Oliivinpoimintaa Italiassa

Oliivilehto eteläisessä Toscanassa kuulostaa juuri niin upealta kuin se onkin. Illalla päivän oliivisaalis viedään läheiselle öljynpuristamolle ja aamupalaleivän päälle kaadetaan vastapuristettua raikkaanvihreää kultaa.

Matkasin oliiviviljelmille eteläiseen Toscanaan vähän vahingossa. Vielä enemmän sattumalta matkaan lähtivät myös ystäväni, jotka ovat samaa sorttia kuin minä: innostuvat lysteiltä kuulostavista asioista helposti. Ja mikä kuulostaisi ihanammalta kuin viisi päivää sydänystävien seurassa Italiassa, ruoan, viinin ja oliiviöljyn paratiisissa.

Sain puolisentoista vuotta sitten yhden ystäväni kautta maisteltavaksi pienen italialaisen luomutilan oliiviöljyä. Tila on ystäväni hyvän ystävän, suomalaisen Annan ja hänen italialais-suomalaisen perheensä tila, jonka öljyä on tilattavissa Suomeenkin. Ihastuin öljyyn ensihörpyllä ja tilasin heti paritusinaa pulloa Toscanan vihreää kultaa. Sen koommin keittiössäni ei ole muuta öljyä juuri käytettykään. Edellisen satsin loppuessa olen tilannut öljyä lisää. Sähköpostilla laitettu tilaus tulee kotiovelle suoraan öljytilalta muutamassa päivässä.

Tilausten, laskujen ja öljyn kehumisen seassa kirjoitin Annalle sivulauseessa, että minulla on pitkään ollut haaveena päästä poimimaan oliiveja, vaikka tiesinkin, että se olisi taatusti kaikkea muuta kuin puoliromanttinen kuvitelmani: nokosia oliivilehdossa, viiniä oliivipuun alla ja leppoisaa poimimista auringonpaisteessa. Kymmenet puut eivät tyhjene oliiveista ilman viikkojen uurastusta. 

Syksyllä sain Annalta viestin: ”Oliivinkeräys alkaa marraskuun alussa. Tule käymään!” En ehkä katsonut edes kalenteriani ennen kuin vastasin myöntävästi. Suunnitelmissa oli, että olisin paikalla samaan aikaan kuin alueen erityistarpeisten nuorten ryhmä, jonka kanssa Anna ja Francesco ovat tehneet yhteistyötä tarjoten autistisille, kehitysvammaisille ja muutoin arjessa tukea tarvitseville nuorille onnistumisen elämyksiä ja kokemuksia tilan töistä. 

Soitin matkasta innoissani ystävälleni Johannalle. Noin kolmen sekunnin intoiluni jälkeen Johanna ilmoitti lähtevänsä mukaan. Lennot oli jo melkein buukattu, kun toinen Johanna sattui soittamaan. Ehkä ei edes tarvitse sanoa, että hänkin innostui. Ai että rakastan näitä tyyppejä! Lopulta oliivihommista tehtiin kolme juttua: kaksi lehtijuttua (linkit postauksen lopussa) sekä tämä blogipostaus. 

Olin ihan superinnoissani: kahden intohimoni, ruoan ja erityislasten ja -nuorten, yhdistyminen ykdeksi kokemukseksi oliivipuiden katveessa yhdessä ystävien kanssa kuulosti vastustamattomalta. Lopulta nuorten ryhmän tulo tilalle siirtyi hyvin epävakaisen sään vuoksi toiseen ajankohtaan. Sateella oliiveja ei nimittäin voi poimia – sadepäiville meidänkin piti keksiä muita seikkailuja.

Anna ja Francesco ottivat meidät avosylin vastaan. Sadepäiville he järjestivät ikimuistoisen viinitilavierailun. He myös vinkkasivat ja varasivat pöydät kivoista ravintoloista.  Ja vielä kun Francescon äiti, Nonna, kutsui meidät luokseen pastaoppiin ja lounaalle, olimme ikionnellisia muuttuneista matkasuunnitelmista huolimatta. 

Kuva: Johanna Myllymäki

Oliivista öljyksi

Oliivit kerätään haravamaisella ”räpättimellä” puita riipien. Oksa ja oksan osa kerrallaan puu käydään läpi, ja oliivit putoavat puun alla olevalle verkolle. Hätäinen ei auta olla, sillä kaikki oliivit halutaan tietenkin talteen. Tärisevä laite saa tottumattoman kädet vapisemaan hervottomasti hetkessä. Kaksi oksaa ja tauko oli aivan hyvä tahti vasta-alkajalle.

Kaikkia puita ei sentään tarvitse poimia käsin; osaan puista voidaan laittaa ravistin, joka tärisyttää oliivit maahan. Verkoilta oliivit kerätään koreihin ja päivän päätteeksi korit viedään puristamolle.

Kuva: Johanna Myllymäki

Francesco ja Anna tuottavat luomuöljyä ja hoitavat puitaan rakkaudella. Päätökset tehdään puita, luontoa ja jatkuvuutta kunnioittaen, ei volyymin tai myynnin näkökulmasta. Oliivit kerätään silloin, kun ne alkavat vaihtaa väriä. Tällöin oliiveista puristettava öljy on laadukkaita, vaikka sitä ei määrällisesti tulekaan aivan niin paljoa kuin kypsemmistä oliiveista.

Yksi laadun tae onkin nopea puristus. Annan ja Francescon oliivit kuskataan siis joka ilta Pitiglianon keskustan tuntumassa sijaitsevaan öljynpuristamoon. Halvemmaksi tietysti tulisi kerätä oliiveja muutama päivä ja puristuttaa ne vasta sitten öljyksi, mutta vasta poimituista oliiveista tulee paras öljy.

Ja laadun kyllä maistaa. Sen todella maistaa. TykkäänOlio Nonno Mimmo -öljystä erityisesti sen monikäyttöisyyden vuoksi. Öljyssä on riittävästi luonnetta salaatin päälle huiskittavaksi tai leivän dipiksi. Mutta se on sopivan lempeä myös paistamiseen tai melkein mihin tahansa ruoanlaittoon. Esimerkiksi tämä superherkku suklaakakku oliiviöljyllä on tehty Nonno Mimmon öljyyn.

Perheen lapset, Maia, Leo ja Luca, riemuitsivat suomalaisista vieraista ja vaihtoivat tottuneesti kielestä toiseen. Kun lapset kiipesivät syliin kirjan kanssa ja kutsuivat mukaan kiipeilykisaan, tai kun söimme piknik-lounaan koko porukalla oliivipuiden alla, tuli olo, että olen ystävien kanssa ystävien luona. Ja niin siinä taisi käydäkin. Pala meistä jäi näiden upeiden ihmisten luo – ja palan koko hurmaavasta sakista otimme mukaamme Suomeen.

Tammikuun Maku-lehdestä voit lukea lisää L’Olio Nonno Mimmo -öljystä. Annan ja Francescon sykähdyttävästä tarinasta on aiemmin ilmestynyt juttu Apu-lehdessä. Lehtijuttujen tekstit on kirjoittanut ihana ystäväni Johanna Järventaus (April Stories) ja kuvat on ottanut toinen voimanainen, ystäväni Johanna Myllymäki (A-lehdet).