| |

Hunajaiset chilimantelit

Käden ulottuville lempijuomaa ja muutaman raaka-aineen hunajaisia chilimanteleita. Ei se hyggeily niin kamalan vaikeaa ole.

Hunajaiset chilimantelit

Maustetut mantelit ja – pähkinät ovat heikkouksiani, juuri sellaista naposteltavaa mistä pidän kaikkein eniten. Yksi ongelma näissäkin chilimanteleissa tosin on: ovat mokomat todella koukuttavia.

Pikkusyötävät sopivat ihan kaikkiin vuodenaikoihin, mutta kyllähän ne joulun aikaan sujahtavat ehkä kaikkein parhaiten. Usein teen tarjolle muutamanlaisia naposteltavia. Naposteltavilla teilaantuu siten helposti vaikka koko tarjottavien kenttä, ei vierastarjottavasta tarvitse tehdä sen vaikeampaa.

Hunajaiset chilimantelit

Blogiin on vuosien aikana kerääntynyt kiva kasa juuri tällaista naposteltavaa. Kokosin alle suosikkejani – löydät niistä varmasti jonkun suosikin. Ja jos sinulla on Suupaloja-kirjani, sieltä tämänkaltaista syötävää löytyy vaikka kuinka paljon lisää. Tämäkin resepti on itse asiassa alun perin julkaistu kirjassa.

Resepti

Hunajaiset chilimantelit

2 dl kuorellisia manteleita

2 tl Sriracha-chilikastiketta

2 tl hunajaa

1 tl rypsiöljyä

sormisuolaa

Paahda manteleita kuivalla pannulla muutama minuutti. Sekoita chilikastike, hunaja ja öljy. Sekoita lämpimät mantelit mausteseokseen. Levitä kuivumaan leivinpaperin päälle. Viimeistele sormisuolalla.