Oulun paras thaimaalainen ravintola

sunnuntai 5. toukokuuta 2019
Thaimaalainen ruoka on parhaillaan makujen sinfoniaa. Mutta mistä Oulussa saa parasta thaimaalaista ruokaa?

Oulun paras thaimaalainen ravintola

Oulun ravintolakattaukseen mahtuu kourallinen kaakkoisaasialaisia ravintoloita, jotka ammentavat makumaailmansa Thaimaan upeasta ruokakulttuurista. Testasimme #foodblogoulu-porukalla Oulun thaimaalaiset ravintolat. Mihin ravintolaan kannattaa suunnata? Minkä ravintolan ruoat olivat makumaailmaltaan tasapainoisimpia ja maukkaimpia? Oliko mukana floppeja? Nyt se selviää!

Testasimme neljä thaimaalaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Kolme neljästä sijaitsevat aivan ydinkeskustassa, yksi kivenheiton päässä pohjoiseen, Tuirassa.  Alunperin tarkoituksena oli tilata Woltilla tai Foodoralla ruoat asemapaikkaamme, Kokkeillaan-blogin kotikoloon, mutta vain yksi neljästä ravintolasta oli kuljetusyritysten listoilla. Kolmesta ravintolasta haimme ruoat itse take awayna.

Testattavat ravintolat olivat:

Oulun paras thaimaalainen ravintola

Kaikki ravintolat olivat minulle, ja isolle osalle kuuden hengen testiryhmästämme tuttuja, mutta osassa en ole käynyt vuosiin. Yksi ravintoloista on take away -suosikkini, eikä suosikin asema taida testin jälkeenkään muuttua – yksi ravintola nousi selvästi pisteytyksissämme muiden yläpuolelle.

Aiempien testikierrosten tavoin pyrimme tilaamaan ravintoloista samanlaiset annokset. Tavoitteena oli tilata Pad Thai kanalla, kookosmaitopohjainen rapukeitto (Tom Kha Goong) sekä vihreä curry. Lopulta pöydässä oli yksitoista annosta: neljä Pad Thai -versiota, kolme Tom Kha -keittoa, kaksi vihreää currya sekä yksi paistettu riisi tofulla ja vegepullat satay-kastikkeessa.

Oulun paras thaimaalainen ravintola

Tulos oli hämmentävän yksimielinen: Merikoskenkadulla Tuirassa sijaitsevan Noodle Bar 9 sai testin korkeimmat pisteet. Ruoat olivat hyvin tasapainoisia ja maukkaita. Noodle Bar 9 on liki nimensä mukaisesti nuudelibaari, jonka listalta löytyy erilaisten nuudeleiden lisäksi keittoja ja paistetta riisiä.
Proteiinin saa valita oman maun mukaan – tofulla tai sienillä annoksesta saa halutessaan myös vegaanisen. 

Muita thaimaalaisia ruokia ei listalla ole. Ja ajattelisin, että hyvä niin! Napakka lista pitää raaka-ainekierron vilkkaana, ja laadun helpommin korkealla. Lisäpisteitä ysibaari saa maustevalikoimasta: mukaan saa pakata korianteria, limelohkoja, kuivattua sipulia sekä chilisen hapokasta kalakastike-valkosipulikastiketta.

Toiseksi parhaaksi ravintolaksi kiri Torikadulla sijaitseva Phuket, jonka Pad Thai ylsi kymmenyksen edelle Noodle Barin paistettuja nuudeleita. Keitto sen sijaan jäi ykköseksi rankatun Noodle Bar 9:n keitosta selvästi. Tom Kha Goong oli todella kermaista ja turhan paksua. Keitto kaipasi myös selvästi lisää happoa. 

Pad Thai Baan Naa -ravintola taitaa olla nelikon uusin tulokas. Ruoka on hyvää, mutta se ei yltänyt kahden edellä mainitun ravintolan tasolle. Pisteitä ravintola saa Wolt-mahdollisuudesta – välillä kotiin kannettu ruoka on maailman ihanin asia.  

Testin viimeiseksi jäi Pikku Thai, jonka annokset kaipasivat poikkeuksetta sekä suolaisuutta että happoa. Molempien uupuessa makusinfonia jäi latteaksi, hieman mitäänsanomattomaksi. Ravintola on thaimaalaisen ruoan pioneeri Oulussa, ja todennäköisesti maut ovat monien mieleen, sillä Pikku Thai on ollut osa Oulun ravintolakarttaa pitkään. 

Oulun paras thaimaalainen ravintola

Kokonaisuudessaan Oulun thaimaalaisten ravintoloiden taso on selvästi parempi kuin kaupungin kiinalaisten ravintoloiden taso. Ruoka oli laadultaan ja maultaan parempaa. Raaka-aineet olivat raikkaampia ja laadukkaampia, eikä mikään ruoka jäänyt syömättä, vaikka yksitoista annosta kuudelle ihmiselle onkin aikamoinen kattaus.

Olethan muuten jo lukenut tämä testikierrokset:

Kiitos #foodblogoulu-jengille loistavasta seurasta. Erityiskiitos Kokkeillaan-blogin jengille ryhmärämän kestitsemisestä, ja kuplivasti kirjoitetusta "Tosi hyvää THAI vähän outoa" -otsikolla kirjoitetusta jutusta. Seuraavaksi aiomme testata kebabeja, burgereita, intialaisia ruokia ja baareja. Ai kamala.

2 kommenttia

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Eilisen thairuokamaratonin jälkeen ei ehkä uskoisi tätä, mutta näitä kuvia katsellessa ja juttua lukiessa tulee NÄLKÄ!! Onneks on jo yhdet ruokatreffit sovittuna.

Hannele kirjoitti...

Aina yhtä käsittämätöntä, että heti kohta on nälkä, vaikka just äsken on syönyt.

Sisällön tarjoaa Blogger.