, sillä kuivattuja suppilovahveroita on aina purkissa hyllyn päällä. Myös sitruunarisotto on suosikkini, sillä sen helppous hurmaa.

Sitruunarisotto on viime hetkien panokseni #kuukaudenruokahaaste-iloitteluun, joka jatkaa muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen taas kulkuaan. Jos et tiedä mistä haasteessa on kyse, lue haasteesta kertovat juttuni. Jos taas haluat tietää, mikä on maaliskuun haasteen aihe, lue tämä juttu loppuun saakka.


Ruokahaasteen paluuta on ollut ihana seurata – tosi moni on tarttunut haasteeseen. Erityisesti instagramissa tunnisteella #kuukaudenruokahaaste löytyy vaikka mitä innostavaa, kuukauden aiheeseen eli sitruksiin liittyvää herkkua.

Myös bloggaaja-kollegat ovat innostuneet haasteesta. Tässä muutama suosikkini kuukauden postauksista:



Sitruunarisotossa kannattaa muistaa muutama juttu: Käytä luomusitruunaa, koska mukaan raastetaan myös sitruunan keltaista kuorta, ja juuri siinä on eniten kemikaaleja ja mitä kaikkea. Sitruunaisuus on helppo säätää omaan suuhun sopivaksi lisäämällä tai vähentämällä sitruunamehun ja kuoriraasteen määrää. Lusikallinen tai pari ranskankermaa tai smetanaa pyöristävät upeasti risoton makua – myös loraus kermaa ajaa saman asian. Parmesaanin tilalla voi käyttää myös pecorinoa, mutta silloin suolan kanssa täytyy olla erityisen tarkkana, koska pecorino on (ihanan överin) suolaista.

Jos muuten sinäkin olet risotto-lover, kurkkaa myös nämä risottoreseptini:




Resepti


Sitruunarisotto

neljälle

  • 4 dl risottoriisiä
  • 1 pieni sipuli
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl kuivaa valkoviiniä
  • noin 2 rkl sitruunamehua
  • noin 8 dl kasvislientä (kuumana)
  • 1/2 luomusitruunan kuori raastettuna (keltainen osa)
  • kourallinen parmesaania raastettuna
  • suolaa
  • 2 rkl ranskankermaa

  1. Kuumenna kasvisliemi valmiiksi toisessa kattilassa.
  2. Hienonna sipuli pieneksi silpuksi.
  3. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia muutama minuutti. 
  4. Lisää risottoriisi ja pyörittele minuutti tai pari.
  5. Kaada joukkoon valkoviini sekä sitruunamehu, sekoita voimakkaasti ja anna nesteen imeytyä riisiin.
  6. Lisää kuumaa kasvislientä kauhallinen kerrallaan. Sekoita (liki vatkaa) välillä voimakkaasti, jotta riisistä irtoaa tärkkelystä, näin rakenteesta tulee kermaisempi. Anna liemen aina haihtua ennen seuraavaa kauhallista.
  7. Kun risotto on liki valmista, lisää joukkoon sitruunan kuoriraaste. Sekoita.
  8. Lisää parmesaani, sekoita.
  9. Mausta suolalla.
  10. Lisää halutessasi ranskankermaa.
  11. Muista jättää risotto valuvan löysäksi.
  12. Tarjoile heti esimerkiksi katkarapujen kanssa.
 _____

Maaliskuussa #kuukaudenruokahaaste jatkaa matkaansa nopeisiin ruokiin. Haasteen aiheena on maksimissaan 30 minuutissa valmistuvat ruoat eli max30min. Tule mukaan!


0

Pinaattipannukakku uunissa

sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Kun pannukakkutaikinan kaataa tirisevän kuumalle pannulle, tietää saavansa pian jotain ihanaa. 

Pinaattipannukakku uunissa


Pinaattipannari on kahden lapsuusmakumuiston yhdistelmä: pinaattiletut ja mummin tekemä, valurautapannussa paistettu, rapeareunainen pannari, jonka suolaiset reunat saivat pannarin maistumaan taivaalliselta.

En muista paistoiko mummi pannarin uunissa vai pannulla, ja voi itse asiassa olla, että tämä makumuisto on syntynyt yhdellä ikimuistoisella kerralla, mutta suuren vaikutuksen voin rapeuttamat reunat minuun tekivät.

Paistinpannussa paistettua pannukakkua kutsutaan myös nimellä dutch baby. Parhaimmillaan pannari kohoaa kuin pohjoisen tunturit, mutta kuvaan päätynyt pannari päätti pitää matalampaa profiilia – terveisiä vaan Pohjois-Pohjanmaan rannikolta. Makuun se ei onneksi vaikuta; pinaattipannari on ihanaa!

