Keväthankien lumous

lauantai 6. huhtikuuta 2019
Advertisement
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Panda Lumous -makeisten kanssa

Kun laitat silmät kiinni, minne mieli matkaa? 

Kuva: Hanna Hurtta

Aamun kirpeä pakkanen vaihtuu päivän aikana pehmeäksi, kevättä kuplivaksi keliksi. Hankien hohde on niin huumaava, että pilviselläkin säällä se saa silmät sirrilleen. Ja kun aurinko pilkistää pilvien takaa, en tiedä kumpi hymyilee leveämmin: keväthanki vai minä. 



Panda haastoi minut kertomaan, mihin mieleni matkaa, kun suljen silmäni arjen keskellä, tilanteissa joissa kaipaan rauhoittumista ja seesteisyyttä. Mikä on se paikka tai hetki, joka laskee sykettä. Paikka, jossa piipahdan kun kaipaan taukoa työstä tai tiskeistä. Näissä kuvissa, alinta arkikuvaa lukuun ottamatta, olen siellä ihan oikeastikin, mutta ei sinne arjessa tarvitse matkata – se löytyy sisältä. Olen Syötteellä, Suomen eteläisimmällä tunturialueella, joka on minulle pohjoisen tuntureista rakkain. Syötteen kansallispuisto on minun mielenmaisemani.

Mielenmaisemani tosin muuttuu vuodenaikojen mukana. Tähän aikaan vuodesta, lempivuodenaikanani, mikään ei voita keväthankien lumousta. Siinä missä etelässä jo kuljetaan tennareissa ja bongaillaan kevään ensimmäisiä kukkia, on puolesta välistä pohjoiseen vielä hanget ja nietokset, liukkaat laskut ja leiskuvat revontulet, ennen kuin yötön yö häivyttää näkyviltä ketun hännänhuiskeet. Pitkien päivien valossa kylpevät tunturimaisemat lumoavat joka kerta. Samaa lumousta on myös vuorissa ja erityisesti vedet vapaana sädehtivissä järvimaisemissa.  


Panda Lumous -herkut ovat nimensä mukaisesti lumoavia. Sarjaan kuuluu kahdenlaisia makeisia: suklaahasselpähkinä sekä vadelmatummasuklaa. Suklaahasselpähkinä on suosikkini – kokonainen hasselpähkinä on päällystetty suklaalla. Vadelmatummasuklaa on vegaaninen herkku, jossa suklaakuoren alta löytyy vadelmanpaloja sisältävä täyte. Lumous suuhun ja seikkailu mielenmaisemaan alkaa.


KILPAILU

Minä haluaisin kuulla, mikä on sinun mielenmaisemasi. Kerro se kommenteissa viimeistään 13.4.2019, ja jos arpaonni suosii, voitat Panda Lumous -tuotepaketin. Kilpailun säännöt löydät täältä.

9 kommenttia

Jannna kirjoitti...

Ihana, kesäinen, järvimaisema :)

Anonyymi kirjoitti...

Metsälampi mäntyrinteen alla. Menen tähän maisemaan esimerkiksi silloin kun uni ei meinaa illalla tulla. Toimii rauhoittumiseen lähes aina.
-Kipsuli-
fredriikka1@luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Kallioinen metsämaisema, vahva ja pysyvä.
humppalulla (at) gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Metsä, vanhat kuuset taivasta vasten, kun niitä selällään katselee, samalla tulee tuttu tuoksumuisto sammaleesta ja kosteasta ja puista, kaikesta.
novocaine@suomi24.fi

Anonyymi kirjoitti...

Mamman kotipitäjä Ahvenanmaalla. <3 Siellä vietettiin lapsuuden kesät - ne, jotka oli aina aurinkoisia ja lämpimiä.

Anonyymi kirjoitti...

Menen pinnan alle korallien rauhaan ja värikkääseen maailmaan jossa kävin sukeltamassa tänä talvena.
Ella.suuronen@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Monesti käyn mielikuvamatkalla mökkilaiturilla, jossa pötkötän aurinkoviltin päällä, sää on ihanan lämmin, aurinko paistaa, taustalla kuuluu ainoastaan lintujen viserrystä, kevyttä aaltojen liplatusta ja lasten iloisia ääniä kun pulikoivat vedessä.
johanna.ronkkonen(at)gmail.com

Tiina kirjoitti...

Metsässä havupuiden keskellä, metsän siimeksessä soliseva puro. nuudelii@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

meren rannalla tai sienimetsässä
tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

Sisällön tarjoaa Blogger.