Itse tehty Kinder-suklaa

lauantai 13. huhtikuuta 2019
Kahden suklaan yhdistelmä on hurmaavan hyvä. Itse tehty Kinder on pääsiäisen paras karkki!


Kinder ja kevään suklaisin juhla, pääsiäinen, kuuluvat erottamattomasti yhteen. Maitosuklaan ja valkosuklaan yhdistelmä on vastustamaton! Jos yllätyskrääsä ei innosta tai suklaahammasta kolottaa pääsiäismunaa enemmän, on itse tehty Kinder-suklaa loistava ratkaisu.

Kahden suklaan levy on ihastuttanut meidän klaania nyt parina vuotena. Viime vuonna sain niin monta yksityisviestiä kinderiin liittyen Instagramissa, että nyt päätin julkaista tämän helpon ohjeen blogissakin. Tosin osa niistä viesteistä koski koristelukarkkien asettelua: näyttivät kuulema ihan pupun kakalta, vaikka olivat yhdellä jalalla pomppineen pupun käpälänjälkiä. (Harmi muuten, että pupu ei ole englanniksi pupu, koska pupu's poo olisi hauska nimi tälle herkulle). 


Ihka oikean Kinderin resepti lienee salainen, mutta riittävän lähelle klassikkosuklaan makua itse tehty Kinder-suklaa pääsee. Valitse valkosuklaa ja maitosuklaa suosikeistasi. Tai jos kaipaat valkosuklaan pariksi lisää särmää, vaihda maitosuklaa astetta tummempaan suklaavariaatioon. 

Jelly bean -rakeet ovat hauska lisä suklaalle. Karkit myös tuovat levyyn keväistä iloa ja pääsiäistunnelmaa – samoin tekevät Kinder-puput.

Jos muuten haluat ideoita pääsiäispöytään, kurkkaapa vanha (ja tosi suosittu) mangovaahdon ohje. Kokosin postaukseen inspiraatioksi muutamia pääsiäisen aikaan sopivia reseptejä. Mukana on alkuruokia ja salaatteja, pääruokia sekä jälkkäreitä ja leivonnaisia.



Resepti



Itse tehty Kinder-suklaa

  • 200 g valkosuklaata
  • 150 g maitosuklaata
  • karkkeja koristeeksi (voi jättää pois)

  1. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai matalla lämmöllä mikrossa. 
  2. Levitä valkosuklaa leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. Laita jähmettymään jääkaappiin tai anna jähmettyä huoneenlämmössä.
  3. Sulata maitosuklaa vesihauteessa tai matalalla lämmöllä mikrossa.
  4. Levitä maitosuklaa maitosuklaan päälle.
  5. Koristele halutessasi karkeilla ennen maitosuklaan jähmettymistä, jotta karkit tarttuvat suklaaseen.
  6. Anna jähmettyä ja säilytä huoneenlämmössä tai jääkaapissa.

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.