Pannukakun päälle sopii kourallinen rapuja, lusikallinen ranskankermaa ja avokado. Paahdetut tomaatit sopivat siihen myös hyvin, ja ne voi paahtaa uunissa yhtä aikaa pannarin kanssa. Myös paahdettu feta sopii pinaattipannukakun päälle hyvin. Tosin mihinkä se nyt ei sopisi.



Resepti




Pinaattipannukakku

2–4 annosta

  • 3 kananmunaa
  • 1 1/2 dl maitoa 
  • 2 rkl öljyä
  • 150 g pakastepinaattia (valuta iso osa nesteestä pois)
  • 1 1/2 dl vehnäjauhoja tai tattarijauhon ja vehnäjauhon sekoitusta
  • 1 tl suolaa
  • (ripaus muskottipähkinää)
  • 2 rkl voita pannun voiteluun

täytteeksi
  • katkarapuja
  • avokadoa
  • tuoretta pinaattia tai yrttejä
  • ranskankermaa
  • sitruunalohkoja


  1. Sekoita huoneenlämpöisten kananmunien joukkoon maito, öljy ja sulatettu pakastepinaatti. 
  2. Lisää jauhot ja sekoita huolellisesti.
  3. Mausta seos suolalla ja muskottipähkinällä.
  4. Laita paistinpannu kylmään uuniin. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Huom! Voit käyttää yhtä suurempaa pannua (noin 23 cm) tai kahta pienempää pannua.
  5. Kun uuni on kuuma, ota paistinpannu uunista ja laita siihen voi. Valuta voi tasaisesti pannulle ja sen reunoille.
  6. Kaada pannuun taikina ja paista 15–25 minuuttia eli kunnes pannari on kypsää.
  7. Tarjoa katkarapujen, avokadon ja vihreän kanssa. 
  8. Tarjoa lisänä ranskankermaa ja sitruunalohkoja.

6

Äyriäispaella

perjantai 8. helmikuuta 2019
Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

Paella on kesäruokien klassikko. Mutta kun sitä tekee talvella, tulee aivan erityisen virkistynyt olo. Vähän kuin kävisi kesässä kylässä.

Äyriäispaella

Kesä on kuulkaa ihan kulman takana. Helmikuun aikana, neljässä vilahtavassa viikossa valon lisääntyy jättiläisen loikilla. Ei enää mitään hiirentipsutusta vaan kunnon kirmaisuja kohti kesää – tai jos vähän malttaisin, ja odottaisin ensin kuitenkin kevättä.

Paella on aina ollut minulle kesäruoka. Useimmiten olen tehnyt sitä ulkona, joskus toppatakissa, joskus bikineissä. Joskus paella on siirtynyt sisälle kesken kokkailun, kun sää niin sanotusti yllätti pyytämättä. Nyt totesin kaksi asiaa: Kesäruokia voi tehdä talvellakin ja paellaa sisällä. Äyriäispaellaa syödessä tuli olo, että olisin käynyt kesässä kylässä. 

Äyriäispaella

Paella on vähintään yhtä helppo tehdä kuin risottokin. Koko ruoka valmistuu yhdessä astiassa, onepot-periaatteella, eikä aikaakaan mene juuri puolta tuntia enempää – sopii siis #arjentaklaaja-sarjaan. 

Sain iden äyriäispaellaan K-Supermarketin lohi-äyriäispaellasta, jonka löysin energiaa tuovien kaamosruokien joukosta. Lohen jouduin jättämään pois, sillä sitä kroppani ei ota vastaan, mutta onneksi iso kasa äyriäisiä sopii minulle paremmin kuin erinomaisesti. Voit lisätä lohta tai muuta kalaa paellan joukkoon, jos haluat. Kalasta saa myös hyviä rasvoja.

Hyvät rasvat olivat muuten viimeisten alivireiselle kaamospersoonalle suunnattuissa hyvinvointivinkeissä. Tosi tärkeä aihe! Minun kala-allergisena on aina täytynyt kiinnittää siihen aivan erityistä huomiota. Rypsi- ja oliiviöljyt sekä pähkinät ovat mainioita tapoja saada rasvoja kasvikunnan tuotteista, niillä minä porskutan kohti uusia seikkailuja.

Äyriäispaella

Toinen hyvinvointivinkki oli ehkä lempparini: liikunta. Sen merkitystä hyvinvoinnille, myös mielen hyvinvoinnille ei kyllä voi toitotella liikoja. Liikun kyllä paljon – koirat vievät emäntänsä lenkille vaikka taivaalta tulisi veden kaikkia olomuotoja –, mutta sen monipuolisuuteen aion kevään aikana kiinnittää enemmän huomiota. 

