| | | |

Meze-lautanen hummuksella & vegepullilla

Kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin & Indieplacen kanssa


Helppo ja hurmaava meze-lautanen syntyy hummuksesta, paahdetuista herkuista ja vegepullista.

Meze-lautanen hummuksella & vegepullilla

Hummus surautetaan tahnaksi ja harissamajoneesi dipiksi sillä aikaa kun muut ainekset paahtuvat uunin kuumuudessa. Ja siinä se! Ihana meze-lautanen syntyy vähällä vaivalla ja sopii lounaaksi, illalliseksi tai illanistujaisten kattaukseen.

Paahdoin uunissa kirsikkatomaatteja, fenkolisiivuja sekä oliiveja, artisokkaa ja fetajuustoa. Myös valmiit vegepullat saivat uunissa rapeutta pintaansa. Paahtuneet ainekset voi latoa hummuksen päälle joko suoraan uunista tai hieman jäähtyneinä. Tai minä tykkään tarjota hummusplatterin juuri näin, mutta yhtä hyvin hummus voi olla harissamajoneesin tapaan erillisessä kupissa ja paahdetut herkut napsittavissa haarukkaan siltään.

Meze-lautanen hummuksella & vegepullilla

Meze-lautasen vegepullat kuuluvat kaikissa K-ruokakaupoissa myytävään VegMe-tuoteperheeseen, johon kuuluu kasviproteiineja kuten pullat, jauhelihamainen rouhe ja palat sekä lämmittäviä valmisruokia. Myös aioli ja bernaise-kastike kuuluvat VegMe-perheeseen. Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

VegMe-tuotteet on kehittänyt ruotsalainen kokkiperhe, joka on panostanut aivan erityisesti tuotteiden makuun. Ja sen huomaa! Pullat ja palat, joita olen jo testannut, ovat todella maukkaita, umamisia ja rakenteeltaan erinomaisia.

Ja tiedättekö mitä. Se on aika paljon sanottu minulta, joka käyttää eineksiä vain harvoin. Mutta koska valmisruoille on oma tärkeä paikkansa arjen mutkissa, on ihanaa, että maukkaita vaihtoehtoja löytyy lähikaupasta. Meze-lautasen ohella yksi suosikkitavoistani käyttää pullia on uunissa tehdyt lohkoperunat ja valmiit kasviproteiinipullat. Pullat vain lisätään pellille perunoiden kaveriksi viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi. Lisää helppoja arkiruokareseptejä löydät täältä.

VegMe-tuotteet on muuten valmistettu eurooppalaisesta, vastuullisesti tuotetusta soijasta, ja tuotteiden valmistusketju tunnetaan tilalle saakka.

Meze-lautanen hummuksella & vegepullilla

Meze-lautanen hummuksella & vegepullilla

Resepti

Meze-lautanen hummuksella & vegepullilla

4 annosta

  • 300 g VegMe pikkupullia
  • 200 g kirsikkatomaatteja
  • 1/2 fenkoli
  • kourallinen kalamata-oliiveja
  • muutama artisokansydän
  • 100 g fetajuustoa

hummus

  • noin 200 g kikherneitä (keitetty)
  • 3 rkl kikherneiden säilöntälientä (tai enemmän tarvittaessa)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1–2 rkl sitruunamehua
  • 2–3 rkl oliiviöljyä
  • suolaa
  • (1–2 rkl tahinia)

lisäksi

  • VegMe-aiolia TAI harissamajoneesia (1 dl majoneesia + 2 tl harissaa)
  • korianteria tai lehtipersiljaa

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Viipaloi fenkoli
  3. Laita fenkoli, tomaatit, pikkupullat, oliivit, artisokan sydämet ja paloiteltu feta uunivuokaan ja paahda noin 15 minuuttia.
  4. Valmista hummus tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
  5. Sekoita harissamajoneesi, jos valitset sen aiolin sijaan.
  6. Laita hummus lautaselle ja asettele paahdetut ruoat hummuksen päälle.
  7. Tarjoa aiolin tai harissamajoneesin kanssa.