Ylipäätään olen tykännyt K-Supermarketin hyvinvointivinkeistä ihan tosi paljon. Aiemmin sanoinkin, että usein suhtaudun tämänkaltaisiin testeihin saati niiden tuloksiin vähän olankohautuksella, mutta nämä vinkit ovat kyllä vieneet mukanaan. 

Hyvinvoinnin miettiminen kokonaisuutena on meille pohjoisen asukeille paitsi tärkeää myös järkevää. Hyvään oloon ja jaksamiseen voi oikeasti itse vaikuttaa paitsi ruoan ja liikunnan myös mielen hyvinvoinnin huomioimisella. Minulle se tarkoittaa sellaista arjen armollisuutta. Että riittävästi on riittävästi. Luotan monessa mutkassa 80-20 ajatteluun. Eli kun 80 prosenttisesti vaikka syö hyvin tai liikkuu riittävästi, saa 20 prosenttia olla melkein mitä vaan. Kultainen keskitie best.



Resepti



Äyriäispaella

neljälle


  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 3 dl risottoriisiä
  • 3 dl valkoviiniä
  • noin 8 dl kasvis- tai kalalientä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 1 pss sahramia
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • suolaa maun mukaan
  • 180 g katkarapuja
  • 300 g venussimpukoita tai sinisimpukoita (keitettyjä)
  • sitruunalohkoja
  • lehtipersiljaa

  1. Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. 
  2. Kuullota sipulisilppuja muutama minuutti oliiviöljyssä keskilämmöllä paellapannulla tai laakeassa paistinpannussa. 
  3. Nosta lämpöä ja lisää riisi. Pyörittele riisiä kunnes se on hieman kuultavaa.
  4. Kuumenna valmiiksi kasvisliemi.
  5. Lisää valkoviini ja anna riisin imeä viini.
  6. Lisää noin 5 dl kuumaa kasvislientä, sahrami ja savupaprikajauhe sekä hieman suolaa (tarkista suolan määrä myöhemmin). Sekoita ja anna riisin imeä neste. Voit hieman madaltaa lämpöä.
  7. Lisää nestettä tarpeen mukaan.
  8. Kun riisi alkaa olla kypsää, tarkista suolan ja hapokkuuden suhde. Säädä tarvittaessa. 
  9. Lisää sulatetut katkaravut ja simpukat. Helpoimmalla pääset, jos ostat pakastettuja, valmiiksi keitettyjä simpukoita.
  10. Kun simpukat ovat auenneet ja katkaravut lämmenneet, on ruoka valmista.
  11. Tarjoa sitruunalohkojen ja lehtipersiljan kanssa.
0

Vöner-pitasalaatti

sunnuntai 3. helmikuuta 2019
Vartissa valmistuva, täydellinen vöner-pitasalaatti. Kyllä, luit oikein. Lue seuraavaksi resepti.

Vöner-pitasalaatti

Rapeareunaiseksi paahtuneet pitaleivästä leikatut krutongit, tomaattisalsaa, salaatti ja pannulla tiristettyä Vöneriä – kombo on täydellinen, kun setin kasaa salaattipedille ja viimeistelee kourallisella yrttejä ja muutamalla lusikallisella jogurttia. 

Vöner on kasvisversio döneristä eli kebabista. Seitanpohjainen Vöner on vastikään valittu Vegeawardseissa sekä parhaaksi kasviproteiiniksi että parhaaksi einekseksi. Vihdoin Vöner pääsi testiin myös Kokkipottilassa! En ole isossa mittakaavassa ole ollut kovin innostunut lihatuotteita muistuttavista kasvisversioista, mutta Vöner on ollut jostain syystä poikkeus. Tuote on helppo käyttää ja maku on siltäänkin aika mainio. 

Kun Vönerin paistaa pannulla rapeaksi, on se minusta parhaimmillaan. Paistaessa täytyy kuitenkin olla tarkkana, sillä lastut paistuvat helposti vähän liiankin rapeiksi. Salaatissa rapeutta on muutenkin, joten rakenteiden tasapainoon on hyvä kiinnittää huomiota. 

Ruokaisa Vöner-pitasalaatti maistuu sekä arki-illan ruokana että viikonlopun leffaillan herkkuna. Pitaleivän voi vaihtaa nachoihin, ja salaattiin voi tietysti laittaa juuri sitä mitä kaapista löytyy: maissia, tomaattia, hummusta tai mustapapuja. Just hyvä, kun salaatin tunnelma vaihtuu hyvin pienillä muutoksilla aivan toiseksi. Tästä salaatista taisi tulla uusi suosikkini.

Kurkkaa myös Hannan sopan Vöner gyudon tai överit Vöner-ranskalaiset, molemmat ovat kokkauslistallani.



Resepti



Vöner-pitasalaatti

2–4 annosta

  • 1 ruukku rapeaa salaattia
  • kourallinen tuoretta pinaattia
  • 200 g (1 pkt) Vöneriä
  • 1–2 pitaleipää
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • kurkkua ja/tai tomaattia
  • tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa
  • valmista tomaattisalsaa
  • jogurttia tai kaurafraichea

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa pitaleipä kolmioiksi. Sivele oliiviöljyllä ja mausta pienellä määrällä suolaa. Paahda noin 5–10 minuuttia eli kunnes kolmiot ovat saaneet rapeat reunat.
  2. Paista Vöner pannulla rapeareunaiseksi. Käytä tarvittaessa paistamisessa tilkka öljyä.
  3. Revi salaatti tarjoiluvadille. Laita kurkkuviipaleet tai kuutioitu tomaatti salaatin päälle.
  4. Levitä salaatin päälle Vner ja pitakolmiot.
  5. Viimeistele salsalla, jogurtilla, yrteillä ja pinaatilla.
  6. Tarjoa heti.
0

Vadelmapuuro

perjantai 1. helmikuuta 2019
Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

Vadelma-kaurapuuro on oikea voimapuuro – se aloittaa aamun pehmeästi ja piristää välipalana.


Kuka muu tykkää tuorepuuroista, mutta niiden tekeminen illalla päivän puuhien jälkeen tuntuu usein ylivoimaiselta muistitehtävältä. Tämä vadelmapuuro on just meille: Se valmistuu hetkessä ja on syötävissä heti. Mutta ei puuro pahastu odottelustakaan, joten sen voi hyvin tehdä valmiiksi vaikka välipalaa ajatellen.



Pinkki voimapuuro on kauran, jogurtin ja vadelmien liitto. Banaani on hyvä lisä, ja makeuttaja, puurolle, mutta välttämätön se ei ole. Silloin kaurajauhetta voi laittaa hieman enemmän, jotta rakenne pysyy puuromaisena. 

Sain idean puuroon K-supermarketin kaamosmenusta, jonka osana on samankaltainen lakkasmoothie. Testasin lakkasmoothienkin ja ihastuin sen raikkauteen. Samaa raikkautta on myös tässä vadelmaisessa, hieman paksummassa puurossa. Jogurttina käytin kaapissa ollutta kaurajogurttia, mutta yhtä hyvin turkkilainen jogurtti tai muu maustamaton jogurtti vattupuuroon sopii.

Voimapuuroksi tätä voi kutsua, sillä kaurajauhe tuo tuhtiutta. Kaurajauhe on nimittäin pullollaan proteiinia ja kuitua. Puuro tekee hyvää siis myös toisille aivoillemme, suolistolle, joka suorastaan rakastaa kuituja. Myös marjat ja hapantuotteet, kuten jogurtti, tekevät silkkaa hyvää. Tämä pinkki ihanuus on siis oikea hyvinvointipakkaus (ja herkkupakkaus, siitä en tingi ikinä).

Suoliston hyvinvointi on osa minunlaiseni alavireisen kaamospersoonan hyvinvointivinkkejä, eikä syyttä: se mitä syömme vaikuttaa suoraan myös vireystilaamme. Eikä vireystilan merkitystä taida voida korostaa liikaa. Ei ainakaan nyt, kun luonto ei anna vireyttä kuin hetkittäin. Toinen hyvinvointivinkki, jonka sain – ja toinen asia, jota ei voi korostaa liikaa – on riittävä uni. Valon lisääntyessä ainakin minun unen tarve hieman vähenee, mutta vielä elän sellaista talviuniaikaa, jolloin riittävään uneen on todentotta kiinnitettävä huomiota. On tähdättävä riittävän aikaisin nukkumaan, jotta on edes kohtalaiset tsäänssit päästä ylös töiden kutsuessa (tai karvaisten vekkareiden vaatiessa).

Onneksi valo alkaa pian ottaa jättiläisenloikkia kohti kevättä. Kohta sitä kuulkaa paistatellaan jo pitkää päivää!




Resepti



Vadelmapuuro

kahdelle

  • noin 200 g kotimaisia vadelmia
  • 1 banaani
  • 2 dl maustamatonta kaurajogurttia
  • 1–1 1/2 dl Alku voimakaurajauhetta (Fazer)
  • noin 2 rkl vaahterasiirappia
  • koristeluun vadelmia ja tuoretta minttua

  1. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai kapeaan kulhoon. Voit käyttää vadelmat joko jäisinä tai sulatettuina.
  2. Aja tasaiseksi. Tarjoa heti tai laita kylmään odottamaan.
  3. Koristele vadelmilla ja tuoreella mintulla.

0
Sisällön tarjoaa Blogger.